Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Rantanen valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta: ”Marinin hallitus nostaa kehitysapua ja leikkaa poliisilta”

16.08.2021 |11:04

Suomen Poliisijärjestöjen Liitto (SPJL) julkaisi viime viikolla huolestuneen kannanoton valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta. Nykyisellä kehysrahoituksella poliisien määrä laskee vuosina 2022-2025 noin 7 050 poliisiin. Hallitusohjelmassa poliisien määrää on suunniteltu nostettavaksi 7 500 henkilötyövuoteen vuoteen 2022 mennessä. Perussuomalainen poliisikoulutuksen saanut kansanedustaja Mari Rantanen perää hallitukselta toimia oman tavoitteensa täyttämiseksi.

– Nykyinen rahoitus tarkoittaa sitä, että tavoitteeseen ei ole mahdollista päästä, päinvastoin poliisien henkilötyövuosia pitää leikata. Jos rahaa ei tule lisää, poliisissa joudutaan sopeuttamaan toimintaa, mikä väistämättä tarkoittaa lomautuksia tai jopa irtisanomisia, Mari Rantanen kuvailee.

Poliisit kilometritehtaalle velanotosta huolimatta

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ensi vuodelle on 6,7 miljardia alijäämäinen. Jos budjettiriihessä hallituspuolueet eivät päätä poliisin rahoituskehyksen korottamisesta, puuttuu poliisilta noin 40 miljoonaa euroa edes nykyisen laajuisen toiminnan ylläpitämiseksi.

Hallitusohjelman 7 500 poliisihenkilötyövuodesta rahoitusta puuttuu noin 84 miljoonaa euroa.

– Budjettiin suunnitellaan 6 700 miljoonaa euroa uutta velkaa. Miksi valtavasta velanotosta huolimatta poliisille ei näytä riittävän rahaa? Sen sijaan heitä ollaan laittamassa kilometritehtaalle, Rantanen kyseenalaistaa.

Hallituksen prioriteetit täysin hukassa

Vertailukohdaksi Rantanen ottaa kansainvälisen kehitysyhteistyön, jonka määrärahaa ollaan uudessa budjettiehdotuksessa jälleen korottamassa 1 245 miljoonasta lähes 1 275 miljoonaan euroon. Kehyspäätöksen mukaan kehitysyhteistyön määrärahat nousevat tasolle 1 328 miljoonaa euroa vuoteen 2025 mennessä.

Poliisitoimen määräraha on laskemassa ensi vuodelle 9 miljoonalla eurolla 851 miljoonasta 842 miljoonaan.

– On härskiä, että velkarahaa voidaan ottaa ulkomaille lähetettäväksi, mutta oman kansan turvallisuudesta ollaan valmiita tinkimään. Hallituksen prioriteetit ovat täysin hukassa. Tämä räikeä vääryys on korjattava budjettiriihessä, Rantanen puuskahtaa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää