Ronkainen tutustui omaishoitajan arkeen: Työtä vaatimattomilla resursseilla – “Vierailu avasi ainakin minun silmäni”
Kun Päijät-Hämeen Omaishoitajat Ry järjesti 20. juhlavuotensa kunniaksi kampanjan, jossa se haastoi kaikki alueen kuusi kansanedustajaa tutustumaan omaishoitajien arkeen, perussuomalaisten Jari Ronkainen ryhtyi toimeen.
Jari Ronkainen kävi tutustumassa omaishoitajan arkeen perheessä, jossa puoliso toimi omaishoitajana MS-tautia sairastavalle kumppanilleen.
– Tultuani valituksi kansanedustajaksi neljä vuotta sitten olen huomannut, että omaishoidosta ja sen tärkeydestä puhutaan eduskunnassa paljon. Työn sisältö on kuitenkin monille päättäjille vierasta – minullekin.
– Tapaamisella sain tutustua perheen arkeen. Päivä jaksottui syömisen, liikkumisen, lepäämisen ja siisteydestä huolehtimisen kautta. Apuvälineinä käytettiin mm. pyörätuolia ja nostolaitteita. Työ vaati omaishoitajalta kiinteää läsnäoloa, osaamista laitteiden ja siirtymisten kanssa sekä tarkkaa suunnitelmallisuutta arjen rakentamiseksi, Jari Ronkainen kertoo.
Vertaistuki on todella tarpeellista
Ronkainen kertoo saaneensa kuulla arvokasta tietoa työelämän ja omaishoidon yhteensovittamisesta.
– Mikäli omaishoitaja käy ulkopuolisessa työssä, tarvitaan työnantajalta joustoa ja ymmärrystä omaishoidon vaatimuksia kohtaan. Lisäksi sain kuulla vertaistukiryhmistä ja järjestötoimijoista, joita on kiitettävästi rakentunut omaishoidon ympärille.
– Vertaistuki on todella tarpeellista niin hoitajille kuin hoidettavillekin. Tiivis sidos arkeen ja työn kuormittavuus nostavat riskiä eristäytymiselle ja ahdistukselle. Yhteiskunnan seuranta omaishoidon tilanteesta on ohutta ja viranomaisten kontrolli jää usein tekemättä jopa vuosiksi, Ronkainen sanoo.
Yhteiskunnalle merkittävät säästöt
Päättäjän kannalta tärkeää tietoa oli se, minkälaisilla resursseilla omaishoidon toimintaa järjestetään.
– Vierailu avasi ainakin minun silmäni. Omaishoitajat toimivat erittäin vaatimattomalla korvauksella ja vähillä mahdollisuuksilla jaksamista tukevaan vapaa-aikaan. Työ kuitenkin vaatii laajan kirjon esim. sairaanhoidollista ja fysioterapeuttista osaamista, kuten lääkkeiden antoa tai erilaisten apulaitteiden käyttöä.
– Jos palvelu hankittaisiin muualta, olisi vaatimukset ja hinta aivan toista luokkaa kuin omaishoidossa, Ronkainen muistuttaa.
Omaishoidon tuki verovapaaksi
Ronkaisen mielestä omaishoidon tuki tulisi saada verovapaaksi.
– Jos siihen ei päästä, niin omaishoidontuesta kerättyjen verojen osuudelta tulisi tarjota tukipalveluja, kuten esimerkiksi vapaa-aikaa.
– Toivon, että muutkin päättäjät käyvät katsomassa mistä omaishoidossa on kyse ja kuinka kustannustehokkaalla – sekä ennen kaikkea inhimillisellä – tavalla se toimii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Monikulttuurisuuteen kylvettiin kymmeniä miljoonia – STEA jätti syöpälasten ja kehitysvammaisten perheet sekä omaishoitajat ilman avustuksia
Sairasta lastaan hoitamaan jäänyt äiti sai potkut – Arja Juvonen: “Hyvin surullista kuultavaa, mutta myös niin todellista suomalaisilla työpaikoilla”
Rantanen: Omaishoitajista yhteiskunnalle kolmen miljardin euron vuosittainen säästö – “Muistetaan yleensä vain vaalipuheissa”
Perussuomalaisten Rantanen: Omaishoitaja tekee hoitotyötä alle eurolla per tunti
Reijonen: Eihän omaishoitajia unohdeta koronakriisissä
Reijonen: Omaishoidon tuki saatava vihdoinkin verottomaksi
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää