LEHTIKUVA
Reijonen: Aikooko hallitus käyttää mahdollisesti virusta kantavaa hoitohenkilöstöä vai testataanko enemmän?
Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen pitää tärkeänä, että koronaan sairastuneet ohjataan karanteeniin ja sairastuneet noudattavat karanteeriohjeita.
Jos hoitohenkilökuntaa ei testata, vaarannetaan sekä henkilökunnan, että riskiryhmään kuuluvien asiakkaiden terveys ja mahdollisesti jopa henki.
– Tämä on iso riski myös kotihoidossa, jossa yksi hoitaja käy päivän aikana usean vanhuksen tai sairaan luona ja välillä liikkuu työn luonteen takia ulkona, rappukäytävissä ja muissa julkisissa tiloissa, sanoo Minna Reijonen.
Hoivayksiköissä tulee olla turvallista työskennellä
Suomi osti Kiinasta maskeja, jotka eivät täytä sairaalakäytön standardeja eli eivät suojaa riittävästi. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan suojaimia voidaan kuitenkin käyttää hoivayksiköissä ja kotiin vietävissä palveluissa niissä tilanteissa, joissa hoitohenkilökunta mahdollisesti kantaa koronavirusta.
– On vakavaa, jos mahdolliset viruksenkantajat ovat töissä ja mahdollisesti tartuttavat tietämättään toisia. Hoitohenkilökunnan testaus on tärkeää, muistuttaa Reijonen.
Myös oireettomat voivat kantaa virusta
STT:n Helsingin Sanomissa 8.4. julkaistun uutisen mukaan Ruotsissa Linköpingin yliopistosairaalassa testattiin kaikki leikkausosaston 50 työntekijää koronavirustesteissä. Suurimmalla osalla ei ollut lainkaan tai vain hyvin lieviä oireita. Tästä huolimatta puolet osoittautui testeissä viruksen kantajiksi.
– Nyt Suomi osti Kiinasta maskeja, jotka osoittautuivat vääränlaisiksi. Maskeja on uutisoitu kuitenkin käytettävän hoivayksiköissä ja kotiin vietävissä palveluissa niissä tilanteissa, joissa hoitohenkilökunta mahdollisesti kantaa koronavirusta.
Reijonen teki kirjallisen kysymyksen, aikooko hallitus käyttää hoivayksiköissä ja kotiin vietävissä palveluissa mahdollisesti virusta kantavaa henkilöstöä sen sijaan, että testaamalla henkilökunta pikaisesti turvattaisiin henkilökunnan ja hoidettavien mahdollinen säilyminen sairastumiselta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suojavarusteet koronatestit hoivayksiköt koronavirus hoitohenkilökunta kotihoito Minna Reijonen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Juvonen: Suojavarusteet eivät liiku terveydenhuollon kentälle, niitä ei ole, ne ovat vanhentuneita ja niitä ei saada ostettua lisää
Purra: ”Suojavarusteiden puute yksi merkittävimpiä syitä siihen, että hoitokodeissa juuri nyt kuolee ikääntyneitä ihmisiä”
Juvonen: Hoitohenkilökunnan testaaminen on juuri nyt erityisen tärkeää
Juvonen: Koronavirusepidemia ja karanteenit muuttavat vanhustenhoidon arkea radikaalisti
Koronavirus on iskenyt vanhustenhoivan yksikköihin ja seurauksena on jo kolme menehtynyttä vanhusta
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää