Kalifornian trendikkäät kansalaiset ovat käyneet puolustuskyvyttömien robottiautojen kimppuun. Tämä on viranomaisten korutonta kertomaa. Osansa on saanut myös turvallisuusrobotti, jonka sensorit sokaistiin soosilla. Kaiken takana saattaa lymytä pelko ihmistyöpaikkojen kadosta.
Sinänsä ei ole ihme, että robottien kippuun käydään juuri Kaliforniassa. Siellä nimittäin on – erityisesti Piilaakson alueella – paljon robotteja. San Fransiscon eteläpuolella kun sattuu olemaan eräs maailman uuden tekniikan kehdoista.
Science Alert -lehden mukaan hyökkäykset robotteja vastaan saattavat johtua siitä, että odottamattoman nopeasti kulkeva tekniikan kehitys voi johtaa massatyöttömyyteen ja itse asiassa uhkaa jo nyt ihmisten työpaikkoja. Ammattiautoilijat on pitkään nähty robotisaation ensimmäisten uhrien joukossa, joten on ymmärrettävää, että vaikkapa taksinkuljettajat katsovat robottiautoja erityisen pahalla silmällä.
Kalifornian liikennevirasto (DMV) onkin kirjannut kansiinsa tapauksen, jossa itsekseen köröttevä pikku-Chevrolet oli liikennevaloissa pysähtynyt tavallisen taksiauton taakse. Taksisuhari oli joutunut mielenkuohun valtaan, noussut autostaan ja pannut samantien ranttaliksi. Aikansa letukkaa nyrkeillä moukaroituaan hän oli saanut takaikkunan rikki. Henkilövahingoilta kuitenkin säästyttiin.
Itsestään ajaville autoille on sattunut vasta kuusi onnettomuutta, joista kaksi on johtunut juuri kansalaisten hyökkäyksistä.
Huonosti kävi myös turvallisuusrobotille, joka surrasi vahdissa virastorakennuksen edessä: Pahaa-aavistamaton robotti kaadettiin nurin ja sen sensorit sotkettiin barbeque-kastikkeella. Näin siis hyvinvoivassa Kaliforniassa.
Science Alert kysyykin, ampuvatko vihaiset kansalaiset omaan jalkaansa rökittäessään robotteja. Turvarobotti kun takaa miellyttävän työympäristön ja itsestään ajava auto säästää monta ihmishenkeä liikenteessä.