LEHTIKUVA
Rikollisklaanit pyrkivät kotoutumaan ruotsalaiseen yhteiskuntaan – ”Oikeusvaltio on uhattuna”
Puolella Ruotsissa vaikuttavista rikollisklaaneista on juurensa Turkissa. Klaanien selkärangan muodostavat patriarkalliseen tapaan tapaan isät ja heidän poikansa. Klaanit ovat ylikansallisia ja ne ovat perustaneet rinnakkaisyhteiskunnan. Poliisin mukaan klaanit ovat uhka valtiolle.
Aftonbladet on saanut käyttöönsä poliisin salaiseksi luokitteleman raportin, jossa listataan 36 klaania ja paneudutaan tarkemmin neljään perheeseen. Nämä taas ovat jakautuneet useampaan haaraan ja toimivat monissa maissa. Suurimmilla rikollisjärjestöillä on veljesorganisaatiot Tanskassa, Hollannissa ja Saksassa ja siteet haarojen välillä ovat vahvat.
Juuret Turkissa
Yli puolella raportissa nimetyistä klaaneista on juurensa Turkissa, Mardin maakunnassa. Monet ovat tulleet Ruotsiin jo 1980-luvulla. Keskusrikospoliisin tiedusteluyksikön päällikkö Linda H Staaf totesi aiemmin Aftonbladetissa, että rikollisklaanit rakentavat Ruotsiin rinnakkaisyhteiskuntaa, joka perustuu klaanien omaan oikeuskäsitykseen. Siksi ne ovat erityinen uhka oikeusvaltiolle.
Klaanien oikeuskäsityksen kulmakiviä ovat mieskeskeinen kunniakulttuuri ja vahva lojaalius perhettä kohtaan. Klaani on vastuussa yksittäisen jäsenensä tekemisistä ja oikeuslaitoksena toimivat klaanien vanhimmat, joskus voidaan käyttää myös välimiestä.
Murhia ja huumekauppaa
Poliisiraportissa keskitytään erityisesti neljään klaaniin, joista tunnetuin on Ali Khanin perhe Göteborgista. Klaanin ytimen muodostavat 30-40 ammattirikollista, joiden ympärillä pyörii 250 muuta perheeseen sidoksissa olevaa henkilöä.
Ali Khanin perhe on tunnettu erityisen väkivaltaisena ja toiminnan taloudellisen ytimen muodostavat huume- ja asekauppa sekä rahanpesu. Klaani muun muassa hyödyntää ruokakauppoja huume- ja aseliiketoiminnassaan. Klaani on monikansallinen ja se on saanut konflikteissa apua suvulta Saksasta.
”Perheen asema on vahvasti sidoksissa väkivallan käyttöön. Perhe ylläpitää mainettaan järjestämällä valeteloituksia ja tekemällä murhia”, todetaan poliisiraportissa.
Yhteiskunnallista vaikuttamista
Södertäljenätverket koostuu 130 rikollisesta ja useista perheistä. Klaani toimii viidellä tasolla juoksupojista aina yhteiskunnallisiin vaikuttajiin asti. Klaani toimii sekä kunnallisella, että valtakunnallisella tasolla. Näin klaani on pystynyt sementoimaan asemansa ja vaikutusvaltansa.
Verkoston rikollinen toiminta koostuu monimuotoisesta väkivallan käytöstä ja sillä uhkailusta, huume- ja asekaupasta, pelien järjestelystä, yhteiskunnan tukijärjestelmien hyväksikäytöstä, rahanpesusta ja talousrikoksista. Voitot sijoitetaan huumekauppaan, kiinteistöihin ja yrityksiin.
Klaani on ollut mukana myös viimeaikaisissa ammuskeluissa mutta klaaniympäristöön liittyvän vaikenemisen kulttuurin takia poliisi on vaitonainen tapahtumista.
Sidoksia moottoripyöräjengeihin
Kaksi muuta poliisin erikoisraportissa tarkemmin mainittua klaania ovat Mälmönätverken ja Jönköpingin liepeillä vaikuttava Råslättnätverken.
Malmön klaani omistaa vihanneskauppoja, autokorjaamoita, elintarvikekauppoja, panttikonttoreita ja rahanvaihtopisteitä. Klaani myy huumeita ja aseita, pesee rahaa ja myy laitonta alkoholia sekä tupakkaa. Osa rikollisen toiminnan voitoista palautetaan klaanirikollisten lähtömaihin, joissa nämä omistavat muun muassa pankkeja ja asuintaloja.
Vaikenemisen kulttuuri
Råslättnätverken koostuu kolmesta perheestä, joista kahden voimahahmot ovat veljeksiä. Yksi perheistä on sidoksissa moottoripyöräjengiin. Klaanin rikollinen toiminta keskittyy väkivaltaan ja sillä uhkailuun, huumekauppaan sekä rahanpesuun. Myös ihmissalakuljetus on listassa mukana. Klaanilla on myös haara, joka ei osallistu rikolliseen toimintaan, vaan toimii linkkinä poliisiin päin.
– Klaanit eivät juuri eroa muista rikollisorganisaatioista. Tyypillistä on tukeutuminen ongelmalähiöihin. Toiminnan perusta on huumekauppa, myös talousrikokset, petokset ja uhkailu kuuluvat kuvaan. Näin sanoo Aftonbladetissa keskusrikospoliisin itäisen alueen tiedustelupäällikkö Jan Hofvenstam.
– Kartoitamme klaanien toimintaa ja pyrimme estämään rikoksia. Se on valitettavasti yhtä hankalaa kuin jengirikosten selvittely. Vaikenemiskulttuuri vallitsee kaikkialla. On vaikeaa saada kansalaisia todistamaan ja auttamaan poliisia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jan Hofvenstam yhteiskunnallinen vaikuttaminen tukipetos Råslättnätverken Malmönätverken Ali Khan suku Linda H Staaf Södertäljenätverket kunniakulttuuri uhkailu kiristäminen asekauppa rikollisklaanit talousrikokset huumekauppa Patriarkaatti Perhe Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Poliisi avasi rikollisten salatut Encrochat-viestit – kymmenen murhaa estetty pelkästään Ruotsissa
Rikollisklaanit yrittävät ujuttautua kuntien hallintoon Ruotsissa – kohteena miljardien rakennusurakat ja sosiaalituet
Valtamediakin sai tarpeekseen kaaoksesta: ”Ruotsi tarvitsee uuden alun – vihreiden on lähdettävä hallituksesta”
Erikoistutkijan mielestä on hyväksyttävä, että Suomi muuttuu maahanmuuton seurauksena – Purra eri linjoilla: ”Humanitaarinen maahanmuutto ei vain yksinkertaisesti toimi”
Jäähyväiset aseille – keskiluokka haluaa pois jengiväkivallan Ruotsista
Nuorisojoukko hyökkäsi kaupunginvaltuutetun seurueen kimppuun – “Ruotsi, täältä tullaan – ikävä kyllä”
Ruotsissa yhä suurempi riski tulla ammutuksi vahingossa – laukausten määrä tuplaantunut julkisilla paikoilla
Rinkebyn jengisota avaa näkymän romahtavaan yhteiskuntaan – lapsuuden ystävät, sukulaiset ja naapurit ampuvat toisiaan
Rikollisjengien ammuskelu tulee kalliiksi yhteiskunnalle – yhden haavoitetun sairaalahoito maksaa yli 25 000 euroa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää