

LEHTIKUVA
Riikka Purra Kuntaliiton puheenjohtajapaneelissa: ”Kuntien lakisääteisiä tehtäviä on kevennettävä”
Huomattava osa kunnista on taloudellisissa vaikeuksissa mutta valtiota on turha huutaa avuksi, koska ”sokea on todella huono taluttamaan toista sokeaa”. Näin luonnehti maamme nykytilaa valtiovarainministeri Riikka Purra Kuntaliiton puoluejohdon paneelissa.
Kunta- ja aluevaalien lähtölaskenta alkoi keskiviikkona Kuntaliiton puheenjohtajapaneelilla. Alun kuntien omien in house -yhtiöitä koskevan episodin jälkeen keskustelu sai uutta pontta, kun päästiin yleistä intohimoa herättäviin teemoihin.
Valtiosta ei ole kuntien pelastajaksi
Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio muistutti puheenjohtajia siitä, että kuntien säästöpaineet alkavat nyt näkyä toden teolla. Talousjohtajille osoitetussa kyselyssä heistä 40 prosenttia kertoi kuntansa talouden olevan joko heikko tai erittäin heikko ja verotus on kiristymässä joka toisessa kunnassa.
– Sokea on todella huono taluttamaan toista sokeaa, luonnehti valtiovarainministeri Riikka Purra kysymystä siitä, miten valtio voisi tulla kuntien avuksi tässä heikossa taloustilanteessa.
– Vaikka tiedämme nämä kuntataloudenkin selvät haasteet, niin suorastaan hyvin siellä voidaan, kun verrataan valtioon tai hyvinvointialueisiin. Valtiosta ei ole tässä julkisen talouden tilanteessa pelastajaksi, kuntien lakisääteisiä tehtäviä on kevennettävä.
”EU:n sääntelytsunami on ongelma”
Purralta kysyttiinkin tilaisuudessa siitä, miten kuntien velvoitteita voitaisiin vähentää ilman, että valtion velkaa vain siirretään keinotekoisesti kunnille. Vastauksensa aluksi Purra kiitti kuntia ja Kuntaliittoa ”aivan erinomaisista” normienpurkulistoista.
– Meillä on itse asiassa hallitusohjelmassa kirjaus siitä, että kun lisäämme jonnekin normeja, niin vähennämme niitä muualta.
– Toisaalta Euroopan unionista tuleva sääntelytsunami on tässä merkittävä ongelma kaikilla hallinnonaloilla, koska niihin puuttuminen ei ole oikein mahdollista.
Väärä kuva maahanmuutosta
Rkp:ssä on hekumoitu talouden saattamista vauhtiin pitämällä vuosittainen nettomaahanmuutto 40 000 henkilön tasolla. Panelistit olivat ajatukselle ainakin osin myötämielisiä, Purraa lukuun ottamatta.
Kokoomuksen pääministeri Petteri Orpo, kristillisten maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sekä keskustan Antti Kaikkonen ajoivat asiassa kaksilla rattailla. Keskustelu kiihtyi vihreiden Sofia Virran kritiikittömän maahanmuuttomyönteisen purkauksen myötä.
– Te annatte jatkuvasti väärää kuvaa, että haittaisimme työperäistä maahanmuuttoa, kommentoi Orpo Virran puhetulvaa.
Hallitus hillitsee haitallista maahanmuuttoa
– Te annatte väärän kuvan siitä, mitä hallitus tekee ja mitä Suomessa tapahtuu. Te haittaatte sillä Suomen houkuttavuutta ja kuvaa, pitäisi pysyä faktoissa, Orpo jyrähti.
– Hallitus ei millään tavalla vaikeuta sellaisten ihmisten maahantuloa, jotka osallistuvat tähän yhteiskuntaan, tekevät töitä, integroituvat, selvitti puolestaan Purra.
– Sen sijaan me teemme sellaisia toimia, että meille haitallinen maahanmuutto vähenee ja toisaalta sellaisia, ettei tätä järjestelmää voi hyväksikäyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sääntelytsunami normien purku kuntien lakisääteiset tehtävät Minna Punakallio kunta- ja aluevaalit 2025 kunnallisvaalit 2025 Sofia Virta puolueiden puheenjohtajat haitallinen maahanmuutto nettomaahanmuutto Suomen Kuntaliitto puheenjohtajapaneeli Työperäinen maahanmuutto Riikka Purra Sari Essayah Petteri Orpo Antti Kaikkonen EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Purra moittii opposition talousvaihtoehtoja toiveajattelusta ja konkretian puutteesta – ”Taikaseinäsosialismi ei toimi”

Hallitus sopeuttaa, turvaa ja auttaa työllistymään – se on hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta välttämätöntä

Purra: Hallituksen talouspolitiikka on vastuullista, realistista ja uskottavaa

Perussuomalaiset tekevät politiikkaa kaikkien veronmaksajien hyväksi: ”Julkisin varoin rahoitettuja toimintoja laitetaan vihdoinkin tärkeysjärjestykseen”
Viikon suosituimmat

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Onko suomalainen korkeakoulutus jo täysin turhaa puuhastelua? – Ammattikorkeakoulussa kaivettiin legopalikat esille
Aikuisopiskelija Aino pitää hyvin kyseenalaisena, että Suomeen tuotetaan kansainvälisiä opiskelijoita, joilla ei ole edes perustaitoja tai mahdollisuuksia työllistyä Suomessa. Samaan aikaan hänelle tarjotaan syventävien opintojen sijaan lähiopetusta, johon kuluu mm. leikkimistä legoilla.

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Ukrainassa on meneillään Euroopan suurin mineraalivarkaus – Venäjä varastaa arvometallit miehittämiltään alueilta kiinalaisten avustuksella
Ukraina neuvottelee jälleen Yhdysvaltain kanssa mineraalivarantojensa hyödyntämisestä. Samaan aikaan Venäjä kiihdyttää valtaamiensa alueiden liittämistä itseensä ja ryöstää Ukrainan luonnonrikkauksia täyttä päätä. Apuna häärii monikasvoinen Kiina.

Keskusta ja SDP karsivat terveyspalveluita kovalla kädellä Keski-Suomessa – ”Demarit olivat valmiita vielä rajumpiin palveluverkoston leikkauksiin”
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Taikaseinäsosialismi on edennyt Suomessa pisteeseen, jossa kaikki eivät enää ymmärrä eroa työstä saatavan palkan ja sosiaalietuuksien välillä – Purralta suorat sanat
Valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu ajattelua, jossa puolueet kilpailevat rahan tuhlaamisesta eivätkä sen ansaitsemisesta.