

PS ARKISTO
Ronkainen: ”Perhevapaauudistuksen sukupuolineutraali kieli kuin suoraan kulttuurimarxismin oppikirjoista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen on julkaissut blogikirjoituksen, jossa hän ottaa kantaan hallituksen viikko sitten esittelemään perhevapaauudistukseen. Sisällön sijasta kritiikin kohteeksi nousee esityksessä käytetty kieli.
– Hallitus julkisti perhevapaauudistuksensa viikko sitten. Vaikka malli onkin pelättyä parempi ja sisältää kaivattuja joustoja vanhemmille pelkkien kiintiöiden sijaan, kiinnittyy huomio kuitenkin esityksessä käytettyyn kieleen. Sukupuolet loistavat poissaolollaan. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) myöntääkin, että laissa käytetään sukupuolineutraalia kieltä, mikä tarkoittaa myös luopumista sukupuoliin sidotuista tuista.
– Uudiskieli ei kuitenkaan poista vanhemmuuden biologista todellisuutta. Edelleen ainoastaan äidit synnyttävät (vaikka jopa tietyt koulukirjat muuta väittäisivätkin). Edelleen miehen soluja tarvitaan hedelmöitymiseen. Lisäksi perhevapaamalli ei ota huomioon mm. sitä tosiseikkaa, että vain äiti voi imettää. Tästä syystä usein juuri äiti onkin ollut perinteisesti perhe-etuuksien ensisijainen käyttäjä, Ronkainen kirjoittaa.
Kommunistiset siemenet itävät
Perhevapaauudistuksen kielellisten käytänteiden taustalla Ronkainen näkee historiallista jatkumoa 1930-luvulla perustettuun ns. Frankfurtin koulukuntaan.
– Hallituksen toimet ovat kuin suoraan kulttuurimarxistisen Frankfurtin koulukunnan oppikirjoista. Perinteiset instituutiot kuten avioliitto ovat jo kohdanneet uudelleenmäärittelyä. Perheiden luonnollista järjestystä pyritään hävittämään. Isän ja äidin rooleja kyseenalaistetaan.
– Kuulostaa pelottavasti siltä, että lähes 100 vuotta sitten kylvetyt kommunistiset siemenet alkavat nyt toden teolla itämään hallituksen vihervasemmistolaisella kasvualustalla.
Edes keskustalla ei ole maalaisjärkeä
Ronkainen osoittaa syyttävällä sormellaan myös keskustaan, joka on hallitusyhteistyössä siunannut kumppaniensa toimet.
– Edes keskustalla ei ole sen verran maalaisjärkeä, että se pysäyttäisi tai vaatisi kirjauksia lakiesityksiin valtioneuvoston yleisistunnoissa. Tästä on pääteltävä, että myös keskusta on valmis omaksumaan sukupuolineutraalin kielenkäytön, jossa puhutaan ”synnyttävistä vanhemmista” äitien sijasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perheet kulttuurimarxismi isä ja äiti lakiesitys sukupuolineutraalius vihervasemmisto perhevapaauudistus Aino-Kaisa Pekonen Jari Ronkainen perussuomalaiset Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Voisiko Krista Kosonen olla huolissaan myös hijabiin pakkopuetuista pikkutytöistä – tunnettu näyttelijä huolestui tyttärensä prinsessaleikeistä

Yle-pomot eivät halua keskustella nuorisolle rakentamansa vaalikoneen johdattelevasta ja punavihreää propagandaa tarjoavasta sisällöstä

Peltokangas: Ihminen saa kokea olevansa vaikka taisteluhelikopteri, kunhan kustantaa propellit itse

Turtiainen: Lapsille syötetään sukupuolipropagandaa oppikirjassa – ”Tässä maassa alkoi tapahtumaan täysin seinähulluja asioita ex-presidentti Tarja Halosen aikana”

Paniikkihäiriö, ilmastoahdistus, sukupuoliongelmat – näistä on maailman lastenkirjat tehty

Vallin: Hallituksen pelisilmä pettää taas – sukupuolineutraali henkilötunnus keskellä pandemiaa?

Suosittu Päivän Byrokraatti -blogi lopettaa – syynä vihervasemmiston vaino

Valtioneuvostossa häärää salaperäinen sateenkaariverkosto – valmistelee jo sateenkaaripoliisien toiminnan järjestämistä

Juniori voi Ruotsissa valita voimisteleeko poikien vai tyttöjen sarjassa – määritellystä sukupuolesta huolimatta.
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää