LEHTIKUVA
Ruotsin poliisin muut kiireet hidastivat pedofiilitutkintaa: 13 000 vinkkiä pikaiseen selvitykseen – osa rikoksista saattanut jo vanhentua
Ruotsin poliisi on saanut haltuunsa 13 000 valokuvan ja videon materiaalin, joka sisältää todisteita lasten hyväksikäytöstä. Varhaisimmat todisteet ovat vuodelta 2018, mutta muiden kiireidensä takia poliisi pääsee vasta nyt tositoimiin tutkinnassa. Osa rikoksista onkin saattanut jo vanhentua, kertoo SVT.
Ruotsin poliisi on saanut haltuunsa aineiston, joka sisältää 13 000 valokuvaa ja videota lasten hyväksikäytöstä. Materiaali on toimitettu poliisille amerikkalaisen organisaation kautta ja kuvamateriaali on peräisin useista eri sosiaalisista medioista vuodesta 2018 lähtien.
Aineistosta pyritään heti kättelyssä poimimaan törkeimmät tapaukset, joissa kuvaaja käyttää hyväksi omaa lastaan tai työskentelee lasten parissa. Loppuosa valtavasta materiaalista pitää vielä erikseen käydä perusteellisesti läpi sen selvittämiseksi, onko tapauksissa kyse pedofiilisen kuvaston hallussapidosta tai levittämisestä.
– Tämä on onnetonta monessakin mielessä ja osoittaa, kuinka suuresta ongelmasta on kyse, sanoo tutkinnanjohtaja Björn Sellström SVT:lle.
Osa rikoksista ehtinyt vanhentua
Poliisin rajalliset resurssit eivät ole aiemmin riittäneet materiaalin kattavaan läpikäyntiin mutta erikoisoperaation myötä valmista pitäisi tulla kesään mennessä.
Sellströmin mukaan on kuitenkin mahdollista, että osa rikoksista on ehtinyt vanhentua.
Vihjeet on jo jaettu Ruotsin eri poliisialueille ja samalla on laajennettu niiden henkilöiden piiriä, jotka joutuvat tarkastamaan mahdollisesti pedofoliaa sisältävää materiaalia. Operaation kiirellisyys edellyttää poliisilta lisäresurssien käyttöönottoa ja se on saanut aikaan voimakkaita reaktioita virkaikunnassa.
”Sisältö voi olla erittäin vastenmielistä”
”Työntekijät, esihenkilöt ja työsuojeluvaltuutetut ovat nyt huolissaan siitä, että työnantaja on pakottamassa henkilökuntaa työtehtävään, josta voi seurata pahaa oloa tai sairastumisia”, todetaan työsuojeluviranomaisen lausunnossa.
Tutkinnanjohtaja Sellström on samoilla linjoilla:
– Jaan materiaalin läpikäyntiin osallistuvien työtovereideni huolen. Sisältö voi olla erittäin vastenmielistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työsuojeluviranomainen työsuojeluvaltuutettu esihenkilö Björn Sellström amerikkalainen organisaatio rikoksen vanheneminen todisteet valokuvat vihje poliisin resurssit Ruotsin poliisi videot työntekijä Pedofilia Lasten hyväksikäyttö Sosiaalinen media Some
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Elomaa: Lapsia on suojeltava kaikin keinoin seksuaalirikollisilta
Immonen: Lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus kuriin – EU:lta huomautus Suomelle löperöstä linjasta
Ulkomaalaistaustaiset aikuiset miehet veivät 12- ja 15-vuotiaat tytöt yöksi asuntoon: Lääppimistä, suukottelua ja huumeita – käräjäoikeus hylkäsi raskaat syytteet
Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet poistettava Suomesta – ”Laittomasti maassa olevia ei tule palkita lain rikkomisesta”
Brittilehti kertoo Ruotsin synkkevästä tiestä: käsikranaattilähiöiden rikolliset ovat soluttautuneet jo paikallispolitiikkaan
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää