Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ronkainen paheksuu yliopistojen politikointia: Olisiko Rajat kiinni -mielenosoituksesta saanut opintopisteitä – tuskin!

02.03.2018 |20:19

Eduskunnassa käytiin tällä viikolla välikysymyskeskustelu koulutuksen tasa-arvoisuudesta. Vaikka eriarvoistumiskehitys onkin huolestuttavaa ja kouluttamattomuuden periytymistä on syytä ehkäistä, on kolikolla myös perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkaisen mielestä kääntöpuoli.

– Helsingin yliopisto on ottanut turvapaikanhakijoille ja pakolaisasemassa oleville oman väylän yliopistohakuun, jossa aiempaa koulutustaustaa ei tarvitse (ainakaan todistella) lainkaan. Ei voi olla niin, että kantaväestöllä tulee olla esikoulusta lähtien koulutusputki käytynä ja todistukset jatko-opintoihin päästäkseen, mutta rajan yli lampsimalla olet automaattisesti pätevä hakemaan korkea-asteelle!

– On jo tiedossa, että toisin kuin iPhonet, opintotodistukset eivät juurikaan säily Välimeren yli puhumattakaan siitä, onko turvapaikanhakijoiden kotimaassaan käymä koulutus mitenkään verrannollista suomalaiseen koulutusjärjestelmään, Ronkainen lataa blogissaan.

Mielenosoitukset eivät 0le opiskelua

Ronkaisen mielestä yliopistojen opetussisältöjä on samalla syytä tarkastella kriittisesti. Suomen Uutiset julkaisi artikkelin Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineen opinto-ohjelmasta, jossa turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen osallistumalla on voinut saada opintopisteitä.

– Millä tavalla mielenosoituksiin osallistuminen liittyy mitenkään yliopistojen opetustehtävään, saati sukupuolen tutkimiseen? Olisiko Rajat kiinni –mielenosoituksesta herunut myös pisteitä? Tuskin.

– Vieläkin opintopisteitä on mahdollista kartuttaa osallistumalla mitä kummallisempiin seksuaalivähemmistöille tutumpiin aktiviteetteihin, kuten queer-kävelyihin, feministiseen itsepuolustukseen, roller derbyyn tai vaikka tanssimalla! Ronkainen ihmettelee.

Politiikka pois yliopistoista

Tietyt oppiaineet ovat Ronkaisen mukaan ryyditetty poliittisella sisällöllä, edellä mainittu sukupuolentutkimus ehkä pahimpana esimerkkinä.

– Kenelläkään uutisia seuraavalle ei myöskään tule yllätyksenä, että Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opiskelijoiden poliittinen kanta on vahvasti vihervasemmistolaisella akselilla, Ronkainen toteaa.

– Politiikka pitäisi saada pois yliopistoista ja niiden tulisi antaa keskittyä tieteelliseen opetukseen ja tutkimukseen. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että vihervasemmistolainen politiikka tunkeutuu yliopistoissa jo oppilaaksi ottamisen vaiheeseen, ja aivopesu voi alkaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää