

LEHTIKUVA. Kuvituskuvaa.
Ritva Elomaa koulukiusaamisesta: “Lapset ja nuoret on opetettava huomioimaan toiset ja ymmärtämään tekojensa seurauksia”
Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) vaatii koulukiusaamiselle loppua. Ongelma ei ole poistunut, päinvastoin fyysinen väkivalta on jopa kasvussa.
– Vaikka THL:n selvityksen mukaan vuonna 2017 kiusaaminen ja kiusatuksi joutuminen oli harvinaisempaa kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla, niin ongelma ei ole poistunut kartalta, Elomaa kirjoittaa.
– Esimerkiksi fyysinen väkivalta on ollut samaisen kyselyn mukaan hienoisessa kasvussa. Kiusaamisesta koituu tutkitusti vakavia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ja se kasvattaa syrjäytymisen riskiä. Seuraukset ovat usein hyvin pitkäkestoisia. Yksilötasolla kiusaaminen aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä ja yhteiskunnalle siitä seuraa merkittäviä kustannuksia.
– Kiusaaminen on sen kokoluokan yhteiskunnallinen ongelma, että se on saatava kuriin hinnalla millä hyvänsä. Asia on noussut jälleen näin alkuvuodesta esille mediassa ja tarve konkreettisille ratkaisuille kiusaamisen kitkemiseksi on suuri, sanoo Elomaa.
Valtion ja kuntien on Elomaan mukaan otettava käyttöön kaikki mahdolliset keinot kiusaamisen vastaisessa taistelussa.
– Kouluissa on tällä hetkellä täysi työ opetuksen ja muun ydintoiminnan pyörittämisessä eikä kiusaamiseen ehditä aina puuttua tarpeeksi perusteellisesti. Monet koulut ovat mukana kiusaamisen vastaisessa KiVa Koulu –ohjelmassa.
– Mikään KiVa Koulu tai muukaan kampanja ei itsessään paljoa lämmitä kiusaamisen uhrien pahaa oloa. Pahimmillaan tällaisilla ohjelmilla yritetään vain kiillottaa koulun imagoa ja kiusaamistapaukset saatetaan lakaista maton alle, Elomaa toteaa vakavana.
Elomaa vaatii käytännön toimia, joilla koulukiusaamiseen voitaisiin puuttua nykyistä tehokkaammin.
– Apua tarvitsevat niin kiusatut kuin kiusaajatkin. Perussuomalaiset ovat puolueena nostaneet kiusaamisen esille muun muassa varjobudjetissaan, jossa ehdotetaan lisää varoja kiusaamisen vastaisen taistelun tueksi. Perussuomalaiset ehdottavat kuntiin koulurauha-asiamiehiä, jotka helpottaisivat koulukiusaamiseen puuttumista käytännön tasolla.
– Laitoin viime vuonna Facebook-sivuilleni puhelinnumeroni ja pyysin ihmisiä ottamaan yhteyttä, jos heillä on kerrottavaa koulukiusaamiseen liittyen. Palautetulva oli valtava. Nämä tosielämän tarinat kertovat karua kieltä koulukiusaamisesta ja aion itse tehdä kaikkeni, jotta koulukiusaaminen saataisiin kuriin. Korostan myös perheiden kasvatuksellista vastuuta näin yksilökeskeisyyttä korostavana aikana. Lapset ja nuoret on opetettava huomioimaan toiset ja ymmärtämään tekojensa seurauksia, Elomaa päättää.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Koulukiusaaminen kuriin

Elovaaran suosittu kiusaamisaloite herätti keskustelua – väkivalta lisääntynyt kouluissa

Elomaa: Tunne- ja vuorovaikutustaitoja tulisi opettaa peruskoulussa

Maahanmuuttajataustaiset oppilaat pahoinpitelivät poikaa koulussa – äiti halusi suojella lastaan: “Koulu teki minusta lastensuojeluilmoituksen!”

Kiusaamispalautteen määrä yllätti kansanedustaja Elomaan: “Kiusaaminen on saatava loppumaan ja sillä selvä”

Raatikainen: Järjestyksenvalvojia myös lukioihin ja ammattioppilaitoksiin

Koposen ensimmäisen lakialoitteen allekirjoitti yli 100 kansanedustajaa

Perussuomalaiset: Kouluväkivallan juurisyyt pitää tunnustaa ja toimenpiteisiin ryhdyttävä heti – kiusaajat ulos ja kännykät pois

Koponen: “Miksi kouluväkivaltaan ei haluta puuttua, vaikka avaimia olisi?”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää