PS ARKISTO
Reijonen: Kenelle suomalaisten kustantama sosiaaliturva on oikein tarkoitettu?
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen on huolissaan siitä, mitä Euroopan komission taakanjakoesitys tulee maksamaan suomalaisille. Lisäksi hän ihmetteli, mistä massatyöttömyydestä kärsivässä maassamme löytyvät rahat yhä uusien siirtolaisten elättämiseen.
Perussuomalaiset kysyivät hallituksen kantaa Euroopan komission siirtolaisuutta koskevaan taakanjakoesitykseen eduskunnan kyselytunnilla torstaina. Suomessa on euroalueen kalleimmat elämisen kustannukset, olemme yhä enemmän velkaantuva maa ja kärsimme koronakriisin takia massatyöttömyydestä.
– Miksi emme keskittäisi tukea valvotuille pakolaisleireille, joissa voisimme auttaa oikeasti hädänalaisia naisia ja lapsia, kysyi perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
Mistä rahat uusille siirtolaisille?
Reijonen myös ihmetteli, mistä löytyvät rahat vielä uusille siirtolaisille. Toimeentulotuen saajista on tällä hetkellä noin 30 prosenttia maahanmuuttajia, pääkaupunkiseudulla yli 50 prosenttia.
– Kenelle hallituksen mielestä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja suomalaisten kustantama sosiaaliturva on oikein tarkoitettu: suomalaisille vai joillekin muille? kysyi Reijonen.
Ministerit keskittyvät opposition moittimiseen
Vastauspuheenvuoron piti tiede- ja kulttuuriministeri Annikka Saarikko (kesk). Vastauspuheenvuorossaan hän kommentoi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon aiempaa välihuutoa ja perussuomalaisten politiikkaa koskien kehitysapua.
– Nykyään näyttää olevan lähes tapa, että ministerit eivät vastaa kyselytunnilla opposition kysymyksiin, vaan keskittyvät moittimaan oppositiota tai heidän politiikkaansa, sanoo Reijonen.
Otsikkoa korjattu 2.10.2020 klo 15.18.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa
Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaan miljoonia – Meri: ”Meillä on tärkeämpiäkin kohteita, jotka suorastaan huutavat rahoitusta”
Immonen: Turvapaikanhakijoiden uusintahakemus- ja valituskierre on katkaistava – “Joukossa on henkilöitä, jotka selkeästi väärinkäyttävät järjestelmää”
Reijonen vaatii rehellisiä laskelmia turvapaikanhakijoiden oikeusturvan kustannuksista: “Mitä suomalaisten palveluita hallitus aikoo vähentää kulujen kattamiseksi?”
Junnila: Sisäministeriö valmistelee keinoja laittoman maassaolon laillistamiseksi
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää