

Poptähti Beyoncén fanit pettyivät, kun laulajatar piti vain lyhyen puheen Kamala Harrisin kampanjatilaisuudessa odotetun esiintymisen sijaan. / LEHTIKUVA
Rocklegenda USA:n vaaleista: Faneilleen äänestysohjeita jakavat muusikot käyttävät vaikutusvaltaansa väärin – ”Se ei edusta vapautta”
Rokkari Alice Cooper on yksi viihdemaailman suurnimistä, joka pidättäytyy ottamasta puolia Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Cooper totesi jo edellisten presidentinvaalien alla, että hän mielellään osallistuu erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin, mutta äänestysohjeita hän ei ryhdy jakamaan.
Yhdysvaltojen presidentinvaalit on maailman suurin show, missä mukana justeeraa aina myös julkisuuden henkilöitä, viihdetaiteilijoita ja elokuvatähtiä ympäri maailman. Jo perinteeksi on muodostunut, että viihdealan tähdet usein tukevat demokraattien ehdokasta – kuka milläkin tavalla.
Monet viihdemaailman a-listalle kuuluvat nimet ovat jo vuosikausien ajan tulleet tunnetuksi siitä, että neljän vuoden välein he siirtyvät influensserin moodiin, mikä toki onnistuu sangen helposti sosiaalisen median tarjoaman näkyvyyden kautta.
Vielä tänään ja huomenna julkkikset käyttävät viimeisiä tilaisuuksiaan voidakseen vedota kansaan – toisaalta monelle kyse lienee myös omien fanien oletettujen mielipiteiden myötäilystä.
Rokkitähdillä ei ole politiikan sisäpiiritietoa
Kuitenkin monet viihdemaailman suurnimet myös pidättäytyvät politikoimasta. Yksi heistä on rocklegenda Alice Cooper.
Cooper totesi jo edellisten presidentinvaalien alla, että hän itse usein osallistuu mielellään erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin, kuten myös U2-laulaja Bono sekä Sting, mutta äänestysohjeita Cooper ei ryhdy jakamaan. Cooper katsoo kyse olevan periaatteellisesta asiasta.
– Kun muusikot julistavat ihmisille, ketä ehdokasta heidän tulisi äänestää, se on minun mielestäni vallan väärinkäyttöä. Ohjeistat siis tavallaan omille faneillesi, että heidän ei tulisi ajatella itse, vaan toimia kuten sinä itse ajattelet. Nähdäkseni rock ‘n’ rollissa on kuitenkin kyse vapaudesta – eikä tuollainen toiminta edusta vapausajattelua.
Cooper sanoo pitävänsä jo alkujaankin huonona ideana sitä, että rocktähdet tarjoavat faneille poliittisia näkemyksiään.
– Ensinnäkin, miksi ihmiset kuvittelevat, että rocktähdillä olisi suurta viisautta, jota faneilta puuttuu. Se on virheajattelua. Mieti nyt: miksiköhän me olemme nimenomaan rocktähtiä? Usko pois, emme me saa keneltäkään sisäpiiritietoa politiikan tapahtumista.
Kiss-tähti neuvoi myös artistikollegoitaan
Cooper sanoo, että hän artistina tarjoaa mielellään tukensa erilaisiin humanitaarisen avun kohteisiin, eikä Cooper haluakaan arvostella muita artisteja, jotka hyödyntävät asemaansa tuodakseen näkyväksi humanitaarisen avun tärkeyttä.
– Se toiminta, mitä esimerkiksi Bono tekee, mitä Bruce Springsteen tekee, Sting ja kaikki muut, jotka osallistuvat rahankeräystilaisuuksiin – se on humanitaarista ja kannatan sitä. Mutta nähdäkseni se ei olekaan poliittista
Cooperin kanssa samoilla linjoilla on myös esimerkiksi Kiss-tähti Gene Simmons, joka omaan sarkastiseen tyyliinsä neuvoi artistikollegojaan jo Trumpin edellisellä presidenttikaudella.
– Minusta julkkisten olisi vain parempi pitää leipäläpensä kiinni ja keskittyä tekemään sitä, mitä he osaavat parhaiten: näytellä, laulaa, stepata, tanssia… sen sellaista, Simmons jyrähti haastattelussa.
Bon Jovi ja Springsteen taas liikkeellä
Cooperin ja Simmonsin ohjeista poiketen monet rokkarit ovat tälläkin hetkellä poliittisen influensserin roolissa. Esimerkiksi rock-tähti Jon Bon Jovi ja Springsteen ovat pitkän linjan demokraatteja, jotka osallistuivat USA:n presidentinvaalihulinaan jo Barack Obaman aikoina.
Jo neljä vuotta sitten Bon Jovi oli mukana useissa Joe Bidenin vaalitilaisuuksissa ja nyt hän tekee saman tarjotessaan vetoapua Kamala Harrisin kampanjalle. Äskettäin Bon Jovi esiintyi Harrisin vaalitilaisuudessa Pohjois-Carolinassa, missä rokkari julisti amerikkalaisille ”unelman olevan elossa”.
Myös yksi tämän hetken suosituimmista poptähdistä Taylor Swift kertoi äskettäin tukevansa Harrisia Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. Swift on huikean vaikutusvaltainen myös sosiaalisessa mediassa ja hänellä on esimerkiksi Instagramissa 284 miljoonaa seuraajaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- fanit Taylor Swift Sting Jon Bon Jovi Gene Simmons Bruce Springsteen Bono Alice Cooper demokraatit Joe Biden Vaalivaikuttaminen Kamala Harris Presidentinvaalit Yhdysvallat Barack Obama
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kamala Harris on positiivisen erityiskohtelun tuotos – maailman menestynein “DEI-rekry”
Kamala Harris on uransa joka käänteessä hyötynyt siitä, että hän on nainen ja kuuluu rodulliseen vähemmistöön. Hän on malliesimerkki siitä, miten paljon positiivinen erityiskohtelu voi edistää vähemmistöjen menestystä. Varapresidenttinä hän oli Bidenin "DEI-rekry", joka lopulta syrjäytti presidentti Bidenin. Nyt hänellä on mahdollisuus nousta maailman mahtavimman maan presidentiksi.

Kamala Harris ei ottanut Foxin haastattelussa vastuuta yhdestäkään poliittisesta päätöksestään – kaikki paha johtuu Trumpista
Kamala Harris osoitti rohkeutta menemällä vastapuolen TV-kanavan haastatteluun. Hänen pääviestinsä Fox-kanavaa katsoville republikaaneille oli aggressiivinen Trumpin haukkuminen ja syyllistäminen. Itsestään ja omista poliittista tavoitteistaan hän puhui huomattavasti vähemmän. Harrisin maailmassa kaikki mahdollinen hänen ja Bidenin valtakaudella tapahtunut paha tuntuu johtuvan siitä, että Donald Trump on olemassa.

Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia
Demokraattien presidenttiehdokkaaksi maanantaina alkavassa puoluekokouksessa nimitettävästä Kamala Harrisista puhutaan yleensä hänen ihonvärinsä ja sukupuolensa kautta: hän olisi ensimmäinen musta nainen Yhdysvaltain presidenttinä. Sen sijaan hänen poliittiset näkemyksensä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Harris julkaisi äskettäin talouspoliittisen ohjelmansa, jota Trump on verrannut kommunismiin.

Maailman rikkaimmasta miehestä tuli Donald Trumpin vaalikampanjan äänitorvi: “Woke on uudelleen brändättyä kommunismia”
Elon Musk on ihmiskunnan kiistämätön innovaattori sekä talousnero. Ihmeaikuisen uskomattomat ansiot saavat sadat miljoonat ihmiset kuuntelemaan tarkalla korvalla tämän maailman rikkaimman ihmisen ajatuksia. Ne voivat vielä ratkaista Yhdysvaltain seuraavan presidentin nimen.
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Purra Maaseudun Tulevaisuudessa: Maahanmuuton hokeminen ratkaisuna on järjetöntä
Mikäli maahanmuutto aidosti toisi mukanaan näin valtavan positiivisia seurannaisvaikutuksia, ei Suomen ja muiden Länsi-Euroopan maiden käytännössä tarvitsisi tehdä mitään talouden kivuliaita sopeuttamis- tai uudistamistoimenpiteitä, vaan pelkästään kasvattaa muuttoliikettä, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.