Ruotsidemokraatit vaativat vastuullisten ministereiden eroa tietovuodon takia

25.07.2017 |14:59

Valtionhallinnon salaisten tietojen huolimaton käsittely kuumottaa opposition ja hallituksen välejä Ruotsissa. Jos pääministeri Stefan Löfven ei erota vastuullisia ministereitä ennen valtiopäivien avajaisia, ruotsidemokraatit vaatinevat Löfvenin koko hallituksen eroa.


Kohussa on kyse Ruotsin liikenneviraston (kuljetushallitus) pilvipalveluun sijoittamista poliisin ja puolustushallinnon asiakirjoista, joita ilman turvallisuusluokitusta olevat alihankkijan palveluksessa olevat henkilöt ovat voineet vapaasti tutkailla Tshekissä ja Serbiassa. Asiakirjojen joukossa on tiettävästi ollut mainintoja tiedusteluväen valehenkilöllisyyksistä ja informaatiota puolustusvoimien kalustosta.

Tietovuoto tuli Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan ilmi jo vajaat kaksi vuotta sitten. Pääministeri Löfven on vastannut salailukritiikkin toteamalla, ettei hän ole voinut kertoa asiasta selvitysten ollessa kesken.

Oppositio on nyt ryhtynyt yhteisvoimin kampeamaan Löfvenin vähemmistöhallitusta, jonka toimintamahdollisuudet ovat tähänkin asti olleet rajalliset. Valtiopäivävaalien aikaistaminen sopisi erityisen hyvin ruotsidemokraateille sekä keskustalle, jotka molemmat paistattelevat gallupsuosiossa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää