

LEHTIKUVA
Ruotsi on nyt tutkitustikin Pohjolan pahin järjestäytyneen rikollisuuden pesä – poliisipäällikön mukaan tilanne on ennen näkemätön
Ruotsi on tuoreen raportin mukaan Pohjois-Euroopan rikollisin maa. Järjestäytynyttä rikollisuutta ruokkivat erityisesti huume, – ihmis, – ja asekauppa sekä hyvinvointijärjestelmän kuppaaminen. Rahat pestään ja sijoitetaan laillisiin yrityksiin. Näin hyvinvointivaltiot korruptoituvat pala palalta ja aikanaan romahtavat.
Järjestäytynyt rikollisuus, jengit ja klaanit ovat Ruotsin poliisin mukaan parhaillaan ”syömässä itseään sisään lailliseen yhteiskuntaan”. Itse asiassa koko demokraattinen yhteiskuntajärjestys on Euroopassa ajan myötä uhattuna. Ongelma koskee juuri nyt erityisen rankasti Ruotsia, Pohjois-Euroopan rikollisinta maata.
Ruotsin sijoitus roistoluokituksessa perustuu järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan taistelevan, riippumattoman Global Iniativen (GI) raporttiin. Viimeisimmässä indeksissään GI laittaa kaikki maailman valtiot järjestykseen asteikolla 1–10.
Ykköstasolla rikollisuudesta ei ole hajuakaan ja tasolla 10 kaikki laillinen on jo kanttuvei.
Ruotsi Pohjolan rikollisin maa
Ruotsin indeksiluku on 4,7, jolla maa sijoittuu kyseenalaiseksi ykköseksi Pohjois-Euroopan maiden porukassa. Mukana laskuissa ovat myös Baltian maat. Tanskan luku on 4.02, Norjan 3,75 ja lintukoto Suomen vielä toistaiseksi 2,98.
Järjestäytyneellä rikollisuudella vaikuttaisi GI:n indeksin mukaan olevan jo melkoisen vankka asema Euroopassa ja maailmalla yleensäkin. Euroopan rikollisin maa on GI:n mukaan Venäjä (6,87). Kakkosena on Ukraina (6,48) ja jaetulla kolmossijalla ovat Italia sekä Serbia (6,22)
Surkein tilanne globaalisti on Myanmarissa eli Burmassa, jonka indeksiluku on 8,15. Perässä tulevat Kolumbia (7,75), Meksiko (7,57) sekä Paraguay (7,52) sekä Kongon demokraattinen tasavalta (7,35).
”Tilanne on ennen näkemätön”
– Olen ollut poliisina 40 vuotta, enkä koskaan ole ollut sellaisessa tilanteessa kuin nyt, tämä on täysin ennen näkemätöntä, kommentoi poliisiylijohtaja Anders Thornberg jengirikollisuuden ja järjestäytyneen rikollisuuden tilannetta Ruotsissa – ja erityisesti Tukholmassa.
Järjestäytynyt rikollisuus perustaa ansaintansa huumekaupan lisäksi sosiaali- ja terveysjärjestelmän kuppaamiseen, ase- ja ihmiskauppaan, uhkailuun ja kiristykseen, rahanpesuun sekä lopulta lailliseksi valkaistun rahan sijoittamiseen lainkuuliaisiin yrityksiin. Koko maailma on verkon kautta rikollisten näppien ulottuvilla.
Rikollisen talouden arvoksi Ruotsissa Thornberg laskee jotakin 100 miljardin ja 150 miljardin kruunun väliltä vuosittain. Tarkat luvut eri rikollisuuden lajien liikevaihdosta perustuvat tietysti vain sivistyneeseen arvioon.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- uhka hyvinvointiyhteiskunnalle hyvinvointi- ja sosiaalipetokset bulvaanit soluttautuminen laillisiin yrityksiin Ruotsin poliisiylijohtaja GI Global Iniative Anders Thornberg rikollisverkostot asekauppa Mafia Klaanit järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit huumekauppa Jengirikollisuus Rahanpesu Ihmiskauppa korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin vasemmistopuolue on rahoittanut terrorismiin liitettyä palestiinalaisryhmää

Miten vältetään Ruotsin tie, Yle kysyi presidenttiehdokkailta – paitsi siltä yhdeltä, jonka nimen varmaan arvaatkin

Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen

Sisäministeri Mari Rantaselta tyly viesti katujengiuraa suunnitteleville nuorille: “Kadut eivät kuulu jengeille, joten tänne on turha tulla hillumaan – Suomessa on tehokas poliisi”

Jengirikollisuus tulee kalliiksi Ruotsin kansantaloudelle – maakuva ruvella, investoinnit kutistuvat ja työvoiman saanti vaikeutuu

Joka kolmas jengirikollinen omistaa Ruotsissa yrityksen tai istuu sen hallituksessa
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää