

PS ARKISTO
Riikka Purra: Laiton maahanmuutto ja massasiirtolaisuus on EU-politiikan tärkein kysymys
Perussuomalaiset on kansallismielinen ja isänmaallinen puolue, myös EU:ssa. – Meille kansat ja kulttuurit ja kielet määrittävät Eurooppaa, meille Suomi on tärkein, oleellisin, rakkain, kaikkein ensimmäisin. Me haluamme pitää kiinni ja huolehtia tärkeimmistä, Purra sanoo.
Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa tänään puhunut puoluejohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra linjaa, että perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue.
– Meidän mielestämme on rikkaus, että Eurooppa koostuu kansallisvaltioista, erilaisista. Kussakin omat kansansa, kielensä, kulttuurinsa, omat kansalliset piirteensä ja tapansa. Kullakin oma päätösvalta, oikeus omiin asioihinsa.
– EU-vision julistama monikulttuurisuus ja diversiteetti ihanteina ja käytäntöinä pyrkivät jättämään alle Euroopan oikean rikkauden. Saamme joka päivä uutisista lukea, miten tämä mieletön kokeilu uudesta Euroopasta käytännössä sujuu. Ongelmatkin eri suurkaupungeissa näyttävät olevan jo samanlaisia, Malmö, Tukholma, Pariisi, Berliini, Bryssel, Lontoo, voi voi. Voi voi Eurooppa, minne menet – ja ihan omin päätöksin.
EU-visiossa kaikki Euroopan suurkaupungit voisivat näyttää samalta, Purra toteaa.
– Ainakin niiden esikaupungit ja lähiöt voisivat näyttää samalta. Riittävä erilaisuus ei EU-visiossa synny Euroopan keskenään erilaisista kansallisvaltioista, kansoista, kielistä ja kulttuureista. Erilaisuutta on pakko saada Euroopan ulkopuolelta, lisää, lisää ja lisää. Ja kyllä on tulijoita, jos ei ole kykyä torjua.
Erilaiset kansat ja kulttuurit määrittävät Eurooppaa
Ei ole salaliittoteoria katsoa tilastoja siitä, mitä Euroopan monelle maalle on kovaa vauhtia käymässä, Purra huomauttaa.
– Monet kiihtyvät, kun puhumme väestöpohjan muutoksesta massasiirtolaisuuden seurauksena, mutta meidän pitää vain puhua siitä enemmän. Perussuomalaisten mielestä vain Eiffel-torni ja Pariisin kadut eivät tee Ranskaa. Sen tekevät ranskalaiset ihmiset. Ainoastaan metsät ja järvet tai kartalla olevat Helsinki ja Tampere eivät tee Suomea. Sen tekevät suomalaiset ihmiset.
– Perussuomalaiset on kansallismielinen ja isänmaallinen puolue. Myös EU:ssa. Meille kansat ja kulttuurit ja kielet määrittävät Eurooppaa, meille Suomi on tärkein, oleellisin, rakkain, kaikkein ensimmäisin. Me haluamme pitää kiinni ja huolehtia tärkeimmistä. Meille suomalaisuus ei ole mikään akateeminen narratiivi tai neuvottelukysymys eikä länsimainen kulttuuri pelkkä abstraktio. Ne, jotka eivät tiedä, mitä nämä tarkoittavat, pelatkoon kielipelejään keskenään. Me haluamme suojella Suomea ja suomalaisuutta, huolehtia siitä, että saamme itse päättää asioistamme.
Ongelmien korjaamisessa tarvitaan tahtoa ja uskallusta
Purra puhui paljon myös taloudesta ja sen ongelmista, ja vaati asioiden korjaamista. Samalla Purra huomautti, että asiat on hyvä panna mittakaavaan.
– Taloudessa kyse on kuitenkin vain rahasta. Ongelmia voidaan korjata, kun on tahtoa ja uskallusta. Sen sijaan Suomessa ja Euroopassa tapahtuvat muutokset massasiirtolaisuuden myötä, laajat ja syvät sosiaaliset, kulttuuriset ja demografiset vaikutukset, ovat käytännössä peruuttamattomia. Voimme vain katsoa niihin maihin, joissa politiikalla ei ehkä enää voi vaikuttaa.
