

Venäjä lähetti laittomia rajanylittäjiä Suomeen. Nyt raja on suljettu. / LEHTIKUVA
Viikon 50/2023 luetuin
Riikka Purra: Maahanmuutto on perustavanlaatuisin Suomea ja Eurooppaa koskeva uhka
Sisäinen turvallisuus muuttuu Suomessa yhä karmeammaksi ja hyvinvointivaltion perustukset murtuvat. Se tarkoittaa jengien riehumista, katujen puukkovaltaa, nuorten ryöstämistä ja pahoinpitelyä. – Olemme rotkon reunalla, muistuttaa Riikka Purra.
– Vaikka omaa salkkuani kuvaa lähinnä talouden kivireki, kaatui syliimme hallituksessa paljon muutakin. Yhä karmeammaksi muuttuva sisäinen turvallisuus tarkoittaa väkivaltaa, jengien riehumista, katujen puukkovaltaa, nuorten ryöstämistä ja pahoinpitelyä. Maahanmuuton ongelmat yleistyvät ja arkipäiväistyvät, mutta ovat valtaosaltaan edelleen piilossa, sanoi puheenjohtaja Riikka Purra puoluevaltuuston avanneessa puheessaan Pikkuparlamentissa.
Taustalla on Purran mukaan yhteiskunnan perustavanlaatuinen muuttuminen kehitysmaaperäisen massamaahanmuuton seurauksena. Tämä aiheuttaa ongelmia kaikille osa-alueille, kouluista sosiaali- ja terveydenhuollon kautta turvallisuuteen.
Länsimaita uhkaava ilmiö
Purra sanoo, että kyseessä on aktiivisen politiikan aikaansaama, itsestään ja maailmasta liikaa uskovien poliitikkojen, typerien ja naiivien päättäjien tuottama yhteiskunnan uusi ominaisuus, maahanmuuton ongelma.
– Tämä rikkoo meidän maatamme, meidän turvallisuuttamme, meidän puolustettavaa hyvinvointiamme ja rauhaamme, kuten se tekee kaikissa muissakin länsimaissa.
– Maahanmuutto on fundamentaalein länsimaita, Eurooppaa ja Suomea uhkaava ilmiö, ei pelkkä pelko vaan jatkuvasti, koko ajan toteutuva kehityssuunta.
Suomi hyvyyskilpailun priimus
Suomalaisten syliin ovat kaatuneet myös Venäjän hybriditoimet ja rajan yli saapuvat ”maahanpyöräilijät, nuo haavoittuvat ihmispolot, joita sosiaalijärjestelmämme niin kovin mielellään haluaa paijata”.
Rajalainsäädäntöä muokattiin ajoissa toissa kesänä, joten suomalaiset kykenivät toimimaan. Kun raja jälleen aukesi, Venäjä toimi juuri siten, kuten voitiin odottaakin. Sille annettiin mahdollisuus reagoida myös toisin, koska Purran mukaan toimiva raja on myös Venäjän etu.
– Näin ei käynyt, ja hallitus teki uuden päätöksen heti.
– Mutta kyllä, kokonaisuus on vaarallisen puutteellinen. Olemme lähellä rotkoa jatkuvasti. Ja miksi? Koska olemme kansainvälisen hyvyyskilpailun priimus, kuin tehty valtaamista varten. Asylum, asylum, tulkaa ja ottakaa. Lainsäädännössämme ja järjestelmässämme on vielä enemmän ongelmia kuin osasin oppositiopoliitikkona pelätä.
Maahanpyöräilijöistä miljoonien kustannukset
Talouden epätasapainoa voidaan korjata, jos halutaan. Ja niinhän nyt toimitaan. Monikulttuuristuminen eli väestöpohjan käytännössä peruuttamaton muuttuminen ja sen myötä syntyvät ongelmat kuitenkin jäävät.
Ongelmia ei korjaa nousukausi, eikä Purran mukaan edes leikkausintoinen valtiovarainministeri, saatikka teknologinen innovaatio. Niitä ei korjaa yksikään hallitus sen jälkeen, kun tilanne on tarpeeksi paha.
– Ja tietenkin, rahaahan tähänkin menee – jos lasketaan keskimäärin miljoonan elinkaarikustannukset yhdelle maahanpyöräilijälle, jokainen voi ynnätä, että ei ole roposista kyse.
– Pelkästään se, paljonko maahan pyöräiltiin eilen, yhden päivän aikana, saa aikaan pakokauhua. Mutta jossakin hierotaan käsiä. Sillä yhden pakokauhu on toisen riemu; lisävelka ja väsymätön veronmaksaja on toisen kasvava tuotto.
Vaihtoehdot vähissä
Perussuomalaiset on hallituksessa, jotta saataisiin aikaan muutosta. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Sisäministeri taistelee, valtiovarainministeri taistelee, kaikki perussuomalaiset ministerit taistelevat. ”Kunpa suomalaisten silmät aukeaisivat, muidenkin kuin perussuomalaisten”.
– Kyllä, perussuomalaiset on erilainen puolue, Purra totesi.
– Toivottavasti muustakin syystä kuin siksi, ettei se ole vielä ehtinyt kokemattomuuttaan ja lyhytikäisyyttään paatua. Älkäämme kuplautuko, älkäämme muuttuko standardipuolueeksi!
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kehityssuunta perustavanlaatuinen ongelma funfamentaali kehitysmaaperäisen massamaahanmuutto katujen puukkovalta jengien riehuminen maahanpyöräilijät muutos monikulttuuristuminen jengirikolliset rikollisjengit Riikka Purra Sisäinen turvallisuus Maahanmuuton kustannukset Turvapaikanhakijat pakolaiset Venäjä Väkivalta maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vahva ja terve valtiontalous on köyhän paras turva – hyvinvointi syntyy työstä

Venäjä horjuttaa, EU hidastelee – maahanmuuton välineellistämistä koskeva asetus jumissa

Stubb ottaisi itärajan yli lisää ihmisiä Suomeen – Halla-aholta naseva kuitti: ”Nyt pitäisi pystyä ajattelemaan nenäänsä pidemmälle”

Kansalaiset huolissaan rajaturvallisuudesta – Immonen: Suomen tulee olla valmiina arvaamattomaan peliin

Koko Suomen itäraja suljetaan uudelleen – uhka kansalliselle turvallisuudelle

Itäraja menee kiinni – sisäministeri Rantanen: Valitettavasti Venäjän viranomaisten toiminta jatkui

Ylen presidenttitentissä Stubbilta ja Haavistolta löysää maahanmuuttopuhetta, Urpilainen vaati globaalia vastuunkantoa – Halla-aho: ”Ihmisten vastaanottaminen ei ratkaise ongelmia”

Jimmie Åkesson valoi uskoa ruotsalaisiin: ”Maan suunta on kääntynyt”

Norjan Supo: Venäjältä tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on ollut vakoilijoita
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää