PS ARKISTO
Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmän muutoksesta: “Tulokset jäävät jälleen kosmeettisiksi”
Useita valtiopäivätoimia vakuutuslääkäriasiassa tehnyt perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen käy blogissaan läpi viime kaudelta alkunsa saanutta ja huomiseen äänestykseen päättyvää vakuutuslääkärijärjestelmän muutosprosessia. Ronkainen on pettynyt lakimuutokseen, joka ei todellisuudessa parantaisi potilaiden oikeusturvaa tippaakaan.
– Kun hallituksen esitys viimein saapui eduskuntaan, oli pettymykseni valtava. Potilaiden oikeusturva ei tulisi tällä esityksellä muuttumaan tipan tippaa. Totuusvelvoite vakuutuslääkäreille tulisi, mutta eri sanoilla. Sanamuotokin vesittyy esityksessä olevalla maininnalla siitä, että lakimuutoksella ei olisi juridista vaikutusta vakuutuslääkärin velvollisuuksiin tai virkavastuuseen, kuvailee Jari Ronkainen.
PS:n vastalause käsiteltävänä huomenna
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet tekivät asian valiokuntakäsittelyssä vastalauseen, josta äänestetään eduskunnan täysistunnossa huomenna.
– Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet tekivät asian valiokuntakäsittelyssä vastalauseen, jossa ansiokkaasti eritellään, miten ja miksi järjestelmää tulisi muuttaa hallituksen esitystä kattavammalla tavalla. Vastalauseessa esitetään, että vakuutuslääkärien mielivalta tekemissään arvioissa lopetetaan muuttamalla laki muotoon ”johtopäätösten tulee perustua ajankohtaiseen lääketieteelliseen tutkimustietoon”.
– Lisäksi vakuutuslääkärin tulisi vahvistaa kannanottonsa sanoin ”minkä kunniani ja omantuntoni kautta vakuutan”, kuten terveydenhuollon lääkäritkin tekevät, Ronkainen kertaa.
Asia hallituksen osalta loppuun käsitelty?
Ronkaisen odotukset pitkän prosessin lopputuloksesta eivät ole kovin korkealla.
– Hallitus-oppositio-jaon vuoksi on todennäköistä, että hallituksen esitys voittaa. Nähtäväksi jää, onko pinnallisista muutoksista paljonkaan apua vakuutuslaitosten epäoikeudenmukaisuuden kokeneille ihmisille. Tuntuu siltä, kuin olisin hakannut päätä seinään 4 vuotta ja tulokset jäivät jälleen kosmeettisiksi.
– Asia on hyvin todennäköisesti tämän hallituksen osalta käsitelty. Edes uusi 50 000 nimeä keräävä kansalaisaloite ei tulisi muuttamaan tätä faktaa, sillä hallitus hyvin todennäköisesti vastaisi, että se seuraa nyt tehtyjä muutoksia, Ronkainen arvelee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perheenisä sai päähänsä hengenvaarallisen iskun, josta seurasi pysyvä aivovamma – vakuutusyhtiön ja -oikeuden mukaan työkyky on jäljellä
Ronkainen odottaa hallitukselta vakuutuslääkärijärjestelmän korjausta: ”Milloin esitys saadaan eduskuntaan?”
Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään ehdotetuista lakimuutoksista: ”Ei riitä muuttamaan nykytilaa”
Ronkainen perää seurantaa vakuutuslääkäreitä koskevassa lakimuutoksessa: “Korvausten tulee perustua lääketieteellisiin faktoihin, ei vakuutusyhtiöiden mielipiteisiin”
Ruiskumaalari taistelee seitsemättä vuotta ammattitaudin korvauksista vakuutusyhtiön kanssa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää