Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Ronkainen panostaisi huoltovarmuuteen ja infrahankkeisiin EU:n kautta: “Suomi ei voi olla pelkkä laskujen kuittaaja EU:ssa”

09.05.2023 |12:34

Iltalehti uutisoi, että EU-lähteiden mukaan Suomella olisi nykyisessä geopoliittisessa asemassaan hyvät perusteet hakea EU-rahoitusta infrahankkeisiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen katsoo, että huoltovarmuutta edistäviin hankkeisiin pitää panostaa nyt.

– EU:n CEF-rahastossa on 33,7 miljardia euroa, joista Suomen olisi nyt mahdollisuus saada osansa. Infra on siinä kunnossa, että se tarvitsee merkittäviä panostuksia, ja toimivat yhteydet ovat muuttuneen puolustuspolitiikankin kannalta entistä tärkeämpiä, Jari Ronkainen perustelee.

Suomi onnistunut Ruotsia heikommin

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaan mukaan Ruotsi on panostanut ja kyennyt saamaan merkittävästi enemmän tukea infrahankkeisiin, mutta Suomen potentiaali tukiin on kasvanut. Eilen myös komissaari Jutta Urpilainen (sd.) peräänkuulutti Suomen voimakkaampaa ennakkovaikuttamista EU:n suuntaan.

– Kansallisen edunvalvonnan aika on nyt. Suomi ei voi olla pelkkä laskujen kuittaaja EU:ssa, vaan silloin kun tarve vaatii, niin myös meidän on saatava tukea. Muuttunut rooli niin EU:n kuin Natonkin ulkorajana tarkoittaa, että Suomen kehittämiseen on panostettava myös kansainvälisesti, Ronkainen sanoo.

Odotukset korkealla hallituksen suhteen

Ronkainen näkee, että hallitusneuvotteluita käyvällä puoluekokoonpanolla voitaisiin saavuttaa sellainen puolustusmyönteinen hallitus, jolla on mahdollisuus ja halukkuus panostaa Suomen infraan ja huoltovarmuuteen.

– Odotukseni ovat korkealla, että jos hallitus syntyy neuvotteluita käyvien puolueiden pohjalta, niin lähtökohdat niin puolustuksen kuin muunkin kansallisen edun valvontaan ja ajamiseen ovat paremmat kuin aiemmin, Ronkainen kertoo.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää