PS ARKISTO
Ruohonen-Lerner: Äänestäjän tärkein tieto löytyy VTV:n sivuilta
Perussuomalaisten europarlamentaarikko ja eurovaaliehdokas Pirkko Ruohonen-Lerner kertoo, että eurovaaleissa äänestää aikovan kannattaa käydä tutustumassa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) sivuilla katsomassa, ketkä ehdokkaista ovat ilmoittaneet vaalibudjettinsa ja sidonnaisuutensa ennakkoon VTV:lle. Muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta ne ehdokkaat, jotka saavat paljon lahjarahaa, eivät tee ennakkoilmoitusta VTV:lle.
Europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner osallistui kansanedustajana toimiessaan Lauri Tarastin vaalirahoitusta uudistavan työryhmän työskentelyyn, jonka tavoitteena oli saada päivänvaloon vaalirahoitukseen liittyvää suhmurointia. Tällaista suhmurointia oli harjoittanut mm. Kehittyvien Maakuntien Suomi -niminen yhdistys, joka halusi vaikuttaa ja vaikuttikin vaalirahalla hallituskokoonpanoon ja ministerivalintoihin.
– Koska enemmistö sanelee työryhmissä ja eduskunnassa pelisäännöt, jäi vuonna 2009 säädetty laki ehdokkaan vaalirahoituksesta täysin torsoksi. Vanhojen valtapuolueiden edustajat eivät halunneet puolueidensa ja ehdokkaidensa kannalta hyvin voideltuun systeemiin muutosta.
– Siksi säädettiin näennäiseen avoimuuteen tähtäävä laki, jolla on hyvä nimi, mutta olematon vaikutus. Laki aiheuttaa paljon työtä ja kustannuksia Valtiontalouden tarkastusvirastossa (VTV), erityisesti kuntavaalien yhteydessä, kun valvottavia on paljon mutta kampanjabudjetit olemattomia isoja kaupunkeja lukuun ottamatta, Ruohonen-Lerner kertoo.
Ehdokkaat eivät halua kertoa sidonnaisuuksistaan
Laki on ollut voimassa 15 vuotta. VTV on edelleen kuin postikonttori, joka ottaa vastaan ilmoituksia ja karhuaa puuttuvia ilmoituksia uhkasakolla. Sen sijaan vertailutietoja mediataloilta VTV ei saa pyytää, sillä toimivaltuudet tältä osin jäivät puuttumaan lakitekstistä. Jos vertailutietoja saisi pyytää, siitä voisi seurata jopa käryä.
– Lakitekstin ensimmäisessä pykälässä kuvataan, kuinka lain tarkoituksena oli lisätä vaalirahoituksen avoimuutta ja tietoa ehdokkaiden mahdollisista sidonnaisuuksista sekä rajoittaa ehdokkaiden vaalikampanjoiden kulujen kasvua. Europarlamenttivaaleissa 2024 on tänään menossa kuudes äänestyspäivä.
– Jos katsoo VTV:n sivuille, voi havaita jälleen saman asian kuin edellisillä kerroilla. Ne, jotka saavat paljon lahjarahaa, eivät pääsääntöisesti tee ennakkoilmoitusta VTV:lle. He eivät halua kertoa äänestäjille omista sidonnaisuuksistaan ja rahoittajistaan avoimuuden pelisääntöjä kunnioittaen, toteaa Ruohonen-Lerner.
Muutama poikkeus löytyy
Poikkeuksiakin löytyy. Ruohonen-Lerner nostaa hattua kokoomuksen Aura Sallalle, jonka vaalibudjetti on yli 144 000 euroa, josta omia varoja 21 097,64 euroa. Hän on ainoa kokoomuksen kärkiehdokas, joka kertoo avoimesti vaalirahoituksestaan ja kampanjansa tukijoista.
– Keskustassa Elsi Katainen on avannut yli 101 000 euron suuruista budjettiaan. Samoin kristillisten Eija-Riitta Korhola, jonka budjetti on 30 000 euroa. Sen sijaan RKP:n 20 ehdokkaasta ei yksikään ole tehnyt ennakkoilmoitusta vaalirahoituksesta VTV:lle, Ruohonen-Lerner sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kehittyvien Maakuntien Suomi vaalibudjetti Eurovaalit 2024 poliittiset sidonnaisuudet Valtiontalouden tarkastusvirasto Vaalikampanja vaalirahoituslaki Aura Salla Elsi Katainen Lauri Tarasti Eija-Riitta Korhola vaalirahoitus Pirkko Ruohonen-Lerner
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Vigelius: Vasemmisto ei ole Suomen, vaan vaalirahoittajiensa asialla
Putinin asiamiehet Brysselissä paljastettava – Ruohonen-Lerner vaatii ennen eurovaaleja julkiseksi tietoa siitä, ketkä ehdokkaista ovat saaneet venäläistä rahaa
Oikeusministeriö haluaa lisätä vaali- ja puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä ja nuorten osallistumista
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää