Ruotsi määritteli Iranin IRGC-joukot terroristijärjestöksi
Ruotsin parlamentti päätti 10.5. yksimielisesti nimetä Iranin vallankumouskaartin, IRGC-joukot, terroristijärjestöksi.
Euroopan parlamentti hyväksyi jo tammikuussa ylivoimaisella enemmistöllä päätöslauselman, jossa kehotettiin EU:ta ja sen jäsenvaltioita määrittelemään Iranin vallankumouskaarti IRGC terroristijärjestöksi.
IRGC on toteuttanut useita salamurhia ja kyberhyökkäyksiä sekä uhannut iranilaisten elämää ulkomailla mukaan lukien Iso-Britanniassa sijaitsevan Iranista uutisoivan median, Iran Internationalin, henkilöstöä.
Ruotsin kansalainen kaapattiin teloitettavaksi
Lähi-idän geopoliittisen asiantuntijan Bijan Rezai Jahromin mukaan Ruotsin päätöksen taustalla vaikuttaa iranilais-ruotsalaisen Habib Chaabin 6.5. tapahtunut teloitus.
– Hänet kaapattiin Turkista Iraniin. Islamilaisen tasavallan lonkerot ulottuvat sen naapurimaihin, ja siksi iranilaiset ovat vaarassa myös Iranin naapurimaissa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Turkissa islamilainen tasavalta kaappaa iranilaisen tai tekee siellä attentaatin, hän tarkentaa.
Päätös voi aloittaa dominoefektin EU:ssa
Jahromi pitää mahdollisena, että Ruotsin parlamentin päätöksestä voi alkaa dominoefekti EU:ssa.
– Ainakin Sveitsin, Ranskan ja Saksan kaksoiskansalaisia on Iranissa vankiloissa odottamassa tuomiota. Etenkin Iranissa syntynyt Ruotsin keskustapuoluetta edustava Alireza Akhondi on kunnostautunut #WomanLifeFreedom-liikkeessä.
Hän sanoo, että Ruotsin päätökseen vaikuttaa myös 5 000 poliittisen vangin teloituksista tuomittu IRGC:n palveluksessa toiminut Hamid Nouri, joka istuu Ruotsissa elinkautista vankeustuomiota. Teloitukset tapahtuivat vuonna 1988.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Hamid Nouri Alireza Akhondi Habib Chaab #WomanLifeFreedom IRGC Bijan Rezat Jahromi salamurhat teloitukset terroristijärjestöt Euroopan unioni Iran Kyberhyökkäys Turkki Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Palestiinalaiset juhlivat Jerusalemin terrori-iskuja – Iranin hallinnon IRGC-terroristijoukot liittyivät juhliin Twitterissä ja lupasivat lisää kostoiskuja
Khamenein hallintoa vastustavat iranilaiset opiskelijat vaativat Oulun yliopiston monimuotoisuuskoulutuksen perumista – taustalla kouluttajan isän ja veljen suhteet Iranin hallintoon
Britannia sulki suomalaisen Iranin IRGC:n terroristijoukoissa toimineen Bahmanpourin perustaman islamilaisen keskuksen Lontoossa
Helsingin Mellunmäen moskeija ei kommentoi Iranin hallinnon ihmisoikeusrikoksia eikä muistotilaisuutta, jonka se järjesti terroristi Soleimanille – mielenosoittajat vaativat moskeijan sulkemista
Tunnettu iranilais-suomalainen ihmisoikeustaistelija joutui hyökkäyksen kohteeksi Helsingin Itäkeskuksessa – oli palaamassa Iranin hirmuhallintoa vastustaneesta mielenosoituksesta
BBC ja Iran International: Helsingin Resalat-moskeijan vieraileva imaami hyökkäsi hallintoa vastustavan iranilaisnaisen kimppuun Itäkeskuksessa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää