Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Rikoksentorjuntaneuvosto: Paras tapa puuttua nuorisorikollisuuteen on ennaltaehkäisy

12.02.2025 |14:43

Rikoksentorjuntaneuvosto kokoontui eilen Poliisihallituksen vieraana. Kokouksen pääaiheena oli nuorten väkivaltarikollisuuden kehitys ja puuttumisen keinot. Keskustelussa painottuivat tavoitteiden ja keinojen lisäksi konkreettiset toimenpiteet, joita poliisi on tehnyt ja tekee nuorisorikollisuuden estämiseksi.

Poliisin tilastot kertovat, että nuorten väkivaltarikollisuus oli vuonna 2024 suunnilleen samalla tasolla kuin edellisvuonna 2023. Sekä alle 15-vuotiaiden että 15–17-vuotiaiden rikosepäilyjen määrä pysyi edellisvuoden tasolla ja 18–20-vuotiailla määrä laski. Alaikäisiä koskevien rikosepäilyjen määrä oli vuonna 2024 lähes kolminkertainen vuoteen 2015 verrattuna, kun taas 18–20-vuotiailla suuria muutoksia ei tällä aikavälillä ole tapahtunut.

Netissä tarvitaan enemmän turvallisia aikuisia

– Poliisi on miettinyt laaja-alaisesti nuorisorikollisuuden torjuntaa ja toimenpiteiden kohdentamista. Entistä tehokkaampi rikostutkinta, rikoskierteen katkaisemiseen tähtäävät toimenpiteet, avun ja tuen piiriin ohjaaminen sekä viranomaisten välinen sujuva yhteistyö ovat esimerkkejä tunnistetuista keinoista, poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki kertoo.

Nuoret, joilla on haasteita elämänsä hallinnassa, päihteiden käytössä ja koulunkäynnissä, ovat alttiita epäasialliselle vaikuttamiselle myös verkossa. Selkeä johtopäätös on, että verkossa tulisi olla enemmän turvallisia aikuisia. Tätä ajatellen poliisi on kehittänyt pelipoliisitoimintaa, jolla se lisää tavoitettavuutta, näkyvyyttä ja läsnäoloa verkossa. Pelipoliisitoiminnalla on sekä rikollisuutta ennalta estävä että rikostorjuntaa tukeva rooli.

Poliisin toinen merkittävä ennalta estävän toiminnan muoto on valtakunnallinen koulupoliisitoiminta. Lounais-Suomen poliisilaitokselle perustettu Koulu25-ryhmä pitää tänä vuonna online-oppitunteja kaikille Suomen perusopetuksen ja toisen asteen oppilaille. Poliisin kunnianhimoinen tavoite on kohdata maamme kaikki koululaiset tämän vuoden aikana joko kasvotusten tai etäyhteydellä. Poliisi myös vierailee kouluilla entistä useammin tavoitteena tavata nuoria ja kuulla heidän ajatuksiaan.

– Haluamme myös tehdä nuorisorikollisuuden torjuntatyötä näkyväksi. Tiedotamme ilmiön kehittymisestä, poliisin havainnoista ja toimenpiteistä sekä ennalta estävästä työstä, Koskimäki toteaa.

Moniammatillinen lähestymistapa todettu toimivimmaksi

Nuoriso- ja jengirikollisuutta ehkäisevän ja torjuvan toimenpideohjelman keskeinen tavoite on puuttua rikolliseen käyttäytymiseen nopeasti ennen rikosprosessia, sen aikana ja sen jälkeen. Tässä keskeisessä roolissa on moniammatillinen viranomaisten yhteistyö ja lastensuojelu.

– Moniammatillinen lähestymistapa nuorten rikoksiin on todettu onnistuneeksi useissa tutkimuksissa. Eri vaiheissa tarjottavaa moniammatillista tukea tuleekin laajentaa ja vakiinnuttaa. Varhaisen vaiheen ankkuritoiminnan lisäksi tarvitaan toistuvasti ja vakavia rikoksia tekeville nuorille suunnattua toimintamallia syvän rikos- ja päihdekierteen katkaisemiseksi, rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja, professori Sakari Melander painottaa.

– Myös jengeihin rekrytoitumisen ehkäiseminen ja väkivallan kierteiden ennaltaehkäisy on huomioitu ohjelmassa. Toimien toteutus on jo käynnistynyt tai käynnistymässä. Nopea reagointi edellyttäisi myös viranomaisten välisen tiedonvaihdon esteisen purkamista tai ainakin ohjeistusten täsmentämistä, arvioi Melander.

Rikoksentorjuntaneuvoston kausi 2024–2027 painottuu erityisesti hallituksen nuoriso- ja jengirikollisuutta ehkäisevän toimenpideohjelman toteutukseen, koordinointiin ja seurantaan. Rikoksentorjuntaneuvosto on oikeusministeriön yhteydessä toimiva valtioneuvoston asiantuntija- ja yhteistyöelin, joka suunnittelee ja toteuttaa toimia rikollisuuden ehkäisemiseksi.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää