Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ruotsidemokraatit piti vaalilupauksensa halvemmasta autoilusta: Jakeluvelvoite EU:n minimitasolle vuodenvaihteessa

09.05.2023 |09:47

Ruotsidemokraatit ja porvarihallitus ottavat kotitalouksien hädän tosissaan ja laskevat liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitteen vaalilupausten mukaisesti EU:n minimitasolle. Kohtuuhintainen diesel laskee monen muunkin tuotteen hintaa ja on tärkeä ase inflaation vastaisessa taistelussa.

Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus alentaa bensiinin ja dieselin jakeluvelvoitetta kuuteen prosenttiin vuoden 2024 alusta. Alennus on voimassa koko hallituskauden ajan. Dieselin hinta laskee puolueiden laskelmien mukaan 5,50 kruunua (0,50 euroa) litralta verrattuna tämän päivän hintaan. Bensan hinta laskee noin 9 senttiä litralta.

Dieselin jakeluvelvoite on tänään dieselissä 30,5 prosenttia ja bensiinissä 7,8 prosenttia.

Jakeluvelvoite minimitasolle

Jakeluvelvoite tarkoittaa sitä, että jakelijoiden kulutukseen toimittamasta liikennepolttoaineesta tietyn osuuden tulee olla uusiutuvia polttoaineita.

Uusi hallitus aloitti työnsä erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Ruotsi oli vajoamassa taantumaan koko EU:n heikoimman kasvun myötä samalla kun kotitalouksien ja yrityksien kustannukset nousivat jyrkästi. Siksi nyt on tärkeintä kamppailla inflaatiota vastaan ja tukea heikoimmassa asemassa olevia kotitalouksia, ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ja hallituspuolueiden puheenjohtajat perustelevat polttoainepäätöstään Dagens Nyheterin mielipidesivulla.

Olemme jo laskeneet polttoaineveroa kruunulla litralta ja nostaneet työmatkavähennystä. Nyt siirrymme seuraavaan vaiheeseen. Hallitusneuvotteluissa sovimme jakeluvelvoitteen laskemisesta EU:n korkeimmalta tasolta alimmalle tasolle.

Inflaatio laskuun

Tidö-puolueiden puheenjohtajien mukaan jakeluvelvoite on periaatteessa vanhan tekniikan ”tekohengitystä” tilanteessa, jossa pitäisi satsata aitoon sähköistämiseen ja jossa esimerkiksi ydinvoimalla on oma keskeinen roolinsa.

Autoliikenteen päästöjä on edelleen leikattava reipasta tahtia. Jakeluvelvoite ei kuitenkaan ole tehokas keino ajaa muutosta, se ainoastaan heikentää kotitalouksien asemaa, puheenjohtajat painottavat.

Puheenjohtajat edellyttävät kirjoituksessaan, että polttoaineen hinnanlasku näkyy myös yleisen kustannustason laskuna, sillä kuljetukset ovat osa monen tuotteen hinnanmuodostusta ja kuluttajahintaa.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää