

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin Kela maksaa vuosittain miljardituet vilpillisille kansalaisille – tapausten määrä moninkertaistunut muutamassa vuodessa
Konstit on monet kun kansalaiset huijaavat rahaa hyvinvointivaltiolta. Tukipetosten määrä on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Tyypillinen vilunki on tukien maksaminen henkilölle, joka on jo poistunut maasta. Ruotsin Kelan eli Försäkringskassanin miljardilukuihin on perehtynyt Fokus-media.
Kansalaiset nostivat aavistuksen kulmiaan, kun paljastui, että Irakin puolustusministeri nosti lapsilisiä ja sosiaaliavustuksia Ruotsista samaan aikaan, kun palveli korkeassa virassa kotimassaan. Ministerin ura ei lähtenyt lentoon tosin Irakissakaan, sillä hän joutui eroamaan korruption vastaisten mielenosoitusten takia.
Ministerin tapaus ei ole ainutlaatuinen, sillä vuonna 2024 paikallinen Kela eli Försäkringskassan teki 8 500 rikosilmoitusta henkilöistä, jotka olivat nostaneet tukia väärin perustein. Lisäystä edelliseen vuoteen tuli 500 tapausta, kertoo Fokus-media.
Försäkringskassan onnistui toimillaan myös estämään 1,4 miljardin kruunun väärin perustein haettujen avustusten maksatukset. Vuosittainen kasvu on melkoinen, sillä vielä vuonna 2019 huijauksia pystyttiin estämään 500 miljoonan kruunun arvosta.
Lapsilisissä eniten epäselvyyksiä
Suurin vilunki koskee yksiselitteisesti lapsilisiä. Niiden vääriä maksatuksia Försäkringskassan pystyi pysäyttämään viime vuonna 765 miljoonaa kruunua. Lisäksi väärin maksettuja lapsilisiä perittiin takaisin 72 miljoonaa kruunua.
Suurimmassa osassa väärinkäytöksissä on kyse henkilöistä, jotka eivät enää asu Ruotsissa. Näitä tapauksia oli viime vuonna 3 300, kun vuonna 2020 lukumäärä oli 1 100.
Förskringskassan maksaa kansalaisille vuosittain erilaisia etuuksia 800 miljardia kruunua. Erityyppisten tukipetosten määrä on arviolta 20 miljardia kruunua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkomaille muuttaneet avustusten maksatus tukipetokset lapsilisä Försäkringskassan etuudet Väärinkäytökset hyvinvointivaltio Kela
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Asumistukien väärinkäytökset lisääntyneet räjähdysmäisesti Ruotsissa – rikosilmoituksissa 225 prosentin kasvu

Ulkomailla syntyneet naiset ovat eläkejärjestelmän aikapommi – puuttuvat työtulot johtavat tukiriippuvuuteen myös elämän ehtoolla

Irakin entinen puolustusministeri nosti virassa ollessaan sosiaalitukia Ruotsista – saaga sai kummallisen päätöksen
Modernissa tuhannen ja yhden yön tarinassa Irakin entinen puolustusministeri nostaa palkkaa Irakista ja saa samaan aikaan asumistukea sekä lapsilisää Ruotsista. Sosiaalitukien väärinkäytöksiä koskeva tutkinta on nyt tullut päätökseensä.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa lähes puolittui viime vuonna – sisäministeri Mari Rantanen: Meillä on selkeä tahtotila, että emme joudu Ruotsin tielle
Uusi hallitus on jo tehnyt suuren muutoksen Suomen maahanmuuttopolitiikkaan, jota kiristetään samanaikaisesti monesta suunnasta. Sisäministeri Mari Rantanen kertoo, että myös viranomaisten toimivaltuuksia ja tiedonvaihtoa ollaan parhaillaan parantamassa.

Maahanmuuttajien työttömyys rasittaa Suomen kuntien taloutta – Närpiön työttömistä yli 65 % ulkomaalaistaustaisia
Ajatuspaja Suomen Perustan päivitetty tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys ovat ongelma kunnissa ja kaupungeissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien osuudet kuntien työttömistä ovat kuitenkin suuria myös muualla Suomessa.
Viikon suosituimmat

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Keskusta ja SDP karsivat terveyspalveluita kovalla kädellä Keski-Suomessa – ”Demarit olivat valmiita vielä rajumpiin palveluverkoston leikkauksiin”
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.

Ukrainassa on meneillään Euroopan suurin mineraalivarkaus – Venäjä varastaa arvometallit miehittämiltään alueilta kiinalaisten avustuksella
Ukraina neuvottelee jälleen Yhdysvaltain kanssa mineraalivarantojensa hyödyntämisestä. Samaan aikaan Venäjä kiihdyttää valtaamiensa alueiden liittämistä itseensä ja ryöstää Ukrainan luonnonrikkauksia täyttä päätä. Apuna häärii monikasvoinen Kiina.

Taikaseinäsosialismi on edennyt Suomessa pisteeseen, jossa kaikki eivät enää ymmärrä eroa työstä saatavan palkan ja sosiaalietuuksien välillä – Purralta suorat sanat
Valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu ajattelua, jossa puolueet kilpailevat rahan tuhlaamisesta eivätkä sen ansaitsemisesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää