LEHTIKUVA
Viikon 36/2016 luetuin
Ronkainen: “Kunnille tiedossa pommi, kun laittomasti Suomeen jäävät lampsivat toimeentuloluukulle”
Yle uutisoi eilen, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat voivat hakea toimeentulotukea, vaikka he jäävät maahan laittomasti.
Maahanmuuttovirasto on tehnyt tänä vuonna yli 7 300 kielteistä turvapaikkapäätöstä, joista 4 300 on annettu irakilaisille.
– Kunnille on tiedossa pommi, jota ei ole missään budjetissa otettu huomioon, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen huomauttaa.
– Jos toimeentulotuen maksaminen luvattomasti maassa oleville ulkomaalaisille tulee vallitsevaksi käytännöksi, tietää se muutenkin talousahdingossa painiville kunnille mittavia lisäkustannuksia. Oletuksena on, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat eivät ole vastaanottotoimintaa määrittelevän säädöksen piirissä.
Ei voida palauttaa pakolla
Tänään uutisoitiin, että jopa 14 000 turvapaikanhakijaa odottaa yhä päätöstä. Suomella ei ole palautussopimusta Irakin, Afganistanin, Somalian tai Syyrian kanssa.
– Suurin osa turvapaikanhakijoista tulee juuri näistä maista, eikä heitä voida kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen pakolla poistaa Suomesta, Ronkainen kirjoittaa blogissaan.
– Arkijärjen vastaisesti apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin linjauksesta toimeentulotuki ei ole sidottu oleskeluoikeuteen, vaan laittomasti maassa oleskeleva on oikeutettu suomalaiseen toimeentulotukeen siinä missä kuka tahansa muukin. Ollaan siis Jussi Halla-ahon (ps.) kuvailemassa tilanteessa: Suomi on maailman sosiaalitoimisto, täällä saa olla ilman oleskelulupaa ja toimeentulotukea ei voi evätä keneltäkään.
“Tieto leviää kuin pääministerin Kempeleen asunnosta”
Toisin kuin pakolaisten vastaanottamisesta, valtio ei korvaa kunnille laittomasti maassa oleskelevien ulkomaalaisten toimeentulosta.
– Vastaanottokeskuksista kunnille levitetty ruusuinen kuva vaihtuu synkäksi rahareiäksi, kun kielteisen päätöksen saaneet lampsivat toimeentuloluukulle. Tieto toimeentulotuen mahdollisuudesta tulee leviämään maailmalla kuin tieto pääministerin Kempeleen asunnosta. Varmaa on, että tulijoita riittää, Ronkainen manaa.
Ruoka, majoitus ja menolippu riittävät
Hovioikeus on soveltanut apulaisoikeusmiehen linjausta ja kumonnut kielteisiä toimeentulotukipäätöksiä laittomasti maassa olevilta.
– Ben Zyskowiczin mukaan perustuslakivaliokunta viime kädessä tulkitsee lakia ja on oikealla linjalla siinä, että laittomasti maassa olevalle riittää minimi; ruoka, majoitus ja menolippu. Mielestäni laittomasti oleskelevat tulisi asuttaa palautuskeskuksiin, joissa tarjotaan ruoka ja perushygienia, kunnes vapaaehtoinen paluu kotimaahan toteutuu.
– Turvapaikanhakijoiden asumispakkolaki on saatava voimaan mahdollisimman nopeasti ja palautuskeskukset perustettua, jotta maasta poistuminen tehostuu ja tieto maassa oleskelevista ulkomaalaisista paranee. Mitään rahaa ei tule missään nimessä maksaa! Ronkainen painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ronkainen: Maahanmuuttoviraston piikki kiinni – “Tällaisen julkisen rahan rosvouksen on loputtava”
Elo ja Meri: Paperittomien ei pidä saada täyttä toimeentulotukea – “Ruoka, majoitus ja menolippu kotimaahan riittävät”
Ronkainen: Maahanmuuttoviraston työntekijöiltä käsittämätön ulostulo – “Jos ei työnantajan ohjeistus miellytä, niin tervemenoa kilometritehtaalle”
Ronkainen: “Kumpi on oikeassa, maahanmuuton kanssa painiva poliisi vai norsunluutornista hölisevä Nerg?”
Putkonen: Toimeentulotuki ei kuulu laittomasti maassa oleville – “Jos tällainen henkilö tulee sosiaalitoimiston luukulle, soittakaa poliisi”
Mäkelä: Maahanmuuton kustannuksia alas – “On moraalisesti väärin, jos ei leikata”
Joensuussa maksettu laittomasti maassa oleskelevien asumiskuluja – Meri: “Vain hätämajoitus ja ruoka voidaan tarjota maasta poistumisen järjestämiseksi”
Meri ihmettelee paperittomille haluttavia palveluita: “Kielteisen päätöksen saaneiden poistuttava maasta – absurdia, ettei kaikkien tarvitse noudattaa lakia”
PS-Nuoret: Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat sijoitettava vartioiduille metsäleireille
Viikon suosituimmat
SDP kieltää Afrikan tähti -pelit Turun päiväkodeista – ministeri Ville Taviolta tyrmäys: ”Demokratiassa ei tule tehdä päätöksiä yksittäisen mielensäpahoittajan vuoksi”
Muutaman vuoden takainen Afrikan tähti -rasismikohu on lämmitetty uudestaan. Tällä kertaa asialla on turkulainen vasemmistopoliitikko Paco Diop, joka kertoo irtisanoutuneensa työstään Afrikan tähti -peliin sisältyvän rasismin vuoksi. Lisää löylyä kiukaalle heittää Turun apulaispormestari ja SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo, jonka mukaan Afrikan tähti -pelit kerätään pois Turun kaupungin päiväkodeista.
Punavihreä Palestiina-aktivismi paisuu Helsingin valtuustossa – pormestariehdokas Wille Rydman: ”Ulkopolitiikka ei kuulu valtuustosaliin”
Elinkeinoministeri Wille Rydman kehottaa kuntapäättäjiä pidättäytymään ulkopolitikoinnista ja pysymään omalla tontillaan. - Kunnan tulee keskittyä oman toimivaltansa asioihin – siis kuntalaisten hyvinvoinnin, turvallisuuden ja palveluiden varmistamiseen. Se, että kaupunginvaltuutetut askaroivat ulkopoliittisten tai kansainvälisten kysymysten parissa, on kaikki pois kunnan varsinaisten tehtävien hoitamisesta, Rydman sanoo.
Riikka Purra blogissaan: Suomen kovaäänisin oppositio on perinteinen media, joka moninkertaistaa vasemmisto-opposition viestin
Valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa blogissaan tuloeroista, hallituksen vastustuksesta ja kovaäänisen median propagandasta, joka moninkertaistaa vasemmisto-opposition viestin. Sosiaalisen median keskusteluissa on ihmetelty viime päivinä, miksi uuden kyselyn mukaan suomalaisten suurin huolenaihe on kansalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu. Syytä onkin ihmetellä, sillä tuloerot eivät todella ole Suomessa ongelma.
Zuckerberg lupaa vähentää sensuuria Facebookissa – Trumpin valinta aloitti sananvapauden aikakauden
Mark Zuckerberg sanoo Trumpin valinnan olleen "kulttuurillinen käännekohta", jonka jälkeen on aika laittaa sananvapaus taas etusijalle. Hänen tekemänsä paljastukset siitä miten Facebook on tarkoituksella pyrkinyt sensuroimaan ja rajoittamaan keskustelua ovat hyvin mielenkiintoisia. Zuckerbergin mukaan viimeiset neljä vuotta ovat olleet someyrityksille erityisen vaikeaa aikaa, koska Yhdysvaltain hallitus on edistänyt sensuuria.
Jimmie Åkessonin uudenvuoden linjaukset: Tuet pois työtä vieroksuvilta, avustuksille katto, kansalaisuus pois lainrikkojilta, vankiloita ulkomaille ja palautuksiin vauhtia
Ruotsin hallituspolitiikassa alkaa lupausten lunastamisen aika. Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksia laitetaan kuntoon yksi toisensa jälkeen. Jos mielii tukia, töitäkin on tehtävä ja veroja maksettava. Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisesta pidetään huolta, mutta vapaamatkustajille ei ole sijaa.
New Orleansin terroristi liehutti Isis-lippua ajaessaan uuden vuoden juhlijoiden päälle
Yhdysvalloissa tapahtui varhain keskiviikkoaamuna terroriteko, kun mies ajoi tahallaan uuden vuoden juhlijoiden päälle New Orleansin kuuluisalla Bourbon Streetin juhlakadulla. Kymmenen ihmistä sai surmansa ja useita kymmeniä haavoittui. Epäilty terroristi sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa. Hän oli laittanut Isis-terroristijärjestön lipun käyttämänsä avolava-auton perään.
Vuosi vaihtui – Suomen turvapaikkapolitiikkaan merkittäviä kiristyksiä: Jatkossa turvapaikka on aina määräaikainen ja rikoksen tehnyt voidaan karkottaa maasta
Uuden vuoden alkaessa myös Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy. Kansainvälisen suojelun lupiin on tullut merkittäviä muutoksia 2. tammikuuta alkaen, kun ulkomaalaislain muutokset tulivat voimaan. - Muutokset lisäävät uusia, merkittäviä perusteita kansainvälisen suojelun myöntämättä jättämiselle ja lakkauttamiselle, ja samalla Suomen turvallisuus paranee, sisäministeri Mari Rantanen korostaa.
Elon Muskin X-kirjoitus nosti esiin taannoiset Isoa-Britanniaa ravisuttaneet lasten raiskausrikokset – viranomaiset eivät aluksi puuttuneet rikoksiin rasismileiman pelossa
Viestipalvelu X:ssä levisi keskustelu Ison-Britannian lähihistoriassa tapahtuneista lapsiin kohdistuneista järkyttävistä seksuaalirikoksista. Satoja lapsia ja teini-ikäisiä tyttöjä joutui laajamittaisen “raiskausringin” hyväksikäytön kohteeksi. Elon Muskin mainitsemista rikoksista vaaditaan nyt kansallista tutkimusta.
Perussuomalainen Helsinki nimesi 23 uutta ehdokasta kuntavaaleihin
Helsingin Perussuomalaiset ilmoitti joulukuun 22. päivänä 23 uuden ehdokkaan nimeämisestä. Nykyisistä valtuutetuista nimettyjen joukossa on Teija Makkonen.
Rehtori ja koulupoliisi kohtasivat Oulussa: Kouluihin on saatava kuria ja rajoja
Rehtoritaustainen kansanedustaja Jaana Strandman ja koulupoliisina toiminut ylikonstaapeli ja kansanedustaja Merja Rasinkangas kohtasivat Oulussa. Perussuomalaiset kansanedustajat kiertävät istuntotauolla ympäri Suomea tapaamassa kansalaisia ja perehtymässä suomalaisten arkeen. Edustaja Strandman Mikkelistä tutustuu Pohjois-Suomen maisemiin runsaan viikon ajan.