Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ruoho: Mitä hallitus tekee, ettei kuntavaaleissa uhkailtaisi?

17.03.2017 |12:50

Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas, kansanedustaja Veera Ruoho puuttui polttavaan kysymykseen eduskunnan kyselytunnilla. Hän kysyi, mitä hallitus aikoo tehdä sen eteen, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä ryhtyessään kuntavaaleihin.

– Elämme suomalaisen demokratian juhlavuotta. Toimiva kansanvalta tarvitsee yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneita ihmisiä. Kovakin kritiikki kuuluu poliitikon työhön, mutta surullisen moni joutuu myös uhkailtavaksi. Kenenkään halu osallistua kuntansa päätöksentekoon ei saa horjua siksi, että hän pelkää joutuvansa laittoman uhkailun kohteeksi, Ruoho painotti.

– Pyrkimys tukahduttaa laillista poliittista on tuomittavaa ja se uhkaa suomalaista demokratiaa. Mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen uhkailuvapaat kuntavaalit ja puuttuakseen muutenkin poliitikkojen kokemaan uhkailuun? espoolainen poliisiedustaja kysyi.

“Olipa hyvä kysymys!”

Kysymys nosti salista spontaanin huudahduksen: ”Olipa hyvä kysymys!”. Kysymykseen vastasi sisäministeri Paula Risikko (kok.), joka myös kiitti kysymystä.

– Erittäin hyvä kysymys. Vietämme maamme juhlavuotta ja meillä on myös kunnallisvaalit, joissa voimme iloita, että meillä on vapaa demokratia ja se pitää myös turvata. Tämä minkä edustaja nosti esiin koskettaa varmasti meitä monia ja se ei ole hyvä asia. Uhkailu on aina tuomittavaa ja samoin vihapuhe, koska vihapuheestakin on hyvin lyhyt matka väkivaltaan. Miten se ratkaistaan? Varmasti jokainen voi vaikuttaa siihen. Poliiseille on annettu lisää määrärahoja, myös nettivalvontaan ja vihapuheen kitkemiseen. Teemme kaikkemme, että pystyisimme näitä kitkemään, Risikko vastasi.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää