

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen rinnastaisi omaishoitajat kunnan työntekijöihin työterveyshuollossa ja työnohjauksessa: “Hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa ilman omaishoitajia”
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen on huolissaan omaishoitajien jaksamisesta ja vaatii hallitukselta konkreettisia toimenpiteitä heidän asemansa kohentamiseksi.
Oulun yliopiston tekemän tutkimuksen ”Että joku näkee mut – omaishoitajan hyvinvointi ja turvallisuus” mukaan omaishoitajat hyötyisivät säännöllisesti järjestettävästä ja tarjottavasta fyysisen hyvinvoinnin tukemisesta, vuosittaisista terveystarkastuksista sekä ammatillisesta työnohjauksesta.
Omaishoitajilla on tuki- ja liikuntaelinvaivoja ja tapaturmat ovat yleisiä. Lisäksi omaishoitajilla on turvattomuuden tunnetta ja elämänhallinnan puutetta. Tutkimuksessa tuli myös esille negatiivisia ajatuksia ja yksinäisyyttä, jotka johtavat henkisen kapasiteetin ylikuormittumiseen.
Omaishoitajat voivat huonosti ja tarvitsevat tukeamme. Omaishoitajilla ei ole työterveyshuoltoa eikä työnohjausta. Omaishoitajien työpanosta kiitellään useissa yhteyksissä, mutta konkreettisia tekoja ei näy.
– Johtuuko arvostuksen puute ajatuksesta, että perheet kuitenkin hoitavat omaisensa? Monet tyytyvät tähän tilanteeseen olosuhteiden pakosta, miettii Minna Reijonen.
Ilman omaishoitajia koko terveydenhuoltomme on vaarassa
Hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa ilman omaishoitajia. Omaishoitajat muodostavat merkittävän osan terveydenhuollostamme. Tällä hetkellä meillä on noin 60 000 omaishoitajaa, jotka säästävät yhteiskunnallemme valtavan summan vuodessa. Omaishoidontuen saajista 58 % on 65 vuotta täyttäneitä. Ilman omaishoitajia koko terveydenhuoltomme on vaarassa.
– Meillä ei ole hoitopaikkoja, henkilökuntaa tai rahaa hoitaa 60 000 omaishoidettavaa laitoksissa tai palveluasumisessa, toteaa Reijonen.
Reijonen teki asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kankaanniemi: Missä ovat luvatut toimet omaishoidon ”kehittämiseksi”?

Perussuomalaiset: Hoitohenkilökunnan ja omaishoitajien tilanne korjattava

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Työeläkkeiden ja omaishoidontuen verotusta kevennettävä – hallitukselta ei herunut tukea

Reijonen vaatii Suomeen omaishoidonvaltuutetun virkaa: “Omaishoitajat voivat huonosti ja tarvitsevat tukeamme”

Koponen vaatii hallitusta tarttumaan omaishoitajien ongelmiin: “Miksi omaishoitajien työtä ei tunnisteta työksi?”

Reijonen: Sekamelska tietojärjestelmistä aiheuttaa turhia vaaratilanteita

Reijonen: Eihän omaishoitajia unohdeta sotessa?

Reijonen: Luvattiinko omaishoitajille katteeton vappusatanen?
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää