Suomessa on viisi yliopistosairaalaa, jotka huolehtivat erityisen vaativasta erikoissairaanhoidosta ja tutkimuksesta Suomessa. Yliopistosairaaloissa koulutetaan myös tulevia sote-ammattilaisia, esimerkiksi lääkäreitä koko maahan. Kansanedustaja Minna Reijonen on huolissaan yliopistosairaaloiden rahoitusvajeesta, jota ei ole huomioitu alueuudistuksessa.
Yliopistosairaaloiden opetukseen ja tutkimukseen menee yliopistosairaaloiden budjeteista kymmenesosa. Budjettivaje on tällä hetkellä lähes 250 miljoonaa. Tästä summasta valtio korvaa vain alle puolet.
– Tällä hetkellä ei ole selvyyttä, miten tuo rahoitusvaje katetaan. Sitä ei myöskään ole huomioitu alueuudistuksessa, toteaa Minna Reijonen.
Yliopistosairaaloiden säilyttävä yliopistollisina
Reijosen mielestä laissa tulee osoittaa riittävä rahoitus sekä yliopistosairaaloiden opetukselle että tutkimukselle, jotta suomalaisten saaman hoidon taso ei rappeutuisi. Yliopistojen ja yliopistollisten sairaaloiden yhteistyön merkitys on valtavan tärkeää, ja yliopistollisen sairaalan olemassaololla on alueille ja alueiden asukkaille suuri merkitys.
– Valtion on varmistettava, että maamme kaikki yliopistolliset sairaalat tulevat säilymään jatkossakin yliopistollisina, vaatii Reijonen.
Reijonen teki hallitukselle toimenpidealoitteen, jossa vaatii hallitusta ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin yliopistosairaaloiden opetuksen ja tutkimuksen rahoituksen sekä yliopistollisten sairaaloiden säilymisen yliopistollisina turvaamiseksi.