

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Eduskunnan oikeusasiamies on älähtänyt Riihimäen vankilan päätöksestä poistaa erilliset paistinpannut, joilla muslimivangit ovat voineet paistaa itselleen vakaumuksensa mukaista ruokaa.
Rikosseuraamuslaitoksen oikeusyksikön mukaan vankilalla ei ole velvollisuutta tarjota erillisiä ruuanvalmistusvälineitä eri uskontoa harjoittaville.
Koko yhteiskuntaan levinnyt suunta
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa X:ssä, että tällaiset erityisvaatimukset ovat osa jo pitkään jatkunutta kehitystä kaikissa massasiirtolaisuuden kohdemaissa.
– Monia näyttää ärsyttävän uutiset siitä, että vankila olisi syrjinyt muslimivankeja viemällä sianlihasta puhtaat (halal?) paistinpannut pois tai että pyydellään vuolaasti anteeksi liivatteellisen ruoan tarjoamista muslimivangeille. Joo, onhan se, sitä monikulttuurisuutta. Mutta silmät pitää avata selvästi laajemmalle: Samaa tapahtuu kaikkialla yhteiskunnassa, päiväkodeista koulujen kautta muualle.
”Sianlihattomuus ei ole suurin ongelma”
Purra kirjoittaa perussuomalaisten varoittaneen tällaisen väestökehityksen ongelmista jo vuosia.
– Kun väestöpohja muuttuu, tulee myös eteen tilanne, jossa eduskunnassa halutaan ”muslimiystävällistä” lainsäädäntöä. Valtuustoissa näin jo tapahtuu. Näin on käynyt kaikissa muissakin massasiirtolaisuuden kohdemaissa. Kyseessä on islamisoituminen, pitipä sanasta tai ei. Sianlihattomuus ei ole sen suurin ongelma.
– Tästä perussuomalaiset yrittää puhua, vuodesta toiseen. Sitä miettiessäsi käy vaikka katsomassa päivitetyt luvut väestökello- ja kuntaluvut-palveluista, Purra kirjoittaa.
Monia näyttää ärsyttävän uutiset siitä, että vankila olisi syrjinyt muslimivankeja viemällä sianlihasta puhtaat (halal?) paistinpannut pois tai että pyydellään vuolaasti anteeksi liivatteellisen ruoan tarjoamista muslimivangeille.
— Riikka Purra (@ir_rkp) February 5, 2025
Joo, onhan se, sitä monikulttuurisuutta. Mutta… pic.twitter.com/YZcYQTn0m8
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- väestöpohja valtuustot lainsäädäntö oikeusasiamies muslimit vankila Islamisaatio Riikka Purra Halal Monikulttuurisuus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihervasemmistolta lisää löperöä maahanmuuttopuhetta puoluejohtajien EU-tentissä – perussuomalaisten Purra tyrmää: ”Siirtolaispaine Eurooppaan voidaan ratkaista vain torjumalla se”

Rostila: Vieraiden valtioiden rahoituksen estämistä tulisi selvittää islamisaation torjumiseksi

Turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa lähes puolittui viime vuonna – sisäministeri Mari Rantanen: Meillä on selkeä tahtotila, että emme joudu Ruotsin tielle
Uusi hallitus on jo tehnyt suuren muutoksen Suomen maahanmuuttopolitiikkaan, jota kiristetään samanaikaisesti monesta suunnasta. Sisäministeri Mari Rantanen kertoo, että myös viranomaisten toimivaltuuksia ja tiedonvaihtoa ollaan parhaillaan parantamassa.

Rydman: Helsingistä tehtävä jälleen turvallinen – ”On luovuttava politiikasta, joka karkottaa pääkaupungista hyvät veronmaksajat ja täyttää sen väkivaltaisilla jengeillä ja islamistisaarnaajilla”
Helsingin pormestariksi pyrkivä elinkeinoministeri Wille Rydman haluaa palauttaa pääkaupunkimme takaisin tunnollisille työssäkäyville ihmisille ja uutterille yrittäjille. - Helsinki kuuluu niihin alueisiin maassamme, jotka eniten kärsivät vääränlaisesta maahanmuuttopolitiikasta, Rydman sanoo.

Purra: Islamin ja monien takapajuisten kulttuurien naiskäsitys on suomalaisten arvojen ja sukupuolten välisen tasa-arvon kanssa yhteensovittamaton
Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra otti lauantaisessa puoluevaltuustopuheessaan esille myös naisten oikeudet.

Garedew tyytyväinen oikeusministeri Leena Meren lakialoitteeseen: Islamilaisen maahanmuuton kautta Suomeen tullut julma tyttöjen silpomiskidutus on aina rikos
Kansanedustaja Kaisa Garedew on tyytyväinen siihen, että rikoslakia muutetaan monella tavalla oikeudenmukaisempaan suuntaan tällä hallituskaudella. Jatkossa tappo ei enää vanhene, oman vauvan tappamisesta ei enää automaattisesti selviä lievennetyllä rangaistuksella ja tyttöjen sukuelinten silpominen säädetään erikseen rangaistavaksi.

Vasemmistoliitto haluaisi työllistää EU-alueella laittomasti oleskelevat, Tynkkynen pyrkii tehostamaan palautuksia: ”Maahanmuutto on myös suora turvallisuusuhka koko Euroopalle”
Suomen eduskunnassa kesällä hyväksytty rajalaki mahdollistaa jatkossa väliaikaisesti turvapaikanhaun keskeyttämisen Suomen rajalla ja tulijoiden käännyttämisen esimerkiksi turvapaikanhakijoita välineellistävän hybridioperaation aikana. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen katsoo, että vastaava lainsäädäntö tarvitaan myös muissa Euroopan maissa. Suomen omaksuma turvallisuusperusteinen rajakontrolli herättääkin jo positiivista kiinnostusta EU:ssa.
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Keskusta ja SDP karsivat terveyspalveluita kovalla kädellä Keski-Suomessa – ”Demarit olivat valmiita vielä rajumpiin palveluverkoston leikkauksiin”
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.