Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen teki hallitukselle kirjallisen kysymyksen hälytysajoneuvojen liikennevaloetuusjärjestelmästä. Liikennevaloetuusjärjestelmä tarjoaa hälytysajoneuvoille aina vihreän valon niiden saapuessa valo-ohjattuun liittymään.
– Liikennevalot tunnistaa tulevan hälytysajoneuvon ja tyhjentää risteykset tarjoten hälytysajoneuvoille esteettömän kulun, Ronkainen kertoo.
Oulun malli koko maahan
Oulun seudulla on kehitetty satelliittipaikannukseen perustuvaa järjestelmää, joka on vähentänyt hälytysajoneuvojen onnettomuuksia ja muulle liikenteelle aiheuttamaa haittaa.
– Oulun malli tulisi ottaa käyttöön koko maassa, kun meillä kerran on tekniset mahdollisuudet sen toteuttamiseen. Liikenneturvallisuus on ensisijalla, Ronkainen perustelee.
Vaatii valtakunnallisen rahoituksen
Tällä hetkellä hälytysajoneuvojen liikennevaloetujärjestelmien kehittäminen, ajoneuvojen varustelu sekä rahoitus ovat yksittäisten toimijoiden kontolla, kuten esimerkiksi kunnilla sekä yksittäisillä poliisi- ja pelastuslaitoksilla.
– Asia vaatisi keskitetyn valtakunnallisen rahoituksen. Nyt paketti on hajallaan yksittäisten toimijoiden varassa, Ronkainen sanoo.