Artikkeli kuva

Päivän ensimmäinen ryhmä turvapaikanhakijoita saapuu Tornion järjestelykeskukseen 25. syyskuuta 2015. / LEHTIKUVA

Ronkainen: Maahanmuuttoviraston seula vuotaa, turvapaikan saa noin 40 prosenttia hakijoista – “Viimeistään Turun terrori-iskun olisi pitänyt avata silmät”

29.01.2019 |14:26

Tänään uutisoitiin, kuinka entinen korkeimman hovioikeuden tuomari Ilkka Pere kertoi pelkäävänsä (IL 29.1.), että Maahanmuuttoviraston (Migri) seulan läpi pääsee edelleen turvapaikanhakijoita, jotka eivät ole kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Kansliapäällikkö “tiesi” tulijoiden taustat

Pere on selvittänyt Migrin turvapaikkaprosessia jo vuonna 2016 ja havainnut, että liikaa painoarvoa on laitettu turvapaikanhakijoiden kertomuksille.

– Niille, jotka ovat seuranneet uutisia vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden aallosta lähtien tämä ei tule yllätyksenä. Silloinen sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoi suorassa tv-ohjelmassa 2.3.2016, kuinka jokaisen tänne tulijan taustat tiedetään, muistuttaa perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen ja jatkaa:

– Viimeistään vuoden 2017 Turun terrori-iskun jälkeen yksinkertaisimmankin ihmisen silmien on ollut pakko avautua todellisuudelle. Viranomaiset ovat olleet pihalla kuin lumiukko sen suhteen, keitä tänne on tullut ja päästetty.

Selvitys ei kiinnostanut sisäministeriötä

Paljon puhuvia ovat myös Peren esittelemät luvut hyväksytyistä oleskeluluvista turvapaikanhaun perusteella. 1990-luvulla oleskeluluvan sai turvapaikan perusteella 2-3 prosenttia hakijoista, kun nykyään luku on noin 40 prosenttia.

– En usko, että 30 vuotta sitten oli enemmän perusteettomia turvapaikanhakijoita. Erityisesti kun otetaan huomioon, kuinka tänä päivänä uutisointi Juha Sipilän (kesk.) lupaamasta Kempeleen kodista ja Suomen avokätisestä sosiaaliturvasta on levinnyt arabimaailmaan.

– Kuvaavaa Suomen henkisestä ilmapiiristä on Peren maininnat siitä, kuinka hänen selvityksensä ei aiheuttanut mitään reaktiota niin sisäministeriössä kuin turvapaikka-asioista julkisuudessa keskustelevissa akateemisissa tutkijoissakaan.

Vaalien jälkeen ongelmat lakaistaan maton alle

Ronkainen muistuttaa, että maahanmuutosta eivät puhu muut kuin perussuomalaiset. Muille aihe on liian kiusallinen käsiteltäväksi ja siitä on helpompi vaieta kokonaan.

– Viimeaikaiset lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat pakottaneet muutkin puolueet ottamaan kantaa aiheeseen. Toivon todella, että julkisuudessa esitetyt hurskastelut johtavat muutoksiin lainsäädännössä. Pelkona kuitenkin on, että vaalien jälkeen palataan vanhaan päiväjärjestykseen ja ongelmat lakaistaan takaisin maton alle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää