LEHTIKUVA
Reijonen: Jätetäänkö Suomen koululaiset ja vanhukset pian ilman maitoa ja lihaa ilmastohienostelun takia?
Kansanedustaja Minna Reijonen arvostelee kovasti Helsingin maito- ja lihakeskustelua. Helsinki päätti ottaa huomioon valtuustosssa tehdyn aloitteen, jossa maidon ja lihan kulutusta vähennettäisiin rajusti.
Aloitetta on perusteltu ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla.
– Tuntuu, että keskustelu on ikävä viesti kotimaiselle maatalouden tuotannolle, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
Kotimainen ruoka on ilmastoteko
Reijosen mielestä oikea ilmastoteko olisi tuotannon säilyttäminen kotimaassa. Kotimaisen ruoan, kuten kotimaisen lihan ja maidon suosiminen ovat oikeita ilmastotekoja. Kotimainen teollisuus ja tuotanto on tärkeää saada säilymään täällä.
– Mielestäni oli järkevää esimerkiksi panostaa verotuksen keinoin siihen, että kotimaista tuotantoa suositaan. Samoin pitäisi erittäin järkevänä, että julkisissa hankinnoissa otettaisiin enemmän huomioon kotimainen tuotanto, toteaa Reijonen.
Lähiruokaan panostettava
Reijosen mielestä olisi myös hyvä asia, että lähiruokaan voitaisiin panostaa enemmän. Nykyisin kilpailutuksissa voidaan Reijosen mukaan ottaa liian vähän huomioon lähellä tuotettu ruoka.
Reijonen toteaa kärjistäen:
– Jokainen voi miettiä asiaa ihan omalle kohdalleen. Olisitko mieluummin vanhainkodissa, jossa on kotimaista ruokaa, kuten lihaan ja maitoa? Vai vanhainkodissa, jossa on pääosin ulkomailta tuotuja kasviksia, muttei paljon maito- tai lihatuotteita?
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
PS-Naiset: Jopa keskustapuolue hylkäämässä maaseudun – ruoantuotanto ja huoltovarmuus kriisissä
Meri: Tiloja lopetetaan, maanviljelijät ahdingossa – kotimainen ruuantuotanto loppuu, jos emme muuta toimintapojamme
PS:n maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet: Maatalous jätettiin taas yksin – maaseudun alasajo kiihtyy
Immonen: Ministeriltä ala-arvoinen vastaus kysymykseen lasten ja nuorten hyväksikäytöstä ilmastopolitikoinnissa
Suomi asettanut itselleen liian kunnianhimoiset ilmastotavoitteet – Reijonen: ”Miksei ensin selvitetty hintaa ja kustannuksia?”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.