Riskin ulkoistaminen toisille johtaa tuhoisiin kokeiluihin – Nassim Taleb ei usko “kultaiseen sääntöön”

Yhdysvaltalais-libanonilainen filosofi ja tutkija Nassim Taleb tunnetaan kirjastaan Musta joutsen, joka käsittelee sitä, miten erittäin epätodennäköiset asiat voivat muuttaa maailmaa valtavasti. Uudessa kirjassaan Skin in the Game pohtii arkielämän kätkettyjä epäsymmetrioita. Taleb kritisoi kirjassaan yhteiskunnallisia järjestelmiä, joissa päätöksentekijä ei itse joudu kantamaan vastuuta riskin realisoitumisesta.

Yhdysvaltalainen ekonomisti Arnold Kling kutsuu taloustiedettä popularisoivan FEE-ajatuspajan sivustolla Talebin kirjaa poliittiseksi tutkielmaksi vapaudesta, jossa etiikan kultainen sääntö kääntyy päälaelleen.

Kultainen sääntö on muun muassa kristinuskon ja konfutselaisuuden tunnustama periaate, joka kehottaa ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän. Taleb kannattaa ennemminkin sen kaksoisnegaatiota, jossa päätavoitteena on haitan välttäminen. Tämä “hopeinen sääntö” kuuluu: älä tee muille sitä, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän.

Perinteisesti utilitarismin päämääränä on olliut mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle. Kaksoisnegaatio vaatii tuottamaan mahdollisimman vähän haittaa kaiken kaikkiaan. Klingin mukaan hopeinen sääntö kehottaa meitä olemaan varovaisia ja kohtuullisia, kun ajamme sosiaalisia uudistuksia.

Keskity siis hoitamaan omat asiasi äläkä päätä toisten puolesta, mikä on heille hyväksi. Talebin mukaan tiedämme paljon tarkemmin, mikä on pahaa kuin mikä on hyvää.

Kun valtion virkamies päättää, mikä on sinulle hyväksi, virkamiehen päätöksestä on seurauksia sinulle, muttei hänelle itselleen. Tämä synnyttää Klingin mukaan yhden niistä epäsymmetrioista, joista Taleb on huolissaan.

Talebin keskeinen väite on, että kun ihmiset joutuvat itse kohtaamaan valintojensa seuraukset, he ottavat riskejä, jotka ovat yhteiskunnan kannalta rakentavia. Sen sijaan jos heillä ei ole “oma nahka pelissä”, he ottavat haitallisia ja vaarallisia riskejä, “istuvat toisten housuilla tuleen”.

Vanhoissa instituutioissa on viisautta

Taleb otti hiljattain kantaa myös maahanmuuttoon. Suomen Uutiset kertoi, että Talebin twiittaukset ovat herättäneet laajaa keskustelua. Hän ottaa niissä voimakkaasti kantaa avoimia rajoja vastaan.

Talebin ajattelua voi soveltaa myös maahanmuuttopolitiikan tekijöihin. Vapaata liikkuvuutta kannattavat hyväosaiset asuvat usein sellaisissa kaupunginosissa, joita haitallinen maahanmuutto ei vaivaa. Avoimien rajojen politiikan riskit realisoituvat toisissa kaupunginosissa.

Taleb uskoo, että yhteiskunta oppii ja kehittyy yrityksen ja erehdyksen prosessissa. Yksilöt eivät välttämättä opi omista tai toistenkaan virheistä, mutta järjestelmä oppii, kun huonosti toimivat ideat hylätään ja hyvin toimivat jäävät käyttöön. Taleb päätyy konservatiivien suosimaan johtopäätökseen, jonka mukaan sellaisia ideoita ja käytäntöjä, jotka ovat säilyneet pitkiä aikoja, on syytä kunnioittaa, vaikka nämä ajatukset ja käytännöt tuntuisi intuitionvastaiselta.

Talebin ajatus on täydellisessä ristiriidassa sen liberaalin uskomuksen kanssa, jonka mukaan se, että “niin on aina aiemminkin tehty”, ei ole hyvä argumentti jonkin instituution tai käytännön säilyttämiseksi.

Talebin mukaan riskien arvioinnissa on otettava huomioon äärimmäisen tuhoisan tapahtuman mahdollisuus siitäkin huolimatta, että tällaiset ovat hyvin epätodennäköisiä. Se, että onnettomuuksissa kuolee enemmän ihmisiä kuin terrorismiin tai tartuntatauteihin on Talebin mielestä huono perustelu suhtautua terrorismiin tai tartuntatauteihin kevyesti.

Vaarallisimpia ovat “idiootit älyköt”

Talebin mukaan surkeimmin riskejä arvioivat ne, joilla ei ole “oma nahka pelissä”. Erityisen vaarallisia ovat intellektuellit, joilla on vaikutusvaltaa, mutta jotka yleensä testaavat ideoitaan kaikilla muilla paitsi itsellään.

Talebilla on oma termikin idiooteille älyköille: The IYI [intellectual yet idiot]. He ovat Talebin mukaan olleet historiallisesti väärässä stalinismin, maoismin, transrasvojen, freudilaisuuden, matalahiilihydraattisen ruokavalion, kaupunkisuunnittelun ja monen muun fanittamansa asian kohdalla.

Taleb kannattaa vapautta, joka hänen mukaansa edellyttää vallan hajauttamista niin, että se, jolla on mahdollisuus tehdä jostakin asiasta päätös, kantaa myös vastuun sen päätöksen seurauksista. Sellaisista instituutioista taas tulee päästä eroon, jotka antavat yksilöiden ottaa riskejä, jotka realisoituvat toisten maksettaviksi.

Kling huomauttaa, että vuoden 2008 finanssikriisiin johtivat rahoituslaitokset, jotka olivat “too big to fail”, liian suuria päästettäväksi kaatumaan. Ja hallitukset ratkaisivat ongelman lisävelalla ja paisuttamalla keskuspankkien taseita. Näin riskit siirrettiin tulevaisuuden veronmaksajille, ja luotiin uuden, ehkä entistä pahemman kriisin ainekset.