Reuters: Euroalueen kriisirahasto jauhaa tappiota

02.06.2015 |13:11

Uutistoimisto Reuters kertoo Euroopan vakausmekanismi EVM:n tuottavan tappiota alhaisten korkotulojen vuoksi. EVM:n sijoitusprofiilia haluttaisiinkin suunnata riskipitoisempiin kohteisiin. Riskien ohella myös tuotto-odotukset kasvaisivat.

Saksan varavaltiovarainministeri Steffen Kampeter toteaa, että EVM:n nykyisten sijoitussääntöjen mukaan kriisirahaston pääoma hupenee. Saksan valtiovarainministeriö onkin aikeissa kysyä maan parlamentilta lupaa tehdä sijoitukset riskipitoisempiin arvopapereihin.

Noin puolet EVM:n sijoitussalkun arvopapereista on negatiivisen koron velkakirjoja. Kriisirahasto arvioi itse tappioiden nousevan tänä vuonna 31 miljoonaan euroon. Mikäli sijoitussalkkua ei uusita, niin tappiot kasvaisivat vielä 24 miljoonalla eurolla.

EVM perustettiin eurokriisin taltuttamiseksi vuonna 2012. Suomi maksoi oman pääomaosuutensa rahastolle kokonaan yhdellä kertaa. Kreikan toisen tukipaketin vuoksi vaadittu tuotonvaihtosopimus edellytti Suomen pääomituksen hoidettavaksi kerralla, kun muut rahastoon osallistuvat euromaat maksavat pääomansa useassa erässä.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää