MATTI MATIKAINEN
Riikka Purran vappupuhe
Suomen Uutiset julkaisee perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran vappupuheen kokonaisuudessaan.
Arvoisat kuulijat, hyvä juhlakansa!
Tänäkään vappuna emme voi väittää elävämme normaalia kevättä. Yli kaksi vuotta jatkuneen kulkutaudin jälkeen ei koittanut politiikankaan arki. Uhka on tällä kertaa paljon virusta suurempi ja turvallisuuspolitiikka sitä perinteisempää. Tähän vaaraan eivät auta kankaanpalat suun edessä tai eristäytyminen kotiin vaan sotilaallisen puolustuksen vahvistaminen, huoltovarmuudesta huolehtiminen, maanpuolustustahdon voimistaminen ja jäsenhakemus Natoon. Vaikka mielipiteitä on erilaisia, niin eduskunnassa kuin kansassakin, politiikan yhtenäisyys turvallisuuspolitiikan kysymyksissä on huomattavaa. Ulkoinen uhka kokoaa rivejä, joskin jokainen realisti tietää, että sellaista uhkaa ei olekaan, että tilaa politiikan ja talouden kähmintään ja omien etujen ajamiseen ei syntyisi.
En ajatellut kuitenkaan tätä vappupuheenvuoroa käyttää turvallisuuspolitiikasta tai ulkoisista uhista puhumiseen. Keskityn sen sijaan yhteiskuntamme sisäisiin asioihin ja niihin ongelmiin, joiden syntymiseen ja korjaamiseen voisimme vaikuttaa paljon enemmän kuin itänaapuriimme. Nimenomaan voisimme, mutta emme sitä tee.
Puheenvuoroni ihmettelee, miksi nykyajan sisäisiä uhkia on niin vaikea tunnistaa ja sellaisiksi tunnustaa.
Työ ei Suomessa kannata. Verotus on liian kovaa, monilla ei jää käteen juuri mitään. Kotona olemisella saattaa saada enemmän. Työmarkkinoiden rakenne, yrittämisen ja palkkaamisen byrokratia ja maahanmuutto lyövät naulansa samaan arkkuun.
Niin kauan kuin näin on, järjestelmämme rahoituspohja heikkenee, keskiluokan veronmaksuhalukkuus vähenee, polarisaatio kasvaa ja yhteiskunnan koossapysyminen ja luottamus heikentyvät. Riippumatta siitä, miten korkeaksi työllisyysaste nimellisesti saadaan tai kuinka talous kasvaa.
Samaan aikaan yhteiskunnallinen motivaatio tehdä asioita tämän maan ja kansakunnan hyväksi on yhä pinnallisempaa. Jos et koe itseäsi yhteisösi osaksi tai näet muiden elävän siivellä, et välttämättä toimi sen hyväksi.
Kyse ei ole vain rahasta. Kokonainen työntekemisen ja kansalaisena olemisen kulttuuri on muuttunut. On aivan eri tavalla hyväksyttyä, jopa ihailtavaa, nojata valtioon niin uusien oikeuksien antajana kuin niiden toteuttamisen kustantajanakin. Kansaneläkelaitoksen hyväntuuliset somemainokset viimesijaisesta sosiaaliturvasta ja sen helposta hakemisesta ja saamisesta ovat oire seinään ajavasta yhteiskunnasta. Enkä tarkoita, etteikö tukeen oikeutettujen pitäisi sitä saada.
Myöskään kansalaisuuteen ei nähdä enää kuuluvan erityisiä velvollisuuksia tai juuri mitään muutakaan tärkeää juuri tähän yhteisöön sitovaa. Esillä ovat individualistit, joskin yleensä kollektiivin eli veronmaksajan rahalla. Kulttuurimme, isänmaamme, perintömme pelkistyy vaatimuksiin lisätä monimuotoisuutta eli lähinnä erimaalaisia ja erivärisiä ihmisiä silmiemme eteen, kaikkialle minne katsomme. Tätäkö se on, kansalaisuus ja kansalaistaidot vuonna 2022? Matalamielistä, juuretonta, pinnallista.
Emme tunnu arvostavan kansalaisuutta muutenkaan. Suomen kansalaisuuden voi saada helpommin kuin käytännössä missään muualla. Se ei vaadi käytännössä mitään muuta kuin sen, että on asunut maassa joitakin vuosia ja integroitunut Kansaneläkelaitoksen omakieliseen palvelunumeroon. Ja sen kyllä huomaa, joka päivä yhä enemmän, ihan vain ympärilleen katsomalla.
Mainosmiesten ja maailmankansalaisten toiveiden vastaisesti ihmiset kuitenkin tarvitsevat tunnistettavan yhteisönsä – ja kyllä, se edelleen usein on oma, omankielinen, omannäköinen, omankulttuurinen. Eli Suomessa suomalainen.
Perussuomalaiset on verorahoitteisen ja tuloja tasaavan hyvinvointijärjestelmän kannattaja. Juuri siksi olemme huolestuneita nykytilanteesta ja suunnasta. Ihminen, joka haluaa kantaa itsestään vastuuta ja kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, voi hyvin. Kaikki eivät synny hyviin oloihin, rohkeuden, terveyden, hyvän itsetunnon ja sosiaalisen pääoman perheisiin, ja moni kokee elämässään vakavia vastoinkäymisiä. Siksi on tärkeää, että yhteiskuntamme pilarit ovat vahvoja ja tukisivat. Mutta valitettavasti mitä suuremmaksi kuvaamani ongelma muodostuu, sitä heikommin pilarit enää toimivat.
Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että työllisyyttä pitää parantaa. Tämä on tosiasia, mutta keskustelussa hokemaksi muuttunut. On toissijaista paaluttaa työllisyysasteesta jonkinlaisia numeroita, mikäli samaan aikaan ei ymmärretä todellisuutta ja politiikkaa erilaisten numeroiden taustalla. Työllisyysaste on numerona jo varsin korkea, tosin työttömyyskin on, esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys. Pelkkien työllisyyslukujen tuijottaminen ei ole mielekästä.
Meidän on syytä tavoitella työllisyyttä, josta on hyötyä julkisen talouden tasapainon kannalta. Josta on hyötyä suomalaisten kansalaisten, yksilöiden, kannalta. Tuottavuuden ohella tärkeää on se, kuka työllistyy, millaisiin töihin ja millaisin julkisin avuin sekä se, tuleeko palkalla toimeen vai vaatiiko se rinnalleen sosiaaliturvaa. Julkisen sektorin paisuttaminen tai matalapalkkatyöntekijöiden rahtaaminen ulkomailta eivät tuota kestävää työllisyyttä tai parempaa Suomea, mutta rahaa ne vievät ja vaativat lisää velkaa.
Siinäkään ei ole mitään järkeä, että ihminen kouluttautuu neljään tutkintoon etuuksien avulla eikä kuitenkaan kannustimia työhön synny. Tai sellaisia työpaikkoja ei ole tarjolla. Suomi on ikuisten opiskelijoiden maa. Ehkä osaamista syntyy, mutta pitäisikö sen tulla jotenkin yhteiskunnankin käyttöön eikä palvella vain yksilön omaa kehitys- ja kilvoittelutarvetta?
Suomalaisen veronmaksajan asema on surkea. Eivät auta sloganit iloisesta veronmaksajasta, mikäli työ ei kannata, lisätunnit eivät tuota, 37,5 tunnin työssä uurastamisella saa saman tai vähemmän kuin kotona olemisella, arjen välttämättömyyshyödykkeet, kuten bensa, sähkö ja ruoka, maksavat koko ajan enemmän, ja kaiken kukkuraksi et kuitenkaan saa välttämättä palveluita tai apua sitä tarvitessasi. Ensin maksat verot, sitten maksat palvelumaksut, olipa kyse hammashoidosta, lapsesi puheterapiasta tai monesta muusta asiasta. Miksi maksamme tällaista määrää veroja ahneelle valtion, kunnan ja pian hyvinvointialueen verokarhulle, jos emme hyödy siitä?
Perussuomalaisten mielestä hyvinvointiyhteiskunta ei tarkoita vain korkeita veroja vaan sitä, että suomalaiset itse hyötyvät korkeista veroista. Että tiet ovat kunnossa, kouluissa saa hyvää opetusta, lääkärille pääsee, poliisi turvaa ja homma toimii. Perusasioita. Valitettavasti nykypäivänä usein luksusta.
Verotuksen ja arjen kustannusten kiristyminen johtaa kovempiin palkankorotusvaatimuksiin, kuten tämän hetken lakkosumastakin nähdään, mikä taas johtaa kilpailukyvyn heikkenemiseen ja maamme kustannustason karkaamiseen. Paisuva julkinen sektori korkeine veroasteineen ja koko maailmaa holhoava politiikka eivät sovi yhteen innovaatioita tuottavan, investoivan ja uudistuvan yrityskentän kanssa, joista kuitenkin juhlapuheissa puhutaan. Me näivetymme.
Selvää on, että verotusta on välttämättä kevennettävä. Tämä ei ole mahdollista ilman menojen karsimista. Perussuomalaisten ajatukset veronmaksajan kustantamien kohteiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta ja oman yhteiskuntamme ja kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden priorisoimisesta ovat välttämättömiä. Emme kuitenkaan saa tukea konkreettisille esityksillemme. Niitä käsitellään kuin ne olisivat radikaaleja. Ne eivät ole radikaaleja. Ajattelutavasta ja mentaliteetista, jossa suomalaisen tulee maksaa kansainvälisistä lisäpisteistä, moralisoinnista, milloin mitäkin tarkoittavasta solidaarisuudesta ja aina vain kiihtyvästä maailmanparantamisesta ikään kuin se olisi velvollisuutemme, on tullut vallitseva, vain muutamassa vuosikymmenessä, ja se on radikaalia.
Miksi näistä asioista ei puhuta? Miksi tämän aiheuttamista kustannuksista veronmaksajalle ja verotaakan kiristymisestä ei kerrota kovemmin? Miksi edes oikeisto ei kykene vastustamaan tätä uudenlaista sosialismia?
Juuri siksi kansalaiset eivät tunnista sisäistä uhkaa. He eivät siten riittävästi ymmärrä, mihin heidän rahojaan käytetään.
Suomeen ei synny riittävästi työpaikkoja. Talouden noidankehät, kannustamattomuus, verokiilat ja lyhytnäköisyys heikentävät tulevaisuuden näkymiä. Se, että Suomeen syntyy uutta yrittämistä, yritykset voivat kasvaa, investoida ja palkata työvoimaa, on kaiken perusta. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää vero-, yritys-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.
Työllisyyskeskustelu keskittyy kuitenkin yhä enemmän välttämättömään tarpeeseen saada kymmeniä tuhansia, satoja tuhansia, kovimmissa väitteissä vieläkin suurempia määriä ulkomaalaisia tekemään maamme töitä, joihin oma kansa – tai edes ne maassa jo olevat ulkomaalaiset – eivät syystä tai toisesta taivu.
Kouluttamattoman työvoiman haaliminen kehitysmaista on suuri virhe, myös kansantalouden kannalta. Sosiaalisen maahanmuuton ohella tällainen työperäinen maahanmuutto lisää huono-osaisuutta, pienituloisuutta ja eriarvoisuutta. Suomi väittää vähentävänsä eriarvoisuutta, mutta niin kauan kuin maahanmuuttopolitiikka on tällaista, se lisää sitä. Voimakkaasti. Vieraskielisyys on yhä olennaisempi tekijä huono-osaisuuden ja eriarvoisuuden taustalla, katsoimmepa kouluun, asuinalueille, tulotasoon tai sosiaalisten ongelmien kertymiseen. Ja se maksaa, vietävästi.
Suomalaisissa kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa on hyväksyttyä sanoa, että kunta haluaa houkutella hyviä veronmaksajia. Valtakunnan tasolla Suomen eduskunnassa ei kuitenkaan saa sanoa, että Suomen pitäisi houkutella hyviä veronmaksajia, ilman että tulee haukutuksi milloin kylmäsydämiseksi, milloin köyhien vihaajaksi. Sama data, samat luvut ovat kuitenkin kaikkien saatavilla. On vaikea ymmärtää, miten vähän niitä luetaan ja käsitetään.
Halpamaahanmuuton ongelmat kohdistuvat koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin, koska kustannukset lankeavat kaikille. Jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.
Merkillisin hokema Suomessa 2020-luvulla kuuluu näin: mikäli haluamme säilyttää hyvinvointivaltion, tarvitsemme satojatuhansia maahanmuuttajia EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta, siis lähinnä kehitysmaista, koska muualta heitä ei juuri tule, tekemään niitä töitä, joihin meneminen ei suomalaisille tai maassa oleville ulkomaalaisille ole kannattavaa.
Hokema on levinnyt läpi yhteiskunnan, mutta sen viesti on väärä. Matalapalkkamaahanmuuton voimakkaalla lisäämisellä tuhoamme koko hyvinvointivaltion ja sen mukana muutakin omaa ja tärkeää.
Miksi niin harva puolustaa Suomea? Miksi vasemmistokin on nielaissut tämän syötin? Ne, joiden piti puolustaa sekä hyvinvointijärjestelmää että suomalaista työtä, työllisyyttä ja työntekijää, ovat oikeiston ja elinkeinoelämän rinnalla vaatimassa edullisempaa ja nöyrempää työvoimaa Suomeen. Lisää hoidettavia ongelmia julkiselle sektorille. Tästä kärsivät eniten juuri duunarit ja ihan tavallinen pieni- ja keskituloinen kansa.
