

LEHTIKUVA
Ruotsin nuoriso muuttuu – lähes 40 % maahanmuuttajataustaisia
Uunituore väestötilasto paljastaa, että maahanmuuttajataustaisen väestön osuus Ruotsin alle 18-vuotiaista lähentelee maanlaajuisesti 40:tä prosenttia. Malmössä peräti 66 prosenttia alle 18-vuotiaista on maahanmuuttajataustaisia.
Ruotsin tilastokeskus SCB julkaisi torstaina tilastotiedotteen, joka käsittelee maahanmuuttajalasten erilaisia asuinoloja ruotsalaislapsiin verrattuna. Tiedotteessa kerrotaan, että ruotsalaistaustaisista lapsista 69 prosenttia asuu perheensä omistamassa omakotitalossa, mutta maahanmuuttajataustaisista vain 24 prosenttia. Vuokra-asumisen kohdalla osuudet olivat suunnilleen päinvastoin: maahanmuuttajalapsista 60 prosenttia asuu vuokralla.
Osuus alle 18-vuotiaista kasvanut huimasti
Asumismuotoja koskevat tiedot eivät suinkaan olleet uuden tilastojulkistuksen mielenkiintoisinta antia. Paljon merkittävämpää on se, miten huomattavan suuri maahanmuuttajataustaisen väestön osuus nuorten ikäluokissa on. Tästä Ruotsin tilastokeskus ei kuitenkaan kertonut mitään tiedotteessaan.
Tutkija Tobias Hübinette oli innostunut penkomaan tilastotaulukkoja hieman tarkemmin ja löytänyt hätkähdyttäviä lukuja maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osuudesta Ruotsin väestöstä. Monikulttuurisen pedagogiikan dosentti Hübinette kertoo nettisivullaan, että vuoden 2019 lopussa maahanmuuttajataustaisen väestön osuus alle 18-vuotiaissa oli koko maan tasolla 38,3 prosenttia.
Maahanmuuttajataustaisiksi tutkija Hübinette on laskenut ulkomailla syntyneet lapset sekä sellaiset Ruotsissa syntyneet lapset, joiden vanhemmista toinen tai molemmat on syntynyt muualla kuin Ruotsissa. Tällaisia lapsia on siis 38,3 prosenttia Ruotsin alle 18-vuotiaista. Hübinette arvioi, että tämän lisäksi kolmannen sukupolven maahanmuuttajalapsia on ehkä 3-4 prosenttia ikäryhmästä.
Vertailun vuoksi vuonna 2002 maahanmuuttajataustaisten osuus alle 18-vuotiaista oli 24,5 prosenttia. Tätä aikaisempia tietoa ei kyseisestä tietokantataulukosta löydy.
Malmön nuorisossa maahanmuuttajataustaisia kaksi kolmasosaa
Ruotsin kolmessa suurimmassa kaupungissa maahanmuuttajataustaisten osuus alle 18-vuotiaista on Hübinetten mukaan vieläkin suurempi. Suur-Tukholman alueella 46,2 prosenttia, Göteborgissa 53 prosenttia ja Malmössä peräti 66,4 prosenttia. Kaksi kolmesta malmölaislapsesta tai -nuoresta on siis maahanmuuttajataustaisia.
Hübinetten antamat luvut Ruotsin väestörakenteen muutoksesta eivät todellakaan perustu “äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan”, sillä Hübinette itse on tunnettu rasismin ja valkoisuuden vastustaja. Nettisivujensa CV-osiossa hän kertoo syntyneensä Koreassa nimellä Lee Sam-dol. Ruotsissa hän opiskeli Korean tutkimuksen tohtoriksi ja opettaa nykyään yliopistossa monikulttuurista pedagogiikkaa. Hän on omistanut tutkijanuransa kriittiselle rotu- ja valkoisuustutkimukselle.
Lapsena Ruotsiin adoptoitu Hübinette pitää länsimaalaisten kehitysmaista tekemiä adoptioita “ihmiskauppana”, jossa valkoiset ostavat ei-valkoisia lapsia. Hän on tutkimuksissaan käsitellyt laajasti ulkomailta adoptoitujen psykososiaalista pahoinvointia ja verrannut rotujenvälisen adoption kohteina olleiden lasten tuntemuksia transsukupuolisiin ihmisiin. Nuorempana Hübinette kirjoitti toivovansa, että “valkoisen rodun länsimaat tuhoutuvat vereen ja kärsimykseen”.
Voidaan siis pitää todennäköisenä, että Hübinette ei esittänyt näitä lukuja maahanmuuttajataustaisten nuorten suuresta osuudesta kauhistellakseen niitä, vaan pikemminkin päinvastoin. Jokainen voi itse tarkistaa Hübinetten laskelmat Ruotsin tilastokeskuksen virallisista tilastoista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- SCB väestötilastot Tobias Hübinette maahanmuuttajalapset väestörakenteen muutos Malmö Nuoriso Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin PISA-tulokset perustuvat vääriin lukuihin – maahanmuuttajataustaisia poistettu tulosten parantamiseksi

Kuntaliitto: Vieraskielisen väestön määrä yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä

Perussuomalaiset: Epäterve väestönkasvu on ajamassa Espoota velkahelvettiin

Halla-aho epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan vetovoimatekijöistä: “Suomeen yksinkertaisesti kannattaa tulla, jos haluaa tulla Eurooppaan asumaan ilman työpaikkaa”

Halla-aho: Puhe väestönvaihdoksesta ei ole foliohattuilua tai liioittelua

Riikka Purra: Tutkimus- ja tilastotieto tukee väitettä väestönvaihdoksesta

Göteborgin poliisi pesee BLM-kaaoksen jälkipyykkiä: ”Olemme viimeinen salpa totaalisen väkivallan edessä”

Virkavallan uusi toimenkuva Ruotsissa: Poliisit suojaamaan poliiseja ongelmalähiön yössä

Ruotsissa yhä suurempi riski tulla ammutuksi vahingossa – laukausten määrä tuplaantunut julkisilla paikoilla
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää