

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin poliisi tulkitsee perustuslakia omalla tavallaan: Koraanin polttaminen kiellettiin, muut pyhät kirjat saa tuikata tuleen
Koraanin polttaminen Turkin suurlähetystön edessä tammikuussa johti kansainväliset mitat saaneeseen selkkaukseen, jonka seurauksena ruotsalaispäättäjien puntit tutisivat toden teolla. Jälkimaininkina tapahtumista on noussut perustuslaillinen kiista, joka asettaa maan poliisihallinnon outoon valoon.
Neuvoteltuaan turvallisuuspoliisi Säpon kanssa poliisihallinto päätti yllättäen 8. helmikuuta kieltää Koraanin polttamisen mielenosoituksissa koko Ruotsissa. Poliisihallinnon oikeuskysymyksiin erikoistunut osasto rustasi päätöksestä sisäisen dokumentin, joka nyt on kaiken keskiössä.
Dagens Nyheter on saanut käsiinsä kyseisen asiakirjan, jossa ohjeistetaan virkavaltaa siten, että polttokielto koskee ainoastaan Koraania, ei muita vastaavia pyhiä kirjoja.
Poliisi tulkitsi perustuslakia laajasti
Vapaus osoittaa mieltään on Ruotsissa suojattu perustuslaissa ja niinpä siihen puuttuminen on todella harvinaista. Poliisi turvautuikin erityisratkaisuihin oikeuttaakseen toimensa ja tulkitsi perustuslakia varsin vapaasti.
Poliisin asiakirjassa todetaan, että erityisesti Koraanin polttamisen katsotaan lisäävän hyökkäysten uhkaa Ruotsia ja Ruotsin etuja vastaan. Siksi pelkkä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen ainoastaan kokoontumispaikalla ei ole riittävä toimenpide uhkakuvaa vastaan.
Poliisin on otettava huomioon myös kuvitteellinen riski siitä, että Koraanin poltto saattaa johtaa väkivaltaisiin seurauksiin Ruotsissa tai ulkomailla.
Kielto tuskin pysyy voimassa
Lundin yliopiston julkisoikeuden professori Henrik Wenander sanoo Dagens Nyheterissä, ettei hän ole koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa argumentaatiota poliisilta.
Poliisilla on oikeus järjestyslain mukaan kieltää mielenosoitus vain siinä tapauksessa, että itse tilaisuuden turvallisuusjärjestelyissä on puutteita.
– Tässä oli kyseessä laajempi perustelu ja se on epätavallista. Lain mukaan abstraktit riskit eivät tule kyseeseen, vaan kyse on vain itse tilaisuuteen tai sen välittömään läheisyyteen liittyvistä riskeistä, professori linjaa.
– En oikein usko, että päätös pysyy voimassa, se ei ole linjassa lain kanssa.
Lisää kieltoja
Säpo ei kommentoi tapahtumain kulkua millään tavalla. Poliisin valtakunnallisesta tiedotusyksiköstä puolestaan todetaan, että nyt esillä ollut kielto koski ainoastaan yhtä tilaisuutta Tukholmassa ja päätöksestä on valitettu.
SVT:n tietojen mukaan poliisi on kieltänyt toisenkin Koraanin polttamisen jokin aika sitten. Se olisi tapahtunut Irakin suurlähetystön edessä. Tästäkin kiellosta on tehty valitus.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Koraanin polttamisen kieltäminen Irakin suurlähetystö abstrakti riski mielenosoituksen kieltäminen kuvitteellinen riski Henrik Wenander väkivallanteko pyhät kirjat tukholman poliisi Turkin suurlähetystö poliisihallinto Koraanin polttaminen Hyökkäys Ruotsin poliisi Koraani kokoontumisvapaus islamistit muslimit Sananvapaus Terrorismi Perustuslaki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oslon ampujalla yhteyksiä islamilaisiin terroristiryhmiin

Kirjeenvaihtajan varoitus: Moskeijoiden perjantairukoukset voivat johtaa väkivaltaisuuksiin Ruotsissa

Koraanin poltto Tukholmassa johti mielenosoituksiin kautta muslimimaailman – Paludan aikoo jatkaa Turkin painostamista

Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen olisi jo valmis luopumaan uskonrauhan rikkomispykälästä rikoslaissa: ”Ei edes suojaa samalla tavalla kaikkia uskontoja”

Brittilehti kertoo Ruotsin synkkevästä tiestä: käsikranaattilähiöiden rikolliset ovat soluttautuneet jo paikallispolitiikkaan

Düsseldorf näyttää tietä monikulttuuriselle Euroopalle: Ensimmäinen kadunnimi nyt myös arabiaksi
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää