

LEHTIKUVA
Reijonen: Matka apteekkiin ei saa olla liian pitkä
Lääkekorvauksia ollaan uudistamassa ja haetaan säästöjä mm. lääkkeiden vaihtamisesta edullisemmiksi. Apteekkeihin kohdistuu myös muita säästösuunnitelmia, joita tehdään hoitajamitoituksen rahoittamiseksi.
– On tärkeää, että Suomessa on laaja apteekkiverkosto ja että apteekki on lähellä, sanoo kansanedustaja Minna Reijonen.
Verkostoa harvennetaan?
Matka apteekkiin ei saa olla liian pitkä. Uudistuksessa on keskusteluun noussut huoli siitä, että apteekkiverkosto tulee mahdollisesti harvenemaan.
– Aina kun tehdään tällaisia uudistuksia ja leikkauksia, on varmistettava, että jatkossakin myös haja-asutusalueilla asuvilla on mahdollisuus saavuttaa palvelut.
Palvelut pidettävä lähellä
Reijonen huomauttaa, että esimerkiksi autottomalla vanhuksella voi tulla todella haastavaksi hakea lääkkeensä toisesta kunnasta, jos säästöjen takia oman kunnan apteekki lakkautetaan.
– Haja-asutusalueilla ei yleensä ole toimivaa joukkoliikennettä, jos sitä on ollenkaan.
Reijonen teki asiasta kirjallisen kysymyksen, kuinka aiotaan turvata, että apteekkiverkoston laajuus säilyy muutoksissa ja myös haja-asutusalueilla on mahdollisuus saada jatkossakin apteekin palveluita läheltä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hallitus mahdollistaa hoitajamitoituksen kiertämisen – panttaa vanhuksen oikeutta hoivapaikkaan eikä tuo resursseja kotihoitoon

Valtava rahoitusvaje hyvinvointialueilla – Purra: Hallituksen suuri sotepuhallus

79-vuotias Toivo pettyi julkisiin terveyspalveluihin: ”Mihin on mennyt Suomen hyvinvointivaltio?”

Perussuomalaiset soteuudistuksesta: “Rahat annetaan muille maille vierahille – tätäkö on suomalainen soteuudistus?”

Halla-aho: Kunnat eivät ole maailmanparannuskoneistoja, joissa leikitään veronmaksajien rahoilla – ”Turhat menot karsittava pois – asiat on pantava tärkeysjärjestykseen”

Reijonen huolissaan sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmista: “Lähiapteekkisi voi olla lopetusuhan alla”

Ihmisiä juoksutetaan apteekissa turhaan lääkkeiden perässä – Reijonen: “Byrokraattinen ohjeistus on kääntynyt itseään vastaan”

Reijonen huolissaan digitaalisesta kahtiajaosta – kaikilla ei ole edes tietokonetta

Reijonen: Omien reseptilääkkeiden tiedot kannattaa säilyttää myös paperisena
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää