Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Ronkainen: Onko poliisi poliittisessa ohjauksessa?

15.08.2019 |14:41

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen kertoo seuranneensa hämmennyksellä ja epäuskolla kansanedustajan Juha Mäenpään eduskunnassa pitämästä puheesta noussutta kohua.

Poliittiselta taustaltaan vihreä rikoskomisario Pekka Hätönen pitää kansanedustaja Juha Mäenpään ilmaisua vieraslajien torjunnasta ”perinteisenä vihapuheena” ja on aloittanut esitutkinnan epäilynä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

– Kuntapoliitikko Husu Hussein saa haukkua perussuomalaisia ja puolta miljoonaa äänestäjää rasisteiksi. Kansanedustaja Mikko Kärnä saa verrata perussuomalaista kansanedustajaa ja europarlamentaarikkoa Laura Huhtasaarta ”juutalaisia hutkivaan Dachaun keskitysleirin vartijaan”. Alan huomata toistuvan kaavan: perussuomalaisista saa sanoa mitä vaan, mutta kaikki perussuomalaisten sanomiset viedään oikeuteen, Jari Ronkainen kirjoittaa blogissaan.

– Miten ihmeessä tämä on kääntynyt niin, että poliisi, jota perinteisesti on pidetty Suomessa tasapuolisena, on alkanut tekemään tutkintaa poliittisessa ohjauksessa?

Turhaa voimavarojen tuhlaamista

Komisario Hätönen kertoo eronneensa vihreistä jääviyssyistä, mutta Espoon kaupungin mukaan mies nauttii edelleen puolueen mandaatilla hänelle suoduista luottamustehtävistä.

– Vihapuhepoliisilla näyttäisi riittävän voimavaroja Mäenpään sanomisten tutkimiseksi, vaikka lopputulos jo tiedetään. Syytteen saamiseksi tarvitaan lisäksi eduskunnan 5/6-enemmistö. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä 39 jäsenellään pystyy sen jo torppaamaan, vaikka eduskunnan perustuslakiasiantuntijanakin käytetyn kommunistiprofessori Martin Scheininin mukaan ”persujen uskottavuus on nolla”, jos näin tehdään, Ronkainen toteaa.

– Luulisi poliisilla olevan enemmän työnsarkaa kansalaisia oikeasti koskettavissa asioissa, kuten jatkuvasti paljastuvissa lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa.

Vihapuhe kiilannut tutkinnan kärkeen

Ronkaisen mielestä ”verkkaisuutta” on havaittavissa ainakin lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttäneiden Laajasalon ”Enon” sekä turkkilaistaustainen ”espoolaismiehen” tapauksissa.

– Heidät vangittiin jo maaliskuussa, mutta tiedottaminen on tapahtunut nyt vasta kesällä eduskuntavaalien mentyä. Lisäksi Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että poliisilla on tutkimatta 2 000 vihjeviestiä liittyen lasten seksuaalirikoksiin.

Ronkainen muistuttaa, että poliisi taistelee liian pienien resurssien kanssa ja asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen.

– Poliisi keskeytti viime vuonna ällistyttävät 140 000 tutkintaa. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että vihapuhe on kiilannut tutkittavien asioiden kärkeen, Ronkainen ihmettelee.

– Olisiko prioriteettilistaa aika hieman päivittää? Mielestäni henkeen ja terveyteen rikokset, erityisesti lapsiin kohdistuneet, ovat ensisijaisia!

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää