LEHTIKUVA
Ruotsin keskustapuolue pedofiliakohun kourissa
Ruotsin keskustapuolue on joutunut pedofiliakohun kouriin sen jälkeen kun tuli julki, että puolueen europarlamentaarikko asuu yhdessä useista lapsenraiskauksista tuomitun miehen kanssa. Puolueen kärkipoliitikon tahriutuminen on saattanut myös keskustan puheenjohtajan ikävään välikäteen.
Ensimmäisenä pedofiliakytköksistä kertoi Stoppa Pressarna -nettisivusto, joka on erikoistunut julkkisjuoruihin ja kuninkaallisista kertoviin juttuihin. Nettilehti uutisoi, että Ruotsin keskustapuolueen tunnetuimpiin poliitikkoihin kuuluva Fredrick Federley (kuvassa oikealla) asuu yhdessä miehen kanssa, joka on aiemmin saanut yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksen lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Lehden mukaan Federleyn miesystävä on tuomittu muun muassa lapsipornon levittämisestä ja 22 törkeästä lapsenraiskauksesta, jotka tapahtuivat vuosina 2013-14. Uhreina olivat 6- ja 9-vuotiaat tytöt.
Mies pääsi vankilasta tämän vuoden tammikuussa istuttuaan kuusi vuotta rangaistuksestaan ja muutti Federleyn omistamaan vanhaan maalaistaloon asumaan viime kesänä. Stoppa Pressarna -nettilehden haastattelemien naapureiden mukaan Federleyn miesystävä oli ollut mukavan oloinen mies, josta kaikki olivat tykänneet ennen kuin saivat tietää tuomiosta.
Huippupoliitikko ja drag queen
Fredrick Federley on keskustapuolueen toinen varapuheenjohtaja ja europarlamentin liberaalin Renew Europe (Uudistakaa Eurooppa) -ryhmän varapuheenjohtaja. Hän ilmoitti jo poliittisen uransa alkutaipaleella avoimesti olevansa homoseksuaali. Häntä on mediassa kuvailtu muun muassa Ruotsin seksikkäimmäksi poliitikoksi.
Federley on esiintynyt myös drag queen -artistina nimellä Ursula af Drakbane. Vuonna 2010 Helsingin Sanomat kirjoitti hänestä otsikolla “Drag queen-kansanedustaja ravistelee Ruotsin keskustapuoluetta“. HS:n artikkeli on myöhemmin poistettu lehden nettisivuilta.
Federley ilmoitti jäävänsä pois politiikasta
Pari päivää juorulehden paljastusten jälkeen Federley myönsi Facebook-sivullaan, että väite siitä, että “hänelle ennen läheinen ihminen” on syyllistynyt vakaviin rikoksiin on “valitettavasti totta”. Federley kuvaili miesystävänsä tekoja kauheiksi ja anteeksiantamattomiksi ja kertoi, että heidän tiensä ovat nyt eronneet.
Facebook-kirjoituksessaan Federley kertoi voineensa huonosti jo pidemmän aikaa ja käyneensä psykologin vastaanotolla. Hän sanoi jättäytyvänsä ainakin toistaiseksi pois politiikasta toipuakseen ja kerätäkseen voimia.
Federley ei ottanut Facebook-kirjoituksessaan kantaa siihen, milloin hän sai tietää miesystävänsä lapsenraiskaustuomiosta. Juorulehden haastattelemien ystävien ja tuttavien mukaan Federley oli tiennyt miehen pedofiliatuomiosta jo ennen kuin tämä muutti hänen luokseen asumaan.
Puheenjohtaja vaati kovempia tuomioita pedofiileille
Keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööf vaati äskettäin Expressen-lehden mielipidekirjoituksessaan poliisia priorisoimaan lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten tutkinnan. Lööf vaati myös kovempia tuomioita pedofiileille.
Koska Annie Lööfin mielipidekirjoitus julkaistiin vain pari päivää ennen juorulehden paljastuksia, jotkut ovat arvelleet, että Lööf julkaisi kirjoituksensa nimenomaan siloitellakseen pedofiilikohua jo etukäteen. Lööf kuitenkin kiistää, että kyse olisi ollut ennakoivasta kriisinhallinnasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ursula af Drakbane Renew Europe lapsiporno Fredrick Federley Keskustapuolue lapsenraiskaus Annie Lööf Pedofilia europarlamentti Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purra: “Useimmat normaalilla psyykellä varustetut ihmiset ymmärtävät, että 10-vuotias ei missään olosuhteissa voi olla aidosti suostuvainen harrastamaan seksiä aikuisen miehen kanssa”
PS-Naiset tyrmää esityksen lasten seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusten lieventämisestä: Esitys on käsittämätön!
Tavio: Törkeiden rikosten rangaistukset istuttava kokonaan vankilassa
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Seksuaalirikosten minimirangaistuksiin saatava tuntuva korotus
Purra ihmettelee lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten lyhyitä tuomioita: ”Edes lapsen henki ja terveys, fyysinen koskemattomuus ja mielenterveys eivät ole tässä maassa paljonkaan arvoisia”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.