
Rikollisjengit usuttavat jäseniään toistensa kimppuun Gangsta rap -musiikilla – mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä
Gangsta rap-musiikki ja ennen kaikkea sanoitukset ovat kietoutuneet vahvasti rikollismaailmaan – nimensä mukaisesti. Räppäri on nykyajan runonlaulaja, joka ylistää väkivallantekoja ja raakuutta. Ongelmaan on herätty Ruotsissa – sosiaalidemokraatteja myöden.
Osa räppäreistä toimii rikollisjengien viestinviejinä ja sisällyttää sanoituksiinsa koodeja, jotka vain rikollismaailman ytimessä olevat ymmärtävät. Kyse on usein kehotteista, joiden teema on kosto; väkivallalla mässäily tai jopa tappouhkaus.
– Jengit suojelevat räppäriä ja tämä taas pullistuu voimansa tunnossa. Räppärit puolestaan tuovat rikollisten arkeen eräänlaista hohtoa, kun nämä näkyvät musiikkivideoissa ja nimet mainitaan sanoituksissa, sanoo jengiskenen tunteva toimittaja Diamant Salihu.
Laulujen sanoja voidaan käyttää ja käytetään aseina muita jengejä vastaan. Tekstit vilisevät kielikuvia, joita suuri yleisö ei tunne, mutta jotka voivat johtaa jonkun kuolemaan jengien oudossa ja brutaalissa kuplassa.
Seis seis nyt soitto
Räppäri Nils ”Einár” Grönbergin murha on saanut yhteiskunnalliset voimat liikekannalle. Ruotsidemokraatit vaativat voimakkaampia otteita murhamusiikkia vastaan. Puolueen oikeuspoliittinen asiantuntija Tobias Andersson edellyttää tieteellistä selvitystä rap-musiikin vaikutuksista ja penää musiikkigenrelle soittorajoituksia Ruotsin yleisradiossa.
– Periaatteessa olen sitä mieltä, että musiikkia ei pidä kieltää. Voidaan kuitenkin kysyä, miten mielekästä julkisen palvelun yhtiön on tarjota alusta tällaisille toimijoille, jotta muut julkisen sektorin toimijat, kuten poliisit ja ensihoidon työntekijät saavat sitten kantaa seuraukset. Tämä on outoa dynamiikkaa, Andersson toteaa Göteborgs Postenille.
Yllättäen myös sosialidemokraattien sisäministeri Mikael Damberg on ottanut esille gangsterirapin mukanaan tuomat ongelmat. Ratkaisua hän tosin ei ole esittänyt.
Helsingin kaduillakin taistellaan sanoitusten tahdissa
Suomi tulee vinhalla vauhdilla Ruotsin perässä myös gangsta rap -ilmiössä. Sosiaalinen media ei nuku koskaan ja voimakkaasti tunteisiin vetoavat ilmiöt kopioidaan nopeasti. Sodanjälkeisen Helsingin kaupunginosien välisistä turpaanvedoista on tosin tultu tielle, jolta ei ole paluuta.
Rapista alkunsa saanut suunsoitto somessa on jo johtanut Ylen uutisten mukaan vakaviin väkivallantekoihin ryhmien välillä. Katujengien jäsenet eivät toki kaikki ole rikollisia, mutta osa heistä osallistuu poliisin mukaan huumekauppaan levittäjinä ja järjestäytyneen rikollisuuden juoksupoikina.
– Rap-biiseissä on voimakkaasti rikollisuutta ja väkivaltaa ihannoivia sekä toisia ryhmiä mollaavia sanoituksia. Nokittelu jatkuu sosiaalisessa mediassa ryhmien välillä, missä omaa kaupunginosaa tai esimerkiksi sen postinumeroa korostetaan, kertoo ammattimainen rikollisuus -toimintojen johtaja Markku Heinikari Helsingin poliisilaitokselta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- julkinen kehottaminen rikokseen sanoitus musiikkivideo Tobias Andersson räppäri Nils ”Einár” Grönberg gangsta-rap Diamant Salihu Markku Heinikari tappo Mikael Damberg sosialidemokraatit järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit huumekauppa Jengirikollisuus Murha Sosiaalinen media Some Jengit Ruotsidemokraatit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Purra Maaseudun Tulevaisuudessa: Maahanmuuton hokeminen ratkaisuna on järjetöntä
Mikäli maahanmuutto aidosti toisi mukanaan näin valtavan positiivisia seurannaisvaikutuksia, ei Suomen ja muiden Länsi-Euroopan maiden käytännössä tarvitsisi tehdä mitään talouden kivuliaita sopeuttamis- tai uudistamistoimenpiteitä, vaan pelkästään kasvattaa muuttoliikettä, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.