

PS ARKISTO
Reijoselta jyrkkä ei uudelle maakuntaverolle: “Sen valmistelu ja suunnittelu hallituksessa tulisi lopettaa välittömästi”
Suomessa pohditaan jo uuden, tulevaan sote-uudistukseen liittyvän maakuntaveron käyttöön ottamista. Uusi vero tulisi varmasti lisäämään kokonaisveroastetta jo valmiiksi ankaran verotuksen Suomessa. Kansanedustaja Minna Reijonen vastustaa uutta veroa jyrkästi.
– En kannata tämän uuden veron käyttöönottamista. Sen valmistelu ja suunnittelu hallituksessa tulisi lopettaa välittömästi, jyrähtää Minna Reijonen.
Sote-uudistukseen Suomessa tarvittavia rahoja voitaisiin saada ennemmin esimerkiksi leikkaamalla ulkomaille menevistä rahoituskohteista. Tällä hetkellä Suomi jakaa esimerkiksi kehitysavun muodossa rahaa jopa kohteisiin, joista ei ole tehty edes kunnollisia vaikutusarvioita. Suomessa voitaisiin tinkiä myös yltiökalliiksi tulevista ilmastotavoitteista.
– On käynyt ilmi, että jotkut meillä ilmastotavoitteina esitetyt asiat saattavatkin todellisuudessa lisätä kokonaispäästöjä, toteaa Reijonen.
Oman maan kansalaisista huolehtiminen etusijalle
Niin voi käydä silloin, kun Suomessa ollut tuotanto ja teollisuus siirtyvät sellaisiin maihin, joissa ilmastoasioista ei juurikaan edes välitetä. Reijosen melestä on tärkeää panostaa ihmisten lähellä olevien terveysasemien toimivuuteen.
– Vanhuspalveluiden tulee toimia. Omaishoidontuki tulee muuttaa verottamaksi ja tasapuoliseksi. Ambulanssi ja paloauto on saatava ajallaan, kun tarvetta on.
– Uusi vero ei ratkaise arkisen elämän sosiaali- ja terveysmenoja. Ratkaisevampaa on se, mihin arvovalintamme ohjaavat rahojamme. Suomen ei tule tarjota ja kustantaa terveyspalveluja maassamme laittomasti oleville henkilöille. Jokaisen maan tulee huolehtia oman maansa kansalaisista, Reijonen pohtii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- paloauto kokonaisveroaste maakuntavero sosiaali- ja terveysmaksut terveysasemat ambulanssi ilmastotavoitteet omaishoidontuki laittomasti maassa oleskelevat sote-uudistus vanhuspalvelut Terveyspalvelut Minna Reijonen kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus ajautui taas riitaan maakuntaverosta – perussuomalaisilla selkeän kielteinen linja uuteen verotuksen tasoon: ”Verokarhu on kyltymätön”

Valmistaudu maksamaan – maakuntavero tulee, vaikka keskusta ja demarit uskottelevat nyt muuta

Leena Meri: Sote-hallintoon hupenevat miljardit olisi pitänyt kohdistaa perusterveydenhuollon resursseihin – ”Veronmaksajien rahaa kuluu paljon, mutta palvelut eivät parane”

Perussuomalaisten aluevaaliohjelma laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: ”Rahaa Suomessa on, se vaan menee nyt muualle kuin suomalaisten hyväksi”

Puolueiden saama tuki paisuu sote-uudistuksessa – Purra: Raha tulee valumaan vaali- ja kampanjatoimintaan

Reijonen: Maakuntaveron valmistelu on lopetettava välittömästi
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Purra Maaseudun Tulevaisuudessa: Maahanmuuton hokeminen ratkaisuna on järjetöntä
Mikäli maahanmuutto aidosti toisi mukanaan näin valtavan positiivisia seurannaisvaikutuksia, ei Suomen ja muiden Länsi-Euroopan maiden käytännössä tarvitsisi tehdä mitään talouden kivuliaita sopeuttamis- tai uudistamistoimenpiteitä, vaan pelkästään kasvattaa muuttoliikettä, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.