Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Reijonen: Translakia ei pidä ulottaa alaikäisiin – ”Lasten on saatava olla lapsia”

06.02.2023 |12:07

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen ihmettelee, miksi lapsivaikutukset jätettiin huomioimatta uudessa translaissa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen sanoo, että translain läpiviemiselle tuli liian kiire, koska siitä oli sovittu aiemmin hallitusohjelmassa.

– Tällaisena kriisiaikana olisi ollut toivottavaa keskittyä enemmän kiireellisimpiin asioihin. Energiakriisi, omaishoito ja vammaispalvelulaki huutavat parannuksia, Reijonen huomauttaa.

Keskusta ja kokoomus mahdollistivat

Reijosen mielestä asian tekee vakavaksi se, että translain osalta eduskunta on samassa yhteydessä osoittamassa tahtoa ulottaa ilmoitukseen perustuva sukupuolenvaihdos myös lapsiin.

Valtioneuvosto arvioi ja valmistelee tarvittavat säädösmuutokset transsukupuolisten lasten ja nuorten itsemääräämisoikeuden edistämiseksi sukupuolen vahvistamisessa. Tästä käytiin oma erillinen äänestys, jonka tuloksia ei ole Reijosen mielestä käyty julkisuudessa tarkemmin läpi.

– Keskusta ja kokoomus olisi halutessaan voineet estää tämän ulottamisen lapsiin. Valitettavasti tämä meni äänestyksessä läpi.

Lapsuus ja nuoruus herkkää aikaa

Reijosen mielestä jokaisen lapsen tulee saada kasvaa rauhassa ihmisenä – ilman että kasvua hämmennetään translain muutoksilla.

– Omassa lapsuudessani koin hyvänä, että tytöt sai olla tyttöjä ja pojat poikia. Lapsuus ja nuoruus ovat herkkää aikaa, jolloin tarvitaan tasapainoisuutta elämässä hämmennyksen sijasta, Reijonen toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää