

LEHTIKUVA
Ruotsalaisten mielestä maata ei kannata puolustaa – vain neljä kymmenestä tarttuisi tosipaikan tullen aseeseen
Vain neljä kymmenestä on valmis puolustamaan Ruotsia aseellisesti. Se on liian vähän, sillä maata ei voi puolustaa uskottavasti vain edustajan välityksellä. Uskottava pelote syntyy vasta silloin kun maanpuolustustahto kohoaa 70 prosenttiin, kirjoittaa Fokus-aikakauslehti.
Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Nato-mielipiteet kääntyivät Ruotsissa ja Suomessa samalla hetkellä myönteiseksi sotilaalliselle liittoutumiselle.
Ruotsista kuului tosin toisenlaisiakin mielipiteitä. Liberaalien ex-puoluejohtaja Nyamko Sabuni ilmoitti ohimennen, että kriisin mahdollisesti tullessa hän pakenee Norjaan.
Armeija tarvitsee kansan tuen
Sabuni ei toki ole mielipiteineen yksin. Vain 23 prosenttia ruotsalaisista ilmoittaa olevansa ”erittäin valmis” puolustamaan kotimaataan. Jos kysymys viilataan muotoon ”melko valmis”, maanpuolustushenkisten osuus vastaajista nousee 41 prosenttiin.
– Se on kokonaisuudessaan se osa väestöstä, joka on valmis puolustamaan Ruotsia aseellisesti, toteaa valtiotieteen professori Sten Wildman Fokus-aikakauslehdessä.
– Kaikesta huomaa, että Ruotsi ei ole ollut sodassa pitkään aikaan.
Wildman on yhdessä valtiotieteilijä Thomas Perssonin kanssa tutkinut ruotsalaisten maanpuolustustahtoa valtion psykologista maanpuolustusta tutkivan laitoksen (Myndigheten för psykologiskt försvar, MPF) toimeksiannosta. Raportti ilmestynee vielä tämän vuoden puolella.
Alhainen maanpuolustustahto on jo itsessään ongelma. Teoriassa valtio voi selviytyä kriisiaikoina pienen mutta huipputeknologisen armeijan kanssa. Käytännössä armeija kuitenkin tarvitsee koko kansan tuen.
Kyse uskottavasta pelotteesta
Menestyksellinen maanpuolustus edellyttää asiantuntijoiden mukaan ainakin 70 prosenttiin nousevaa kansalaisten maanpuolustustahtoa. Suomessa maanpuolustustahto on yli 80 prosentin tasolla.
– Kyse on Ruotsin puolustuksen uskottavuudesta, sanoo johtaja Fredrik Bynander Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulusta.
– Saatamme periaatteessa tulla toimeen sillä, että alle 10 prosenttia väestöstä ottaa aseen käteensä. Jos maanpuolustukselta kuitenkin puuttuu selkeä kansan tuki, se ei toimi pelotteena mahdolliselle hyökkääjälle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- uskottava puolustus henkinen maanpuolustus aseellinen maanpuolustus MPF Myndigheten för psykologisk försvar Fredrik Bynander Thomas Persson Sten Wildman huipputeknologia pelote kansan tuki Venäjän hyökkäys maanpuolustustahto Nyamko Sabuni Hyökkäys sota kriisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Veronmaksaja voi nukkua yönsä levollisesti – “Suomi-laiva on vastuunsa tuntevan miehistön käsissä”

Perussuomalaiset iloitsevat lisärahasta maanpuolustuskoulutukseen ja ampumaradoille – Ronkainen: Hyvä ampumataito on reserviläisen tärkein taito

Purra: EU-lakien vaikutus puolustusmateriaalien tuottamiseen huolettaa – ”Tästäkin pitäisi uskaltaa puhua”

Puolustusvaliokunnalta tukea vapaaehtoiselle maanpuolustukselle – ”Koulutus turvattava kaikissa olosuhteissa”

Mäenpää Naton SOFA-sopimuksesta: Muutos ei ole dramaattinen

Ruotsin pääministeri huolissaan maanpuolustustahdosta: ”Kansalaisuus ei ole matkustusasiakirja”

Perussuomalaisten Immonen: Nato-maiden tehtävä enemmän puolustusteollista yhteistyötä
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää