KUVAKAAPPAUS/HS
Rkp:n Henriksson puolusti halpatyövoiman maahantuontia – Halla-aho kuittasi: ”Yrityksen velvollisuus on maksaa työntekijöidensä palkat, se ei ole veronmaksajien tehtävä”
Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson esitti Helsingin Sanomien vaalitentissä työvoiman tarveharkinnasta luopumista ja haastoi asiassa Jussi Halla-ahoa. – Meidän käsitystämme markkinataloudesta ei vastaa se, että yritys voi ulkoistaa palkkakustannuksia veronmaksajille, Halla-aho totesi Henrikssonille.
Helsingin Sanomien järjestämässä HS vaalitentissä tiistaina aiheena olivat enimmäkseen työhön ja talouteen liittyvät asiat. Tentissä puoluejohtajille esitettiin kysymys, onko työkykyisellä ihmisellä Suomessa oikeus olla tekemättä työtä.
Li Anderssonia (vas.) lukuun ottamatta kaikki puoluejohtajat vastasivat kysymykseen kieltävästi. Sari Essayah (kd.) toi esille, että sosiaaliturvajärjestelmä aiheuttaa kannustinloukkuja eli tilanteita, joissa ihmisen ei ole järkevää ottaa työtä vastaan, koska hänen elämäntilanteensa siitä huonontuu.
Menestyvät yritykset voivat työllistää
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho aloitti vastauksensa toteamalla, että vapaassa maassa ihmisellä on tietysti oikeus olla tekemättä työtä, jos hän näin haluaa, mutta siitä pitää lähteä, että työkykyisellä ihmisellä ei voi olla oikeutta elää työtä tekevien ihmisten tuloista verotetulla rahalla.
– Jos yhteiskunta haluaa pystyä pitämään huolen työkyvyttömistä, vanhuksista tai lapsista, niin silloin yhteiskunta ei voi elättää ihmisiä, joilla on mahdollisuus tehdä työtä, Halla aho sanoi.
Halla-aho korosti, että päättäjien velvollisuutena on tehdä ratkaisuja, jotka edistävät sitä, että yritykset voivat menestyä ja siten työllistää ihmisiä.
Sallimmeko palkkojen polkemisen?
Halla-aho korosti myös, että palkkatason on oltava sellainen, että ihmistä ei rangaista työn vastaanottamisesta, vaan että hän hyötyy siitä taloudellisesti.
– Tämä liittyy laajempiin kysymyksiin, kuten miten meidän ilmastopolitiikkamme tukee teollisuuden säilymistä Suomessa, sallitaanko me halpatyövoiman maahanmuutto, joka polkee palkkoja ja niin edelleen.
Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ryhtyi haastamaan Halla-ahoa esittämällä, että yritykset tietävät itse, millaista työvoimaa ne tarvitsevat.
– Sen takia meidän pitäisi luopua työvoiman tarveharkinnasta. Tiedän monta yritystä, joissa on ulkomaisia työntekijöitä. Olen varma siitä, että yritykset voivat itse päättää, sopiiko tämä työntekijä meille. Oletko Halla-aho sitä mieltä, että valtion virkamies päättäisi, kuka on missäkin töissä? Henriksson kysyi Halla-aholta.
Työvoiman tarveharkinta tarkoittaa sitä, että EU:n ulkopuolelta kolmansista maista tuleva työntekijä saa työluvan vasta sen jälkeen, kun on arvioitu onko Suomessa jo valmiiksi saatavilla kyseiseen tehtävään sopivaa työvoimaa.
Halpatyöläisten palkka ei riitä elämiseen
Halla-aho vastasi Henrikssonille kysymykseen työvoiman tarveharkinnasta luopumisesta.
– Täydellisessä maailmassa yritykset voivat arvioida millaista henkilöstöä ne haluavat. Meidän käsitystämme markkinataloudesta ei kuitenkaan vastaa se, että yritys voi ulkoistaa palkkakustannuksia veronmaksajille. Eli toisin sanoen: tuodaan ulkomailta halpatyöläisiä, joiden palkka ei riitä elämiseen, vaan palkkaa täydennetään tulonsiirroilla, kuten toimeentulotuella ja asumistuella.
– Tämä voi olla rkp:n käsitys markkinataloudesta. Kuitenkin meidän (perussuomalaisten) mielestämme yrityksen velvollisuus on maksaa työntekijöidensä palkat, se ei ole veronmaksajien tehtävä, Halla-aho totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Anna-Maja Henriksson työpaikat veronmaksajat halpatyövoima Kannustinloukut TYövoiman tarveharkinta ilmastopolitiikka Li Andersson perussuomalaiset RKP Jussi Halla-aho työllisyys Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaisten Immonen ja Puisto: Ulkomainen halpatyövoima ei ratkaise kohtaanto-ongelmaa
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomalaisesta työvoimasta ei ole niin kova pula kuin väitetään, hallituksella kova hinku saada Suomeen lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa
Perussuomalaiset haluaa lopettaa kokonaan sellaisen maahanmuuton, joka on haitallista ja käy kalliiksi – Suomi ei tällä hetkellä houkuttele huippuosaajia vaan halpatyövoimaa ja turvapaikkaturisteja
Yli puoli miljoonaa ihmistä on työtä vailla – keskustan kansanedustajan mielestä Suomessa on huutava työvoimapula
Antikainen vaatii ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan säilyttämistä
Peltokangas: “Yhteiskunta on pistetty polvilleen vähemmistöryhmien edessä ja maahanmuuttajat nauttivat lähes diplomaattista koskemattomuutta”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää