Rasismin oravanpyörä: Sitä mukaa kun rasismi vähenee, lavenee rasimin määritelmä

Länsimaiset yhteiskunnat ovat edistyneet viimeisen sadan vuoden aikana valtavasti tasa-arvoisempaan suuntaan. Silti vasemmisto näkee yltyvää rasismia kaikkialla. Quillette-verkkolehdessä julkaistu essee selittää vasemmiston “progressofobiaa” – tosiasiallisesti tapahtuneen edistyksen kiistämistä – ihmiselle luontaisilla taipumuksilla virhepäätelmiin.

Teemme päätelmiä valikoiduista havainnoista ja painotamme kielteisiä havaintoja. Lopputuloksena on “rasismin oravanpyörä”, jossa rasismin määrä on aina sama: kun rasismi objektiivisesti tarkasteltuna vähenee, muutetaan sen määritelmää yhä laveammaksi, kirjoittaa filosofi Coleman Hughes.

Vasemmisto on ylläpitänyt mielikuvaa yhä yltyvästä rasismista jatkuvilla mediakohuilla, joissa tosiasiat hukkuvat tunneraktioon. Esimerkiksi huhtikuussa rasismisyytösten kohteeksi joutui yhdysvaltalainen kahvilaketju Starbucks, joka päätyi pyytelemään anteeksi ja lupaamaan järjestävänsä henkilöstölleen rasisminvastaisen koulutuspäivän.

Mitä oikeasti tapahtui? Philadelphialaisen Starbucksin työntekijä kutsui poliisit, kun kaksi mustaa miestä oleskeli kahvilassa suostumatta tilaamaan tai poistumaan. Poliisi pyysi miehiä lähtemään kolme kertaa, ja lopulta pidätti heidät. Toinen poliiseista oli musta.

Rasistiset teot ja asenteet jyrkässä laskussa

Tosiasioiden valossa rasismi on kuitenkin selvässä laskussa. Harvardin yliopiston psykologian professori Steven Pinker kirjoittaa kiistellyssä menestyskirjassaan Enlightenment Now, että 1900-luvun alussa mustien lynkkauksia tapahtui Yhdysvalloissa kolme kertaa viikossa. Nykyään rasistisesti motivoituja mustien tappoja ja murhia tapahtuu suuruusluokassa nollasta yhteen vuodessa.

Lisäksi aikanaan tavanomaiset rasistiset asenteet ovat nykyään marginaalissa. Gallupin mielipidekyselyjen mukaan vain neljä prosenttia yhdysvaltalaisista hyväksyi mustien ja valkoisten väliset avioliitot vuonna 1958. Vuonna 2013 luku oli noussut 87 prosenttiin, mitä kyselytutkimusten tekijät pitävät yhtenä suurimpana mielipidesiirtymistä tutkimuslaitoksen historiassa.

Miksi edistykselliset eivät voi tunnustaa, että olemme edistyneet? Pinkerin vastaus tähän ilmiöön, jota hän kutsuu “progressofobiaksi”, on kahtalainen. Ensinnäkin intuitiomme trendeistä – onko jokin asia yleistynyt vai harvinaistunut – perustuu pitkälti siihen, minkä voimme helposti palauttaa mieliimme – uutiset, järkyttävät tapahtumat, henkilökohtaiset kokemukset ja niin edelleen. Toisekseen olemme herkempiä kielteisille kuin myönteisille ärsykkeille.

Pinkerin mukaan nämä kaksi ihmisluontoon kuuluvaa ajattelun virhelähdettä tekevät meistä taipuvaisia maailmanlopun teorioille, tulkitsemaan yksittäistapauksia trendeiksi ja sokeaksi hitaalle edistyksen marssille.

Kaikki erot eivät ole peräisin syrjinnästä

Hughesin mielestä psykologiset teoriat eivät kuitenkaan riitä selittämään sitä, miksi niin moni haluaa kiistää edistyksen rotujen välisissä suhteissa. Syvällisempi selitys löytyy populaareista rotua ja eriarvoisuutta koskevista uskomuksista.

Yksi tällainen uskomus on ajatus, jonka mukaan erot mustien ja valkoisten välillä – koskivatpa ne tulotasoa, työllisyysastetta, asumista tai mitä tahansa – olisi systemaattisen tai rakenteellisen rasismin seuraus.

Esimerkiksi toimittaja ja kirjailija Ta-Nehisi Coates vetää yhteen rotujen väliset suhteet toteamalla, että 50 vuotta kansalaisoikeusliikkeen jälkeenkin mustat löytyvät silti käytännöllisesti katsottuna kaikkien sosioekonomisten mittarien pohjalta.

Samoin jamaikalaistaustainen, yhdysvaltalainen historioitsija Ibram X. Kendi toteaa: “Anti-rasistina näen rasismia, kun näen eroja rotujen välillä.”

Hughesin mukaan Coates ja Kendi ovat väärässä ja syyllistyvät johonkin, jota hän kutsuu eroavuusvirhepäätelmäksi (disparity fallacy).

Eroavuusvirhepäätelmän mukaan erilaiset lopputulosten kahden ryhmän välillä täytyy perustua ensisijaisesti syrjintään, joko avoimeen tai rakenteelliseen. Tätä ajattelua ei kuitenkaan sovelleta kaikkiin, Hughes huomauttaa. Silloin kun mustat suorituvat jostakin valkoisia paremmin, syytä ei koskaan etsitä syrjinnästä.

Yhdysvaltain mustien kulttuuri on vahingollinen lahjakkaille mustille

Toinen tekijä, jonka kohdalla vasemmistolainen ajattelu mene solmuun, on kulttuuri. Edistykselliset itse korostavat kulttuuria: Kun tutkijat väittävät, että jokin inhimillinen käyttäytyminen tai käyttäytymisero voitaisiin selittää geeneillä, monet vasemmistolaiset vastaavat painottamalla kulttuuria yli geenien, tai kasvatusta yli luonnon (nature vs. nurture).

Kuitenkin esimerkiksi sosiologi Michael Eric Dyson on esittänyt, että mustien ja valkoisten erojen selittäminen kulttuurilla on rasistista.

Ironista on, että suurin osa mustista ei näe asioita samalla tavalla kuin edistykselliset intellektuellit. Vuonna 2013 Gallupin tekemän kyselytutkimuksen mukaan 60 prosenttia Yhdysvaltain mustista ei pidä mustien ja valkoisten välisten tulo- ja muiden erojen syynä syrjintää.

Uskomus, jonka mukaan kulttuuritekijöillä ei voisi olla vaikutusta lopputuloksiin, näyttäisi älykkökuplan omalta fiktiolta. Hughes viittaa Pew-tutkimuslaitoksen kyselyyn vuodelta 2008, jonka mukaan 71 prosenttia mustista (ja 74 prosenttia valkoisista) katsoo, että rap-musiikilla on huono vaikutus yhteiskuntaan. Kuitenkin edistykselliset ovat syyttäneet niitä, jotka kritisoivat mustan kulttuurin haitallisia piirteitä, “uhrien syyllistämisestä”.

Hughesin mukaan yksi tuhoisa osa mustien kulttuuria on monien mustien tapa tuomita varsinkin teini-ikäiset pojat, jotka menestyvät koulussa ja jotka puhuvat englantia ilman mustille tyypillistä slangia, valkoisen leikkimisestä, acting white.

Tämän sentään tunnusti ongelmaksi myös presidentti Barack Obama jo vuonna 2004.

Yksi iso kulttuuriero liittyy perhe-elämään. Tilastojen mukaan yli puolet mustista lapsista elää ilman biologista isäänsä, kun valkoisista lapsista tämän kohtalon jakaa vain noin viidennes.

Hughesin mukaan eroavuusvirhepäätelmä ja kulttuuristen tekijöiden kiistäminen ovat luoneet dynamiikan, jota voi kutsua rasismin oravanpyöräksi: niin kauan kuin kulttuurierot tuottavat eroja roturyhmien välille – ja niin kauan kuin edistykselliset kuvittelevat, että rakenteellinen rasismi on kaikkien rotuerojen syynä – mikään määrä edistystä syrjinnän vähentymisessä ei tule näyttäytymään edistyksenä edistyksellisille.