– Maahanmuutto on korkeaa politiikkaa, fundamentaalein länsimaita, Eurooppaa ja Suomea muuttava ilmiö, ei pelkkä pelko vaan jatkuvasti, koko ajan toteutuva kehityssuunta. Sen vuoksi laiton maahanmuutto ja massasiirtolaisuus ovat myös EU-politiikan tärkein kysymys. Suomessa on vain yksi puolue, joka on järkähtämätön tässä.
”Meidän Suomellamme on rajat”
Perussuomalaiset eivät halua avoimia rajoja, Purra linjaa.
– Perussuomalaisten Eurooppa on kansallisvaltioiden Eurooppa. Meidän Suomellamme on rajat. Emme halua punavihreiltä kopioitua visiota EU-identiteetistä, emme halua lisää EU-yhteisvastuuta, emme yhteisvelkaa, emme taakanjakoa.
– Vaalisloganimme mukaan haluamme päättää itse. Haluamme päättää itse rajoistamme, rahoistamme. Haluamme päättää itse metsistämme. EU, johon suomalaiset ovat halunneet liittyä, on ennen muuta talousunioni. Siellä me haluamme toimia. EU:n tärkein tehtävä on huolehtia sisämarkkinoista, ei ujuttaa lonkeroitaan kaikkialle kansallisvaltioiden ytimiin.
Taloudessa näkyy jo valonpilkahduksia
Purra puhui myös hallituksen talouspolitiikasta sekä siitä, että hallituksen toimenpiteet Suomi-laivan kurssin korjaamiseksi ovat poikkeuksellisen merkittäviä.
Vaikka itsetyytyväisyyteen ei ole syytä vielä pitkään aikaan, on hyvä uskoa, että tämä tuottaa tulosta, Purra sanoo.
– Toimet taloudessa ja työmarkkinoilla saavat aikaan hyvää. Hallitus pääsee tavoitteeseensa julkisen velan vakauttamisesta eikä komissio saa potkittua meitä tarkkailuluokalle. Talouden suhdanne on paranemassa, ja kasvu alkaa. Monella sektorilla on jo näkymässä valoa. Muutaman päivän takaiset talouden ennakkoluvut saivat monet ekonomistit hihkumaan ilahtuneesta ihmetyksestä. Toivottavasti valonpilkahdukset vahvistuvat.
– Palkansaajan ostovoima on parantunut ja inflaatio merkittävästi hidastunut. Reaaliansiot ovat vahvistuneet pitkästä aikaa, ja ne tukevat yksityistä kulutusta. Hallituksen kasvutoimet vauhdittavat investointeja, ja suhdannekuopan jälkeen työllisyys lähtee selvästi vahvistumaan. Kun Euroopan keskuspankki saa viimein ohjauskorot laskuun, saa Suomen talous aimoannoksen lisää iloa ja valoa. Kotitalouksissa voidaan huokaista, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansat reaaliansiot laittomasti maahan tulevat rajapolitiikka massasiirtolaisuus EU-vaalit ostovoima Työmarkkinat Kansallismielisyys Investoinnit Riikka Purra Eurooppa Suomi Kulttuuri talous maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Purra: Tarvitsemme yksityisiä investointeja tukevan kilpailullisen toimintaympäristön – ”EU:n pitää olla yrityksille houkutteleva investointikohde”

Kepu ja vihervasemmisto hinkuvat työn verukkeella Suomeen lisää maahanmuuttajia – valtiovarainministeri Purra: ”Maahanmuutto, mikä meille suuntautuu, ei vahvista julkista taloutta”

Irlantilaiset saivat tarpeekseen laittomista siirtolaisista – huoli omasta selviytymisestä ajaa kantavästön barrikadeille

Perussuomalaiset on kansallismielinen ja isänmaallinen puolue – myös EU:ssa – ”Haluamme suojella Suomea ja suomalaisuutta, huolehtia siitä, että saamme itse päättää asioistamme”

Valtiovarainministeri Purra: Omillaan toimeen tuleva ihminen on vasemmiston kauhu

Talouden suhdanne on paranemassa – palkansaajan ostovoima parantunut

Purra moittii mediaa laiskasta talousjournalismista

Kolumni: Viis vauvapulasta, nyt meille mahtuu maahanmuuttajia!

Mäenpää keskustan ja Liike Nytin välikysymyksestä: Keskustan kotimaisuus jäi puolitiehen
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää