Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ronkainen armeijan kesken loppuneesta ruoasta: ”Kun kyse ei ole sotilaskriisistä, ruoan on riitettävä”

18.11.2020 |10:53

Maaseudun Tulevaisuuden mukaan puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on antanut varuskuntiin uuden ohjeistuksen sen jälkeen, kun nälkäisten varusmiesten äideiltä oli tullut yhteydenottoja ruoan riittävyydestä. Jatkossa kiinnitetään tarkemmin huomiota siihen, että ruoka-annoksia on riittävästi ja ne ovat ravitsemuksellisesti monipuolisia.

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jari Ronkainen katsoo, että rauhan aikana ruoan tulee riittää kaikille.

– On helppo olla samaa mieltä ministerin kanssa. Kun kyse ei ole sotilaallisesta kriisistä, niin korona-aikanakin ruoan on riitettävä. Jos sitä ei ole tarpeeksi, niin sitten sitä haetaan jostain lisää, Ronkainen perustelee.

Kasviruoka ei maistu

Ronkainen kertoo itsekin saaneensa palautetta siitä, että ruoka on maasto-olosuhteissa loppunut kesken ja ennen kaikkea siitä, että kasvisruoka ei ole maistunut varusmiehille pakollisina kasvisruokapäivinä.

– Pakolliset kasvisruokapäivät ovat johtaneet siihen, että ruokaa on mennyt valtavasti hävikkiin ja varusmiehet ovat illalla palveluksen jälkeen menneet sotilaskotiin syömään pizzaa ja munkkia. Tämä ei voi olla järkevää niin ravitsemuksen kuin ympäristönkään kannalta, Ronkainen kyseenalaistaa.

Kriisiolosuhteissa eri asia

Ronkainen esittää, että varuskuntaruokaloissa voidaan järjestää vaihtoehtoja, mutta maasto-olosuhteissa ja kriisin aikana ei ole varaa nirsoilla.

– Kasarmilla on mahdollista järjestää vaihtoehtoisia ruokavalioita, kuten esim. kasvisruoka. Niiden on kuitenkin oltava todellinen vaihtoehto eikä mikään pakko. Kun ollaan kriisiolosuhteissa, niin ei voi valita mitä syödään, Ronkainen sanoo.

Artikkelia täsmennetty 18.11.2020 klo 13.03.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää