Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Reijonen: Miten hallitus aikoo helpottaa eläkeläisten asemaa?

09.01.2021 |08:48

Eläkeläisköyhyyttä ei pitäisi olla maassa, joka käyttää valtavasti rahaa idealistisiin hankkeisiin, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.

Eläkkeiden ostovoima on heikentynyt. Eläkkeet eivät korotu samassa tahdissa kuin tuotteiden ja palveluiden hinnat nousevat. Lipposen hallitus otti käyttöön taitetun indeksin. Nykyisessä hallitusohjelmassa ei ole mainintaa taitetun indeksin korjaamisesta, vaikka se olisi huomattava helpotus eläkeläisköyhyyteen.

– Suomalaisista vanhuksista naisista 12 % ja miehistä 9 % on säästänyt lääkkeistä ja terveydenhuollon maksuista rahan puutteen vuoksi. Pienituloisuus on yleisintä iäkkäillä naisilla, yksinasuvilla ja työkyvyttömyyseläkeläisillä, kertoo kansanedustaja Minna Reijonen.

Eläkkeiden taitettuun indeksiin puututtava

Eläkeläisten alimpaan tulokymmenykseen kuuluvilla toimeentulo on keskituloisiin eläkeläisiin verrattuna kolmanneksen pienempi.

– Eläkkeelle siirryttäessä perusmenot harvoin kovin paljoa pienenevät, vaikka työhön ja työssäkäyntiin liittyvät kustannukset loppuvatkin. Tilalle tulee usein kasvavassa määrin terveydenhoitoon ja lääkkeisiin liittyviä kuluja, jotka voivat olla moninkertaisia työhön liittyviin kuluihin verrattuna, toteaa Reijonen.

Eläkkeiden ostovoiman säilyminen on tärkeää eläkeläisille, ja samalla ostovoiman parantaminen vaikuttaisi kotimaassa tapahtuvaan kulutukseen. Perussuomalaiset ovat nostaneet esille puoliväli-indeksiä, joka helpottaisi eläkeläisten asemaa.

Reijonen teki kirjallisen kysymyksen aiheesta, miten hallitus aikoo helpottaa eläkeläisten asemaa vaikuttamalla eläkkeiden taitettuun indeksiin ja siten eläkkeiden ostovoiman parantamiseen.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää