

LEHTIKUVA
Reijonen kannatti Euroopan neuvostossa kännykkäkieltoa kouluihin
Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Minna Reijonen kertoi kannattavansa matkapuhelinten kieltämistä kouluissa, kun Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous perjantaina keskusteli lasten suojelemisesta verkkoväkivallalta.
– Pienetkin lapset kantavat taskussaan häiritsevää sisältöä, kiusaamista ja väkivaltaa. Lasten netin käyttöä pitää valvoa, ja vanhempien tulee olla aktiivisia. Kouluissa kännyköitä ei mielestäni tarvita, Minna Reijonen totesi.
Aikuisten näytettävä esimerkkiä
Hän kertoi myös Suomen hallitusohjelman kirjauksesta, jonka mukaan mobiililaitteiden käyttöä koulupäivän aikana tullaan rajoittamaan lainsäädäntömuutoksilla.
– Internet on sinällään hyvä ja edistyksellinen asia. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että lapset saavat olla lapsia, leikkiä ja olla aktiivisia pelkän näyttöjen tuijottamisen sijaan. Myös aikuisten pitää näyttää tässä esimerkkiä.
Euroopan neuvoston yleiskokous on ollut koolla Ranskan Strasbourgissa 15.–19. huhtikuuta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Seppänen koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta: Mitä jos joka viikko kysyisimme lapsilta, onko kaikilla luokassa edes yksi kaveri?

Kansalaisaloite vaatii kännykän käytön rajoittamista kouluissa – kännyköiden käyttö kouluissa on jo laissa kiellettyä esimerkiksi Ranskassa

Teemu Keskisarjan kolumni: Revi siitä koulurauha

Lehtinen: Kouluille annettava kunnollinen mahdollisuus rajoittaa puhelinten käyttöä välitunneilla

Asiantuntijat kannattaa kiristyksiä kännykän ja somen käyttöön nuorille – Koponen: ”Rajat laitettava tälle laajamittaiselle ihmiskokeelle”

Ranskalaistutkijat: Kännykkäkielto ei riitä – rajat tarvitaan kaikkeen ruutuaikaan, myös televisioon

Kännykkälaki etenee – vai eteneekö?
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää