RKP ahkeroi poliittisissa virkanimityksissä

Helsingissä vihreät on ollut yksi kolmesta suuresta puolueesta jo vuosikausia. Vuonna 2003 psykologi Pekka Sauri valittiin rakennus- ja ympäristötoimesta vastaavaksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Saurilla ei ole erityisosaamista rakennus- ja ympäristötoimesta eikä hän ollut aiemmin johtanut isoja organisaatioita.

Osaavat sitä isommatkin. Kokoomuslainen lääkäri Laura Räty valittiin Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi vuonna 2011, vaikka hänellä ei ollut työelämässä lainkaan johtajakokemusta. Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmän johdossa hän sentään oli ollut kaksi vuotta.

Samassa herätysliikkeessä ministerin kanssa

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen vaati A-studiossa vuonna 2010, että poliittisista virkanimityksistä tulisi luopua. Syyskuussa 2012 Räsänen pääsi ensimmäistä kertaa puolueen historiassa käyttämään nimitysvaltaa. Hän nimitti sisäministeriön kansliapäälliköksi Päivi Nergin, jolla ei ollut kokemusta sisäministeriön hallinnonalalta. Nergin taakse jäi muun muassa EU:n rajaturvallisuusviraston päällikkö Ilkka Laitinen.

Nerg oli kristillisdemokraattien ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2007, tosin hän jätti puolueen pian vaalien jälkeen. Hän myös kuuluu samaan herätysliikkeeseen kuin Räsänen.

Räsänen perusteli valintaa blogissaan sillä, että “kansliapäällikkö ei ole toimialajohtaja vaan strateginen johtaja, jonka alaisuudessa toimialajohtajat työskentelevät”. Nergillä oli Räsäsen mukaan muita hakijoita enemmän ylemmän tason johtajakokemusta, vaikka toimiala ei hänelle ollutkaan tuttu.

Räsäsen perustelut voivat kuulostaa selittelyltä, mutta yksittäistapausta on vaikea arvioida. Vakuuttavampi todiste virkanimitysten poliittisuudesta on se, jos puolue toistuvasti nimittää omiaan keskeisiin virkoihin.

Viestintäjohtajalla vahva puoluetausta

Ruotsalaiselle kansanpuolueelle on osunut lyhyessä ajassa monta edullista nimitystä. RKP:llä on kaksi ministeriä, oikeusministeri ja puolustusministeri.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson nimitti oikeusministeriön kieliasiainneuvokseksi Henriksson huhtikuussa puolueen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Corinna Tammenmaa.

Puolustusministeri Carl Haglund taas nimitti ministeriönsä viestintäjohtajaksi kesäkuussa RKP:n taustavaikuttajan Max Arhippaisen. Arhippainen johti 1980-luvulla puolueen nuorisojärjestöä Svensk Ungdomia ja vuosina 1989-1993 Suomenruotsalaisia kansankäräjiä. Lisäksi hän oli Hufvudstadsbladetin vastaava päätoimittaja 2002–2008.

Varsinkin Arhippaisen valintaa kritisoitiin tuoreeltaan. Hakijoiden joukossa olivat muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen, HUS:n viestintäjohtaja Johanna Saukkomaa, presidentti Tarja Halosen kanslian lehdistöpäällikkönä työskennellyt Maria Romantschuk ja Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen entinen johtaja Pekka Holopainen.

Kieliasianneuvoksen viran nimittämisestä laaditussa esittelymuistiossa todettiin, että 42 hakijasta jäivät vertailuun kuusi hakijaa, kun koulutus ja perehtyneisyys otettiin huomioon.

Muistion mukaan viran edellyttämien valmiuksien kannalta voitiin todeta parhaimmat edellytykset kieliasiain neuvoksen tehtävään olevan Corinna Tammenmaalla, mutta mikään yksiselitteinen tekijä ei nostanut häntä yli viiden muun vertailuun päässeen hakijan.

“Hänen koulutustaustaansa, oikeustieteen maisteri, voidaan pitää tehtäviin erityisen hyvin soveltuvana. Hänen työkokemuksensa on monipuolinen ja antaa hyvät valmiudet tehtävien hoitamiseen. Tammenmaa osoitti haastattelussa näkemyksellisyyttä kielellisten oikeuksien kehittämiseen, sekä pystyvänsä työskentelemään yhtä lailla molemmilla kansalliskielillä.”

Sattumaa vai poliittista peliä?

Oikeusministeriöön perustettiin huhtikuussa neuvottelevan virkamiehen virka, jonka pääasiallinen tehtävä on saamelaisasioiden koordinaatio valtioneuvostossa. Virkaan saatiin yhteensä 35 hakemusta. Vertailuun jäi viran alaan kuuluvien ansioittensa perusteella yhdeksän hakijaa.

Muistion mukaan “kaikki haastateltavat ovat perehtyneet perusoikeusasioihin ja osoittivat haastattelussa vahvaa motivaatiota perusoikeusasioiden edistämiseen. Busck-Nielsenin eduksi on luettava kokemus nimenomaan virkaan kuuluvien perusoikeusasioiden hoitamisesta.”

Kilpailevista hakijoista esimerkiksi lakimiessihteeri Aimo Guttorm oli esittelymuistion mukaan “nykyisessä työssään Saamelaiskäräjillä hoitanut monipuolisesti erilaisia saamelaisasioita ja perehtynyt alkuperäiskansa-asioihin myös kansainvälisesti sekä tutkimustyössään. Lisäksi hän tuntee syvällisesti saamelaiskulttuurin.” Muistion mukaan kuitenkin “viran edellyttämien valmiuksien kannalta voidaan katsoa parhaimmat edellytykset neuvottelevan virkamiehen tehtävään olevan Busck-Nielsenillä”.

Vaikka yksittäistapauksia tarkastelemalla jokainen näistä nimityksistä olisi perusteltavissa nimitetyn hakijan ansioilla ja virantäytössä painotetuilla perusteilla, on vaikea uskoa, että näin monen RKP-taustaisen nimitys, juuri RKP:n ministerien esittelystä – alle viiden kuukauden sisään – olisi sattumaa. Vaikka suoranaisesti epäpätevä ei ohittaisi pätevää, puoluetausta voi olla se ratkaiseva tekijä silloin, kun ansioiden suhteen hakijat ovat tasoissa.

[Muutos 24.10.2013 klo 13:32: Alkuperäinen teksti kertoi oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin nimittäneen saamelaisasioista vastaavaan virkaan elokuussa RKP:n Camilla Busck-Nielsenin. Kyseinen henkilö ei kuitenkaan ole oman ilmoituksensa mukaan “koskaan ollut poliittisesti sitoutunut tai kuulunut mihinkään puolueeseen”. ]

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 13/2013 -lehdessä.