Miksi ne tekevät niin? Siksi, että maahanmuuton huutaminen avuksi on helpompaa kuin järjestelmän uudistaminen. Siis päätöksentekijälle, joka haluaa varmistaa uudelleenvalintansa. Maahanmuuton vaikutus yhteiskuntaan ja kustannukset veronmaksajalle eivät näy kansalaiselle niin selvästi, että he osaisivat sitä vastustaa. Varsinkaan kun ongelmasta puhuu vain yksi puolue. Kyse on kuin sammakon keittämisestä. Vesi kuumenee vähitellen, ja lopulta sammakkoparka ei enää voi hypätä pois.
Julkiselle sektorille on syntynyt valtava kokonaan maahanmuuttoon keskittynyt voimakas lonkeronsa, jolla on omia byrokraattisia intressejä. Paljon siitä eivät eroa maahanmuuttoa ja ulkomaalaisten ihmisoikeuksia syleilevät kansalaisjärjestöt, jotka tekevät samaa samalla, veronmaksajan, rahalla. Puhumattakaan bisneksestä, esimerkiksi asuntosijoittamisessa, joka kukoistaa tämän ilmiön päällä. Ja kaikki veronmaksajan rahalla.
Matalapalkkamaahanmuuton suhteen työn kannustinongelmat muodostavat pirullisen noidankehän: Yhtäältä merkittäviin reformeihin ei ole mielekästä ryhtyä niin kauan kuin maahanmuuttajien virta maahan jatkuu. Toisaalta ongelma ei milloinkaan lähde purkautumaan, mikäli maan sisällä olevien kannustimia ottaa vastaan sosiaaliturvan kanssa kilpailevaa työtä ei paranneta – eli siis mikäli sosiaaliturva näyttäytyy etenkin kouluttamattomille tai vähän koulutetuille niin helposti houkuttelevampana vaihtoehtona kuin työnteko.
Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, tarvitsemme taloutta vahvistavia toimia eikä meidän pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää tai päätyy heikoksi ja osaaminen ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajavaltaisten alojen heikko palkkakehitys ja imago entisestään vaikeuttavat kantaväestön halua hakeutua niille. Tämä nähdään vuorotellen alalta toiselle. Puhumattakaan räikeistä rikkomuksista ja hyväksikäytön vakiintumisesta kaikilla maahanmuuttajavaltaisilla aloilla. Uudenlaista orjatyötä, Suomessa.
Matalapalkkamaahanmuutto ei ratkaise ainuttakaan rakenteellista ongelmaa suomalaisen työllisyyspolitiikan, työmarkkinoiden ja kestävyysvajeen taustalla vaan pahentaa niitä.
Eikä talous ole pelkkiä euroja. Talous on myös arvoja. Se on luottamusta. Se on luottamusta siihen, että yhteiskunta toimii, se on tunnistettava, oma. Katsokaa Ruotsiin. Siellä asiat eivät, vakaista toiveista huolimatta, ole menneet maahanmuuton suhteen oikein. Eivät myöskään niin sanotun työperäisen maahanmuuton. Tietyiltä alueilta eivät ole paenneet ainoastaan ruotsalaiset, vaan sieltä pakenevat myös yritykset. Liian vaarallista yrittää.
Perussuomalaiset ei halua luokkayhteiskuntaa, sen paremmin etnisin kuin muinkaan perustein. Haluamme säilyttää turvallisen, rauhallisen, tunnistettavan Suomen. Mikä siinä voi olla niin väärin?
Suomi on hylännyt omansa. Liian moni kamppailee. Huomaatko sitä lukemalla aamun uutisia? Etpä juuri. Siellä on aivan eri aiheet, silloinkin kun kyse on Suomesta ja suomalaisista.
On aika vaatia tätä maata, veronmaksajan rahoja, poliittista energiaa, huolemme ja huomiomme kohdetta palautettavaksi Suomeen ja suomalaisiin. Jos et pidä ajatusta radikaalina vaan tavallisena ja tavoiteltavana, tule mukaan. Lähde tekemään kanssamme sellaista Suomea!
Arvoisat kuulijat, kiitos huomiostanne, toivotan teille hyvää vappua, suomalaisen työn juhlaa!
Riikka Purra
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Riikka Purra: ”Nato ei vie meiltä päätösvaltaa eikä itsenäisyyttämme kuten Euroopan unioni”
Perussuomalaiset kertoo puolueen virallisen Nato-kannan – Puoluevaltuusto äänesti: 61 puolesta, 3 vastaan
Halla-ahon ja Purran vappupuheet
Ville Tavio: Vappu ilman sosialismia
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää