

PS ARKISTO
Reijonen tyrmää sote-uudistuksen: Pahimpiin epäkohtiin ei edes yritetty puuttua
Kansanedustaja Minna Reijonen tyrmää sote-uudistuksen. Reijosen mielestä suurimmat sosiaali- ja terveyspuolen ongelmat eivät sotella korjaannu. Kummallisinta on se, että uudistuksella ei edes selkeästi yritetty puuttua kaikkein pahimpiin epäkohtiin.
Jos sote-uudistukseen ja sen suunnitteluun käytetyt rahat olisi käytetty toisin, olisi Minna Reijosen mielestä saavutettu parempi kokonaistulos. Reijonen nimeää kaksi asiaa, joilla olisi päästy pitkälle: tietoliikenteen toimivuus ja terveydenhuollossa työskentelevien henkilöiden saatavuus.
Sote ei korjaa edes lääkäri- ja hoitajapulaa
– Sote-uudistus ei lainkaan vaikuta edes siihen, että sote-henkilöstöä saadaan lisää, vaikka juuri se on suurin ongelma. On lääkäri- ja hoitajapulaa. Hallinto ja byrokratia kyllä sotessa kasvavat yltiökalliisti.
– Alan houkuttelevuus on avainasemassa. Kuinka saada terveydenhuollon koulutuksen saaneet ja alaa myöhemmin vaihtaneet palaamaan alalle? Reijonen kysyy.
Reijosen mielestä tarvitaan myös lisää lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja. Reijonen ihmettelee, miksi tähän ei ole kiinnitetty enemmän huomioita.
Tietojärjestelmissä pyörii kallis bisnes
– Tietojensiirto on ollut ongelma jo kymmeniä vuosia, kertoo Reijonen.
Suomen sairaaloissa on ollut kymmeniä, jopa satoja eri järjestelmiä, jotka eivät toimi keskenään. Vaikuttaa siltä, että koska tietojärjestelmät päivityksineen ovat rahakas bisnes, ei niiden ole haluttukaan keskustelevan keskenään.
– Lääkärit eivät ole aina nähneet potilaidensa asioita, jotka olisi ollut tärkeä nähdä, kuten eri lääkäreiden kirjoittamat reseptitiedot lääkkeistä. Tähänkin sote jättää ison aukon. Eli jos vaikka itäsuomalainen henkilö joutuu Etelä-Suomessa vastaanotolle, ei lääkäri löydä tietoja näppärästi, Reijonen huomauttaa.
Tähän olisi Reijosen mielestä saatu parannus jo vuosia sitten, jos valtio olisi ohjannut käyttöön vain yhden tietojärjestelmän kaikkialle, kuten Kelalla ja verottajallakin käytännössä on. Nyt tietoja on jouduttu jopa syöttämään käsin uudelleen eri järjestelmästä toiseen.
Keskustan soteuudistushimmeli – kannattiko se?
Keskustalla oli hallitukseen menemisen kynnyskysymyksenä sote-uudistus. Keskusta saikin vaaleissa komeasti luottamuspaikkoja.
– Hallintohimmeli tuli kalliiksi. Nyt jo näyttää siltä, että tavallinen ihminen ei uudistuksesta kovinkaan paljon hyödy, koska suurimmat ongelmat jäivät ratkaisematta. Seuraavalla hallituksella riittää sotessa vielä paljon korjaamista, toteaa Reijonen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tietojensiirron ongelmat lääkärikoulutus terveydenhuoltohenkilöstö tietojärjestelmät hallintohimmeli sosiaali- ja terveyshuolto tietoliikenneyhteydet lääkäripula hoitajapula sote-uudistus Minna Reijonen Byrokratia sote
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen huolissaan maatalouden kriisistä: Unohtiko keskusta maatalouden, koska se sai himoitsemansa sote-uudistuksen?

Matalan kynnyksen lähipalveluiden alasajo veisi viimeisenkin toivon paremmasta – Ranne: Pelastetaan suomalaisten lähipalvelut ja terveys

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Kuntien ruokapalveluita koskeva sote-uudistuksen ”valuvika” ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä

Perussuomalaiset: Suomessa tuhansien hoitajien vaje ja hyvinvointialueilta rahat jo loppu – hallitus on parantamassa vain laittomasti maassa olevien palveluita

Juvonen edelleen huolissaan sydänsairaiden lasten tilanteesta ja Uuden lastensairaalan hoitajapulasta: “Lapsen sairaus koskettaa koko perhettä ja vaikuttaa myös vanhempien hyvinvointiin”

Reijonen: Tuleeko maaseudusta soteuudistuksen uhri?

Reijonen: Ylimääräisen hallinnon ja byrokratian karsiminen säästäisi merkittävästi yhteiskunnan ja veronmaksajien varoja

Perussuomalaiset tylytti Saarikkoa: ”Mistään ylimääräisistä menoista ei teidän velkabileissä tingitty”
Viikon suosituimmat

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.